Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Uusi viruskaaos: Katkesi kuin kanan lento

Suomessa nukuttiin, kun uhka väistyi.

10.9.2010 14:39 Uusi sähköpostitse levinnyt virus ehti aiheuttaa merkittävää hämminkiä Yhdysvalloissa. Kun Suomessa herättiin perjantaihin, oli uhka jo ohitse.

Tietoturvayhtiö McAfee kertoo uudesta sähköpostiuhasta nimeltä VBMania@MM. Se tunnetaan paremmin nimellä "Here you have", sillä virusviestit levisivät usein tällaisella otsikolla.

Viesteissä oli liitteenä linkki muka pdf-tiedostoon. Todellisuudessa linkki vei verkkosivulle, joka tarjosi tietokoneelle haittaohjelmaa. Sen jälkeen virus lähetti itsensä kaikille osoitekirjan ihmisille.

Virus teki paljon muutakin. Se yritti esimerkiksi estää ja tuhota eri tietoturvaohjelmistoja ja varasti salasanoja lataamalla tietokoneelle uusia haittaohjelmia.

MSNBC
kertoo
suurten organisaatioiden, kuten ABC/Disney, Google, Coca Cola ja Nasa, kärsineen sähköpostiepidemiasta. Kaapelioperaattori Comcast joutui sulkemaan sähköpostipalvelimensa kokonaan.

Se siitä

Sitten tuli hiljaista. Viruksen aiheuttama kohu koitui sen kohtaloksi. Here you have sai aikaan niin paljon huomiota, että tietoturvaajat taltuttivat sen nopeasti. Sähköpostiliitteen linkki ei enää johda toimivalle verkkosivulle.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppöselle virus toi mieleen "vanhat hyvät ajat" vuosituhannen alusta.

– Onhan tämä poikkeuksellista. Ei näitä nykyään enää juuri nähdä. Se levisi holtittomasti, kun taas nykyään virukset ovat tyypillisemmin hallittuja, eikä niitä päästetä leviämään näin nopeasti.

Rahaa tekevät viruskirjoittajat eivät halua tuotoksistaan isoja uutisia, koska silloin lypsylehmä tapetaan nopeasti niin kuin nyt kävi. Hyppönen epäileekin, että tekijöinä saattoivat olla aloittelijat.

Sisäinen posti
solmussa

Mikko Hyppösen mukaan virus ei ehtinyt aiheuttaa ongelmia Suomessa, koska talttumisen hetkellä täällä vielä nukuttiin perjantain vastaista yötä.

Yhdysvalloissa ongelmat olivat isoja joissakin firmoissa, mutta kaaos pysytteli aika hyvin yritysten sisällä. Roskapostisuodattimet estivät ongelman leviämistä yrityksestä toiseen.

– Oli firmoja, joissa meilejä oli tuhansittain ja kaikki saivat kaikilta meiliä, koska suodatusta ei ollut talon sisällä. Mutta talosta ulos lähtevistä meileistä monet jäivät menemättä, tutkimusjohtaja hahmottaa.

VerkossaMcAfeen varoitus
Lue lisääMSNBC:n uutinen
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (29)

Huono 0
Äh, virusfirmojen maksettu mainos. Eikä ne virukset tänne lintukotoon osaa, ei ole ennenkään tullut. Ilmainen virustorjunta on kiva, hinta-laatusuhde on hyvä ja silläkin resurssilla pelit pyörii paremmin. Kaikki virustorjunta on huijausta.
paljaaltaan
Yksiään ilmainen virustorjunta muuten ei havainnut tuota.

Sen blokkasivat ainoastaan kaupalliset paketit jotka tunnistivat payloadin tekemät rekisterimuutokset.
Että silleen
Huono 2
Ai niin, jos koneessa oli MSE, niin ei ollut MSE:tä tartunnan jälkeen.
Äh, virusfirmojen maksettu mainos. Eikä ne virukset tänne lintukotoon osaa, ei ole ennenkään tullut. Ilmainen virustorjunta on kiva, hinta-laatusuhde on hyvä ja silläkin resurssilla pelit pyörii paremmin. Kaikki virustorjunta on huijausta.

Avast 4.8.1351.0 2010.09.09 -
Avast5 5.0.594.0 2010.09.09 -
AVG 9.0.0.851 2010.09.09 -
Microsoft 1.6103 2010.09.09 -
F-Secure 9.0.15370.0 2010.09.09 Gen:Trojan.Heur.rm0@fnBStPoi
W7 ja onnela jatkuu..
mse paras
MSE ei löytänyt tätä pöpöä, ja jos tuo pääsi ajoon niin se poisti MSE:n.

Windows 7 suojaa ainoastaan jos käyttäjä ei anna UAC:ssä lupaa. Ja liian monelle OK:n klikkaaminen tulee selkärangasta.
W7 ja onnela jatkuu..

MSE:n käyttö on kun käyttäisi antibiottia sairaalabakteerin hoitoon.
W7 ja onnela jatkuu..

Ja jälleen kerran huomattiin, kuinka virus tarttui vain Windows-koneisiin.
Onnela jatkuu pysyvästi ilman Windowsia
Huono 2
Onhan se selvää että jos +-80% maailman koneista pyörittää winkkaria niin olisihan se kummaa jos viruksia kirjoitellessa ne jätettäisiin ulkopuolelle.
Kaikin puolin olisi paras jos windows prosentti olisi pienempi. Paraskaan virustorjunta ei suojaa taitamattomalta käyttäjältä ja voi ne virukset livahtaa osaavankin koneelle.
K#
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.