Älä kerro näitä asioita Facebookissa

2.11.2010 16:49 Avoimuudella voi olla kova hinta yhteisöpalvelu Facebookissa. Katso mitä siellä ei kannata kertoa.
Facebookissa ei voi olla liian varovainen, kirjoittaa verkkolehti The Huffington Post ja neuvoo mitä yhteisöpalvelussa ei kannata kertoa edes ystävilleen.
Se muistuttaa, että vaikka olisikin merkannut tietonsa vain ystävien nähtäväksi, niin siihen ei kannata luottaa. Lehden mukaan työnantajien lisäksi myös viranomaisten, häiriköiden ja jopa vakuutusyhtiöiden tiedetään skannaavan jatkuvasti Facebook-profiileja tietojen hankkimiseksi. Myös hakkerit käyttävät Facebookia hyväkseen identiteettivarkauksissa.
Nämä 13 asiaa kannattaa The Huffington Postin mukaan jättää kertomatta Facebookissa:
1. Syntymäaika ja -paikka
Vaikka syntymäpäiväonnittelujen saaminen onkin mukavaa, niin syntymäpäivänsä kertominen on lähes yhtä vaarallista kuin rahavarojensa turvallisuuden ojentaminen suoraan roistoille. Yhdysvalloissa sosiaaliturvanumeroita on pystytty jäljittämään syntymäajan perusteella. Sen sijaan, että jättää syntymäaikansa kokonaan pois, kannattaa lehden mukaan tilalle laittaa lähellä omaa syntymäpäivänsä oleva päivämäärä.
2. Äidin tyttönimi
Yhdysvalloissa äidin tyttönimi on usein käytetty turvasana monissa verkkopalveluissa ja viranomaisyhteyksissä. Esimerkiksi luottokorttiyhtiöt, kännykkäoperaattorit ja monet muut yritykset luottavat jatkuvasti asiakkaan äidin tyttönimeen tunnistusprosesseissa.
3. Kotiosoite
Sen lisäksi, ettei ehkä halua kaikkien tuttujen tietävän asuinpaikkaansa, sen kertominen on vaarallista myös murtovarkaiden takia.
4. Pitkät matkat poissa kotoa
Älä koskaan kerro päivityksessäsi, milloin olet poissa kotoa. Epäluotettavat Facebook-kaverit voivat käyttää tietoa hyväkseen ja jakaa sitä eteenpäin.
5. Lyhyet matkat poissa kotoa
Vaikka Facebook places -palvelu rohkaisee kertomaan oman sijaintinsa, kannattaa miettiä kahdesti, onko edes lyhyistä poissaoloista järkevää hehkuttaa. Murtovarkaat voivat hyödyntää nämäkin ajat.
6. Sopimattomat valokuvat
Sopimattomat valokuvat voivat helposti johtaa vaikeuksiin ja maailmalla jopa potkuihin. Se lienee tuttua. Harvempi kuitenkaan tietää, että jopa poistetut kuvat voivat palata kummittelemaan. Ars Technican mukaan Facebookin serverit voivat varastoida poistettuja kuvia ennalta arvaamattoman ajan. Poistettuihinkin kuviin voi tämän takia edelleen päästä käsiksi. Tämän Facebook on myöntänyt.
7. Tunnustukset
Älä ripittäydy Facebookissa ja kerro kuinka huijasit verotuksessa tai miten vihaatkaan pomoasi. Vaikka valikoisit kenelle näytät tällaiset päivitykset, voi kerran julkaistuja todisteita olla vaikea poistaa ja estää niiden leviämistä. Maailmalta löytyy lukuisia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat jääneet esimerkiksi poliisin haaviin Facebook-tunnustuksen takia.
8. Puhelinnumero
Sen lisäksi, että et ehkä halua kaikkien Facebook-kavereidesi kilauttelevan sinulle milloin sattuu, niin numero voi joutua myös täysin vääriin käsiin. Evil-niminen sovellus nimittäin esittelee kaikkialta Facebookista poimittuja puhelinnumeroita.
9. Loman lähtölaskenta
Tämäkin on suora kutsu murtovarkaille suunnitella keikkaansa. Kerro mieluummin jälkikäteen missä olit.
10. Lapsen nimi
Identiteettivarkaille kelpaavat myös lasten nimet, siksi lapsiaankaan ei pitäisi tägätä Facebookin valokuvissa, lehti neuvoo.
11. Riskikäyttäytyminen
Poltatko kuin korsteeni? Kaahaatko ylinopeutta maantiellä tai liiteletkö riippuliitimellä vuoristossa? Vakuutusyhtiöt ovat aiempaa kiinnostuneempia asiakkaidensa riskikäyttäytymisestä ja etsivät tästä mieluusti todisteita Facebookista.
12. Kodin pohjapiirros
Kodin pohjapiirrosta tai kuvia, jotka paljastavat sen tai kodin arvotavarat, ei pidä milloinkaan laittaa Facebookiin.
13. Oma profiili julkisessa haussa
Oma profiilinsa kannattaa suojata Facebookin yksityisyysasetusten kautta niin, ettei se näy esimerkiksi Googlen hakutuloksissa. Edes perusinformaatiota ja kuvia ei kannata lehden mukaan antaa hakutuloksiin. Yhdysvaltain kuluttajaviranomaisten mukaan suojaaminen auttaa estämään tunkeilijoiden pääsemistä omille sivuilleen.
Kommentit (22)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
1. Etu- ja Sukunimi
2. ... niinpä, älä mieluummin rekisteröidy ollenkaan.
Anonyymi
Anonyymi
Nyt voit sitten keksiä kaikenlaisia tarinoita "itsestäsi" aivan kuten muutkin tekevät.
Valitse jokin iso yritys työpaikaksesi ja hauku se lyttyyn, yrityksen kotisivuilta löytyy sopivia henkilöitä "inhokeiksi".
Keksi vakuutushuijaus tarinoita :)
Lärvääminen on hauskaa kun sen oikein oivaltaa.
Anonyymi
Sinänsä yhteystiedot, äidin tyttönimi yms. kyllä aivan turhia profiilissa. Kaverit voivat pyytää puhelinnumeron, jos eivät sitä jo omista. Tietysti jo on 1000+1 "ystävää", niin suurin osa tuskin tuntee sinua ollenkaan. Mutta jotkut ihmiset aivan oikeasti liittävät vain ystäviään eli ihmisiä joihin voi luottaa.
Anonyymi
- älä tilaa lehtiä ja jos tilaat, niin polta osoite ennen kuin viet roskikseen
- älä liiku tunnistettavassa asussa kotisi lähellä
- irroita asunnon läheisyydestä kaikki osoitteeseen viittaava asia
- varo käyttämästä plussakorttia
- älkää asuko kerrostalossa, koska lähes jokaisesta mallista saa pohjapiirrustukset
- älkää puhuko ääneen mitään yleisellä paikalla, varsinkaan lomamatkoista
- älä vastaa puhelimeen omalla nimellä
- Älä mene matkatoimistoon
- muista käyttää foliohattua
jne..
Anonyymi
Suomalainen www.fambit.com verkkopalvelu on suunniteltu yksityiseksi sosiaaliseksi palveluksi perheille. Fambit ei vuoda käyttäjien tietoa toisille käyttäjille eikä ulos palvelusta. Siinä tosi ei voi frendailla uusia tuttavuuksia, kosa se on takoitettu henkilökohtaisen sisäpiirin käyttöön. Kokeilkaas. Palvelu on ilmainen.
Markku
Fambit-tiimi
Hieno mainos Hermanni!
Anonyymi
Voisko uutisesta tehdä vielä enemmän Suomalaislähtöisemmän? Vaikka vaarat ovat samanlaisia kaikkialla, niin on huomattavissa, että kaikki kohdat eivät näytä täysin pätevän Suomeen. Täten uutinen on harhaanjohtava ja voisittekkin toimituksessa facebuukkailla ennemmän!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta 12:17
- Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa 10:46
- Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun 09:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Hulluruohovaara leviää: Sama belgialainen yhtiö toi tuotteet Valiolle ja SOK:lle 16:29
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- Hallitukselta 100 miljoonaa maakaasuterminaaleille 16:45
- » Taloussanomat.fi













