Ajatusleikki: Mitä jos Stuxnet onkin suomalainen?

28.11.2010 17:07 Tutkija esittää epätodennäköisen teorian Stuxnet-haittaohjelman tekijöistä. Hän leikittelee muun muassa ajatuksella, että vuoden puhutuin virus olisikin suomalaista alkuperää. Ydinverkosto kiistää teorian.
Yhdysvaltalainen tutkija Jeffrey Carr ottaa erilaisen näkökulman tehdasvirus Stuxnetin mahdollisiin kohteisiin ja tekijöihin. Entä jos monimutkainen haittaohjelma ei ollutkaan Yhdysvaltain tai Israelin valtion tekemä, eikä kohteena ollutkaan iranilainen ydinlaitos?
Carr esittelee neljä erilaista teoriaa Stuxnetin alkuperästä ja kohteista. Koko kirjoitus on luettavissa hänen tuoreesta raportistaan. Teorioista yksi pohtii ydinvoimaa vastustavien ekoryhmittymien mahdollisuuksia ja motiiveja viruksen kirjoittamiseen.
Hän huomioi ydinvoiman vastaisten protestien kasvaneen selvästi viime vuodesta alkaen esimerkiksi Saksassa, Venäjällä ja Suomessa. Hän mainitsee eri aktivistiryhmiä, kuten Pohjois-Suomessa toimivan kansanliikkeen nimeltä Ydinverkosto. Se vastustaa uraanikaivoksia ja ydinvoimaa.
– Suomi on erityisen kiinnostava, koska yksi niistä taajuusmuuttajista, joihin Stuxnet antaa komentoja, on suomalaisen Vaconin valmistama, Jeffrey Carr kirjoittaa talouslehti Forbesin blogissa.
Yhteys Vaconiin
kiinnostaa tutkijaa
Vacon on eri otteisiin korostanut, että Stuxnet ei suoranaisesti saastuta sen laitteita, vaan toisen valmistajan ohjelmoitavia logiikoita. Saastuneet logiikat voivat sitten muuttaa Vaconin laitteiden toimintaa.
Carr huomauttaa, että ei ole tiedossa, onko yhtäkään Ydinverkoston jäsentä töissä Vaconissa tai onko ryhmittymällä kontakteja yhtiössä. Vaconin lisäksi Stuxnet pyrkii häiritsemään myös iranilaisen Fararo Payan taajuusmuuttajia.
Tutkijan mukaan on asianomaisten valtioiden tehtävä selvittää, onko eri ekoryhmittymillä tekniset ja taloudelliset mahdollisuudet Stuxnetin tekemiseen.
"Emme varmasti
tehneet"
Ydinverkoston Oulun toimintaryhmän johtaja Hannu Karvonen kuulostaa aidosti yllättyneeltä kuullessaan tutkijan teorioista.
– Minä en edes tätä haittaohjelmaa tunne. Ei varmasti ole meidän tekemämme. Meillä ei myöskään ole sellaista tiukasti johdettua organisaatiota, joka voisi asiasta päättää, Karvonen sanoo naureskeltuaan ensin pois hämmästystään.
Yksityishenkilöiden tekemisistä ei toki voi tietää, mutta Stuxnet on tehnyt asiantuntijoihin vaikutuksen monimutkaisuudellaan. Se on vaatinut arviolta sekä rahaa että paljon osaavaa työtä. Karvosella ei ole myöskään tietoa, että joku Ydinverkoston jäsenistä työskentelisi tai olisi yhteydessä Vaconiin.
Ekoterror iski
vuonna 1992
Tietoturvayhtiö F-Securen Mikko Hyppönen on arvioinut tutkijan Suomi-väitteitä perjantaisessa blogikirjoituksessaan. Hyppönen ei usko Ydinverkoston kirjoittaneen Stuxnetiä. Hän kuitenkin muistelee vanhoja ekologisten ääriryhmien tekemiä tietokoneiskuja.
– Miettikää pc-virusta Ekoterror. Vuonna 1992 löydetty suomalainen virus aktivoitui kirjoittamalla kiintolevyn alun päälle ja esittämällä viestin:
"Ekoterror 1991 ATK-toimisto P.Linkola Oy
Kovalevysi on poistettu käytöstä luonnonsuojelun nimessä. Vihreässä yhteiskunnassa ei saa olla ydinsähköllä toimivia kovalevyjä".
Aktivisti Pentti Linkolalla ei ollut yhteyttä virukseen.
Krakkerialamaailman tutkija Jeffrey Carr on Inside Cyber Warfare -kirjan kirjoittaja ja aloittelevan tietoturvayhtiö Taia Globalin perustaja. Hän toimii myös konsulttina Yhdysvaltain ja muiden maiden tiedustelulle ja viranomaisille.
- VerkossaJeffrey Carrin kirjoitus Forbes-lehdessä
- VerkossaTutkijan koko raportti
- VerkossaF-Securen kirjoitus
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (22)
Tuli aivan sama mieleen. Ja todennäköisesti olet oikeassa.
F-secure taitaa olla parhaiten osinkoa maksava firma Suomessa.
Niin ja Irakissa on joukkotuhoaseita.
Niin ja Irakissa on joukkotuhoaseita.
Tietenkin on, kun Amerikkalaiset on ne sinne myyneet.
Ovat kateellisia siitä kun edes jotkut menestyy tässä maassa ja tahkoaa rahaa.
Ja sitten alemmuuskompleksi siitä että käyttää ilmaista turvasoftaa ja on pakko uskotella itselleen että se on yhtä hyvä, ei kun parempi kuin maksullinen.
Ovat kateellisia siitä kun edes jotkut menestyy tässä maassa ja tahkoaa rahaa.
Ja sitten alemmuuskompleksi siitä että käyttää ilmaista turvasoftaa ja on pakko uskotella itselleen että se on yhtä hyvä, ei kun parempi kuin maksullinen.