Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin

Kuva: KRP
9.2.2012 14:16 Bulgarialaiskolmikon epäillään kopioineen tuhansien suomalaisten maksukortteja ja nostaneen rahaa kymmenien tuhansien eurojen edestä.
Keskusrikospoliisi kertoo saaneensa valmiiksi laajan skimmaukseen eli maksukorttien kopiointiin liityvän esitutkintansa. Skimmaajat asensivat pankkiautomaatteihin laitteita, jotka kopioivat kortin tiedot ja vakoilevat näppäiltävän tunnusluvun.
Kolmen epäillyn uskotaan virittäneen kymmeniä pankkiautomaatteja viime vuoden aikana Vaasasta Rovaniemeen ulottuneella alueella. Korttikopioilla nostettiin rahaa Chicagossa, rahaa vietiin kymmenien tuhansien eurojen edestä rahaa.
Uhreja on arviolta tuhansia. Pankeille ja Luottokunnalle on aiheutunut satojen tuhansien eurojen vahingot.
Poliisi on usein sanonut, että skimmauslaitteet ovat vaikeita havaita. Nyt paljastetut kuvat kertovat, että viritetty automaatti on miltei identtinen alkuperäisen kanssa. Skimmauslaitteen osat muistuttavat aitoja.
Miehet pitivät majapaikkaa Ruotsissa ja he tekivät sieltä keikkoja Suome puolelle. Poliisi otti kolmikon kiinni syyskuussa Kokkolassa. Seurueen ajoneuvosta löytyi neljä täydellistä skimmauslaitetta, joihin oli taltioituna kymmeniä tunteja maksukorttien kopiointikuvaa.
– Huomionarvoista on se, että Suomessa käytettäviä Otto-automaattimalleja ei ole käytössä missään muualla maailmassa. Skimmauslaitteet on siten valmistettu erityisesti Suomea varten, KRP korostaa.
Kommentit (17)
Anonyymi
Automaatit uusiksi, eli täysin sileät etuseinät ja vain aukko SIRUkortille ja rahoille. Nykyiset automaatit on kuin rutattu peltikasa, samoin kaikki magneettikortit pois markkinoilta.
Haluat siis että skimmauslaitteiden teko olisi paljon helpompaa kuin ennen?
Järki käteen kommenteissa.
Anonyymi
onko se korkeampi syvyys-suunnassa
nyt tyydytään DT kommentteihin jos joku näkee noissa sen eron
Anonyymi
Automaatit uusiksi, eli täysin sileät etuseinät ja vain aukko SIRUkortille ja rahoille. Nykyiset automaatit on kuin rutattu peltikasa, samoin kaikki magneettikortit pois markkinoilta.
Höh, tuohan helpottaisi asioita
Anonyymi
Nämä kuvat on otettu eri kulmasta ja eri rajauksella, joten vertailu on mahdotonta (ei voi vertailla sitä, mikä ei näy).
Anonyymi
Olisikohan jotain kuvia tarjolla, jossa näkyisi sekä alkuperäinen että skimmattu kokonaan?
Nämä kuvat on otettu eri kulmasta ja eri rajauksella, joten vertailu on mahdotonta (ei voi vertailla sitä, mikä ei näy).
Näkyyhän se kuvissa. Skimmauslaite on siis sinisen sirukorttiaukon päälle kiinnitetty, ja kuvassa 2 sininen sirukorttiaukko onkin aavistuksen leveämpi ja korkeampi. Lisäksi samassa kuvassa näytön alla näkyy tuo kameralevy, jonka alareunaan on porattu pieni reikä kameraa varten.
Oma menettely kaikenlaisissa automaateissa nykyään:
1. Katson päällisin puolin näyttääkö automaatin osat samanikäisiltä.
2. Katson ja kokeilen käsin, onko korttiaukossa jotain epäilyksen aihetta. Olettaisin, ettei nämä skimmauslaitteet ole millään vahvalla liimalla kiinni korttiaukon päällä, vaan esim. pienillä magneeteilla tai helposti irtoavalla liimalla.
3. Suojaan tunnusluvun mahdollisimman hyvin. Ei auta kaikkiin, mutta auttaa näihin kameralla varustettuihin.
Anonyymi
Anonyymi
Näin äkkiseltään ajatellen, sirukortin skimmaaminen on hieman eri juttu kuin magneettikortin ja siten pikkusen paljon monimutkaisempi juttu.
Anonyymi
Koskiko skimmaus sekä siru että magneetti kortteja vaiko vain magneettikortteja ? tuo jää epäselväksi itse uutisesta.
Näin äkkiseltään ajatellen, sirukortin skimmaaminen on hieman eri juttu kuin magneettikortin ja siten pikkusen paljon monimutkaisempi juttu.
joo nyt jäiki itelläkin vaivaa et onko kumpi vaiko kampi vaiko molempi
Anonyymi
Koskiko skimmaus sekä siru että magneetti kortteja vaiko vain magneettikortteja ? tuo jää epäselväksi itse uutisesta.
Näin äkkiseltään ajatellen, sirukortin skimmaaminen on hieman eri juttu kuin magneettikortin ja siten pikkusen paljon monimutkaisempi juttu.
Sirukorteissahan on myös magneettiraita ja sen ne skimmaajat lukevat, eivät ne sirua pysty kopsaamaan.
Onkin ihmeellistä ettei näistä magneettiraidoista päästä eroon. Tai pääseehän siitä jos itse ryhtyy hiomaan tms, kuten tuossa joku kertoi, mutta sitten et voi asioida paikoissa jossa ei ole sirukortin lukijaa, semmoinen valinta siinä on tehtävä.
Ja jos et kaupoissa erota kumpaako käyetään niin sirukortin lukijoissa naputat pin koodisi ja kaupoissa jotka käyttävät magneettiraitaa allekirjoitat kuitin.
Anonyymi
Minä kylmän rauhallisesti hion magneettiraidan pois hiomapaperilla. Eipä ole mitä skimmailla. Tuohon voisi tietenkin kehittää paremmankin ratkaisun, esim. ruiskuttamalla lakkaa magneettiraidan päälle. Ja lakan voisi poistaa suihkuttamalla lakan puhdistusainetta. Teippikin magneettiraidan päällä voisi auttaa asiassa.
Voimakkaalla magneetilla luulisi raidan sekoavan ja asiaahan voi käydä testaamassa käymällä koeostoksella kaupassa jossa magneettiraitaa luetaan, tai varmuudeksi vaikka parissa kaupassa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon 16:47
- Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma" 13:25
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Facebook muuttaa taas yksityisyysasetuksia
25.05.2010 Facebook aikoo muuttaa jälleen tapaa hallita yksityisyyttä. Yhtiön perustaja Mark Zuckerberg kertoo Washington Postissa, että käyttäjien kritiikkiä on kuunneltu ja että yksityisyyden hallinnasta tehdään helpompaa lähiviikkoina.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- » Taloussanomat.fi













