Nakukuvien murtaja suostuu tunnustamaan

Kuva: Lehtikuva
23.3.2012 14:18 Julkkisnaisten alastonkuvia varastanut mies myöntää syyllisyytensä oikeudessa Yhdysvalloissa.
Kymmenien julkisuuden henkilöiden, kuten Scarlett Johanssonin ja Mila Kunisin, alastonkuvia varastanut mies aikoo tunnustaa syyllisyytensä maanantaina oikeudessa.
Asiasta kertoo muun muassa E! Online. 35-vuotias floridalainen aikoo tunnustaa noin yhdeksän syytettä, jotta hän saa lyhyemmän tuomion. Hän voi silti saada jopa 60 vuotta vankeutta. Alun perin häntä uhkasi teoriassa enimmillään 121 vuoden tuomio.
Mies murtautui lukuisten tunnettujen naisten sähköpostitileille ja onnistui ohjaamaan viesteistä kopiot itselleen. Hän vohki alastonkuvia, jotka vuotivat julkisuuteen. Mies on kuitenkin väittänyt, että vuodon takana oli joku toinen taho.
Kun epäilty astui oikeuteen marraskuussa, hän kiisti syyllisyytensä, vaikka oli aikaisemmin kertonut teoistaan lehtihaastattelussa. Syynä kiistämiseen oli muun muassa se, että mies ei halunnut tunnustaa kaikkia syytteitä, kuten epäsopivaa käytöstä alaikäisten kanssa.
- Lue lisääE! Onlinen uutinen
Kommentit (5)
Anonyymi
Anonyymi
Miksi kukaan pitäisi henkilökohtaisia siis salaisia kuvia sähköpostitiliensä (!) läheisyydessä eli siis lähettäisi niitä e-mailina... kovat on tuomiot jos menee läpi.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen 11:17
- "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä" 10:33
- Microsoft kiirehti ydinbugin kiinni 15:14
- Epäilty PSN-murtaja vältti vankilan konetuholla 13:34
- Pilvi parantaa tietoturvaa? It-päättäjät kahta mieltä 10:09
- Jenkkikyttä Applen armoilla: IPhonen salat eivät aukea 16:00
- Salasanat joutavat tunkiolle 15:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA pyrkii Guinnessin ennätysten kirjaan
18.05.2008 Senaatintorin krysanteemitempauksen ja kukkahymyn takana oli teleoperaattori DNA.
Kolme vuotta sitten
Ruotsin piraattipuolue alkaa Pirate Bayn operaattoriksi
18.05.2010 Ruotsin Piratpartiet alkaa toimia Pirate Bay -tiedostonjakopalvelun nettioperaattorina.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- Vaihtoehtoja on, jos työeläkejärjestelmä on perustuslain vastainen 17:03
- Rehn: EKP:llä vielä varaa helpottaa rahapolitiikkaa 19:08
- » Taloussanomat.fi













