Poliisi: Varo tällaista haittaohjelmaa

Kuva: Lehtikuva
11.4.2012 13:43 Noin sata suomalaista on joutunut huijauksen kohteeksi, jossa poliisi pyytää tietokoneen käyttäjiä maksamaan sakkoa.
Poliisi on saanut uusia ilmoituksia laittomasta haittaohjelmasta, jota rikolliset levittävät poliisin nimissä. Suomessa rikoksen uhreja on poliisin mukaan noin sata. Heistä kymmenet ovat maksaneet pyydetyt sata euroa.
Huijauksessa tietokoneen käyttäjät saavat poliisin nimissä tehdyn viestin. Viesti levittää haittaohjelmaa, joka lukitsee tietokoneen. Sen jälkeen ruudulle ilmestyy suomenkielinen viesti, jossa kerrotaan lukituksen johtuvan laittomasta nettiselailusta tai muusta laittomuudesta.
Samassa viestissä kerrotaan, että lukitus voidaan poistaa maksamalla sadan euron sakko PaySafe-palvelun kautta.
Poliisi varoittaa, ettei kyseessä ole poliisin virkatoimi. Poliisi ei lukitse kansalaisten tietokoneita eikä pyydä maksamaan sakkoja maksupalveluiden välityksellä.
Poliisin mukaan rikolliset ovat todennäköisesti ulkomaalaisia. He käyttävät samaa tekotapaa useissa Länsi-Euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa. Haittaohjelma mukautuu uhrin kotimaan mukaan. Rikoksen uhreja on tuhansia eri puolilla maailmaa.
Kommentit (26)
Anonyymi
Anonyymi
tai Hallitus tiedustelisi, mihin voisi palauttaa Kreikkaaan laitanut raaaaahaat.
Anonyymi
Ja 10% tuon haittaohjelman saaneista on maksanut?!
Mutta mitä haittaohjelman tekijä hyötyy jos joku vaikka sakkonsa maksaakin - sehän ns maksetaan r-kioskille? Saako viruksen tekijä rahat jotenkin koodin avulla ärrältä - tyhmä netin käyttäjä, viruksen koneelleen kerran saanut mummo ei ymmärrä. Mummo vei vain koneensa puhdistettavaksi - ei maksanut!
Anonyymi
Anonyymi
Tukkii kaikki linjat,ei anna asentaa uusia viruksentorjuntaohjelmia ym ym..
Anonyymi
Lähes kaikki maksajat käyttivät OsX tai *nusta
Mitä sitten tuolla *nustalla tarkoitatkin, niin suurin osa haittaohjelmista (kuten hyötyohjelmistakin) tehdään levinneimmille ohjelmistoille. Seiskalle ei vielä ole kovinkaan paljon viruksia, mutta XP:n käyttö on yhtä virus(torjunta)juhlaa. Linuxilla ja Macilla on myös hyvin vähän haittaohjelmia.
Ja suurin osa niistä jotka eivät juuri tietotruvallisuudesta ymmärrää tuskin tietävät että on muita käyttiksiä kuin se joka Cittarista pannaan kysymättä pakettiin. Pieni osa sellaisista ihmisistä vastaa houkuttelevaan huijauskirjeeseen vaikka se työnnettäisiin ilman postimerkkiä ja -leimaa postilaatikkoon. Kaikki ei ole koulujakäyneitä.
Anonyymi
Onkos kellään tietoo, miten tuosta pääsee eroon.
Tukkii kaikki linjat,ei anna asentaa uusia viruksentorjuntaohjelmia ym ym..
Lukitsee käyttäjätunnuksen, ei ip:tä. Kirjaudu koneelle eri käyttäjänä niin voit skannata viruksen pois.
Anonyymi
Anonyymi
Onkos kellään tietoo, miten tuosta pääsee eroon.
Tukkii kaikki linjat,ei anna asentaa uusia viruksentorjuntaohjelmia ym ym..
Niin maksullinen virusturva, onhan se aika paljon vuodessa mielenrauhasta!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon 16:47
- Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma" 13:25
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa 15:26
- Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla 15:06
- NYT: Kiina lopetti kybertulitauon 12:44
- Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki 11:36
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Cert-fi: Älä klikkaa kaikkea mahdollista!
25.05.2010 Viestintäviraston tietoturvayksiköllä on internetin yhteisöpalvelujen käyttäjille helppo ohje, joka kuitenkin tuntuu usein unohtuvan. Harkinnalla säästyy monelta vaivalta.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi













