Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Tyttö näytti rahapinoa Facebookissa, äiti ryöstettiin

29.5.2012 13:30 Pääpotti jäi konnilta saamatta, mutta Facebookissa rahoja esitellyt tyttö sai elämänsä opetuksen.

Australiasta saatiin esimerkki siitä, miksi Facebookin käyttäjiä varoitetaan jakamasta liikaa tietoa. Seuraukset voivat olla paitsi pelottavia, myös nopeita.

17-vuotias tyttö oli auttanut isoäitiään Sydneyssä laskemaan tämän rahoja. Sen lisäksi hän julkaisi rahoista kuvan Facebookissa.

Vain tunteja myöhemmin kaksi naamioitunutta ryöstäjää koputti ovelle, muun muassa BBC kertoo. Ryöstäjät eivät yrittäneet isoäidin, vaan tytön äidin ovelle Bundanoonissa Sydneyn lähellä.

Äiti sanoi veitsellä ja mailalla varustautuneille miehille, ettei tyttö enää asu talossa. Ryöstäjät penkoivat silti talon ja saivat mukaansa vähän rahaa ja tavaroita.

Tietoturvaajat ovat vuosia varoittaneet käyttäjiä julkaisemasta liian yksityiskohtaisia tietoja verkkoyhteisöissä. Esimerkiksi syntymäajan tai kotiosoitteen paljastamista kannattaa harkita kahdesti.

Oma uhkansa ovat valokuvat. Esimerkiksi sinänsä viattomat kuvat omista lapsista voivat väärissä käsissä ja asiayhteydestään irrotettuna muuttua jopa lapsipornoksi.

Sosiaalisessa mediassa ei myöskään kannata kertoa lomalle lähtemisestä.

Lue lisääBBC:n uutinen
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hiukan pelottelun makua. Mutta ei sitä kuvia aarteista kannata gps-koordinaateilla jaella juu.
Kuvia ny muuten uska 29.5.2012 15:17

Anonyymi
Narsistien naamakirja
Nimetön 29.5.2012 15:21

Anonyymi
Lähinnä herää kysymys, miksi ihmeessä kukaan jakaisi facebookissa kuvan isoäitinsä rahoista..?

Meitä on moneen junaan.
toiset jää jo asemal 29.5.2012 15:47

Anonyymi
Hiukan pelottelun makua. Mutta ei sitä kuvia aarteista kannata gps-koordinaateilla jaella juu.


Paitsi että kamerakännyköillä otetuissa kuvissa kulkee mukana tietoa joissa voi olla mm. gps-koordinaatit
(ks. exif-tiedot)
rrrrt 29.5.2012 16:22

Anonyymi
Hiukan pelottelun makua. Mutta ei sitä kuvia aarteista kannata gps-koordinaateilla jaella juu.

Paitsi että kamerakännyköillä otetuissa kuvissa kulkee mukana tietoa joissa voi olla mm. gps-koordinaatit
(ks. exif-tiedot)


Ainakin Symbianissa käyttäjä voi asetuksista valita lisätääbkö valokuviin ja videoihin gps-tiedot. Muiden alustojen osalta en nyt just suoralta kädeltä muista löytyykö moinen asetus niistä. Jos jostain ei asetusta löydy, niin se on kyllä aikamoinen tietoturvariski.
miksuh 29.5.2012 17:40

Anonyymi
Tai kannattaisiko rajata viestiensä näkyvyys vain kavereihin...


Tota monella o yli 500 "kaveria" paskat ne oikeesti mitää kavereita ovat...
öhöm 29.5.2012 23:39

Anonyymi
Applen puhelimista gps-tietoja ei saa pois.
tiedot julki 30.5.2012 9:16

Anonyymi
Applen puhelimista gps-tietoja ei saa pois.

Odotan mielenkiinnolla kuinka peukkupetteri reagoi kommenttiisi
iBadAss 30.5.2012 11:16

Anonyymi
Mulle näytti eräs Nainen piirakkaa, mutta ei jakanut sen enempää...
iso on 31.5.2012 10:10

Anonyymi
Tai kannattaisiko rajata viestiensä näkyvyys vain kavereihin...

EI Facebook ole tietoturvallinen tai yksityinen ympäristö. Facebookissa ei kannata edes yksityisesti viestiä kenellekään mitään, mitä ei haluaisi julkaistavaksi koko maailmalle omalla nimellään.

Ne, jotka tämän ymmärtävät, eivät juuri näe hyötyä palvelussa.
äähh 1.6.2012 3:56
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2008

Viisi vuotta sitten

Bobin viha puhkeaa kukkaan sarjakuvassa

20.06.2008 Digitodayn Strippi kerrallaan -juttusarjan viides osa tutustuu Bob the Angry Flower -sarjakuvaan. Haastattelussa tekijä Stephen Notley.


2010

Kolme vuotta sitten

Tekstiviestit houkuttavat aikuisiakin ajaessa

20.06.2010 Aikuisiakin kuskeja pitää näemmä valistaa tekstiviestittelyn vaaroista, yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa.

.