Murrettu Linkedin kutsui FBI:n apuun

8.6.2012 14:46 Yhteisöpalvelu pyysi liittovaltion poliisin tutkimaan palvelinmurtoa, josta on saatu toistaiseksi niukasti tietoa.
Miljoonia käyttäjien salasanoja varkaille menettänyt Linkedin työskentelee liittovaltion poliisin FBI:n kanssa päästäkseen jyvälle tapahtuman yksityiskohdista. Asiasta kertoi yhteisöpalvelun edustaja Reutersille.
Linkedin kirjoitti aiheesta myös tuoreen blogimerkinnän, joka tosin synnyttää vain lisää kysymyksiä. Palvelun Vicente Silveira toteaa, että vohkituista noin 6,5 miljoonasta salasanatiivisteestä suurin osa näyttää olevan edelleen tiivistettyjä ja vaikeita murtaa. Hän lisää, että valitettavasti pieni osa salasanoista on selvitetty ja julkaistu.
Silveiran väite on vastoin tietoturvayhtiö Sophoksen arviota, jonka mukaan jo selvästi yli puolet – noin 3,5 miljoonaa – salasanaa on selvitetty ja julkaistu.
Silveira ei edelleenkään sanonut, koska tai miten murto tapahtui, tai epäilläänkö hyökkääjien saaneen käsiinsä muutakin tietoa salasanojen lisäksi.
Reutersille palvelu kertoi, että sähköpostiosoitteiden kohtalosta ei ole vielä tietoa. Linkedinille ei ole tullut ilmoituksia tileistä, jotka olisi kaapattu hyökkäyksen myötä.
Kommentit (3)
Anonyymi
Your email is safe with us! We will not store your password or email anyone without your permission.
Väittävät kyllä että salasana olisi turvassa. Eihän tässä hätiä.
Anonyymi
Olisikohan kannattanut saltata?
Saltti ei paljoa auta jos hyökkääjä sää sen käsiin. Ihmisten salasanat ovat niin heikkoja että pelkästään yhdellä grafiikkakortilla voi saada monta salasanaa minuutissa.
Anonyymi
Saltti ei paljoa auta
Saltti auttaa hyvinkin paljon; jos salasanat olisi saltattu kunnolla uniikeilla vaikkakin kaapatuilla salteilla ennen hashia, niin salasanat pitäisi murtaa yksitellen eikä sateenkaaritauluja voisi käyttää.
Tällaisesta täysin väliinpitämättömästä salasanojen käsittelystä pitäisi jakaa tuomioita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen 11:17
- "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä" 10:33
- Microsoft kiirehti ydinbugin kiinni 15:14
- Epäilty PSN-murtaja vältti vankilan konetuholla 13:34
- Pilvi parantaa tietoturvaa? It-päättäjät kahta mieltä 10:09
- Jenkkikyttä Applen armoilla: IPhonen salat eivät aukea 16:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Taskuvideokamera YouTube-tarpeisiin
20.05.2008 Tietokoneisiin ja Internetiin liitettävien digitaalisten viihdetuotteiden valmistaja Creative Labs tuo markkinoille taskukokoisen Vado-videokameran lähinnä nettivideotarpeisiin.
Kolme vuotta sitten
Reaktorissa kelpaa työskennellä – jos pääsee mukaan
20.05.2010 Suomalainen ohjelmistoyhtiö Reaktor pysyi vielä mitalikannassa Euroopan parhaita työpaikkoja selvitettäessä. Sijoitus oli kolmas.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Varo, uusi tallennuslevy voi kadottaa tietosi 07:35
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- » Taloussanomat.fi













