Suomi24 neuvoo ahdistelun uhreja
19.6.2012 23:40 Suosittu suomalainen verkkoyhteisö uudisti turvallisuusohjeensa lastensuojelun asiantuntijoiden kanssa.
Suomi24 on uudistanut turvallisuusohjeensa. Niissä opastetaan muun muassa, miten suojautua verkkoahdistelijoita vastaan tai miten tunnistaa ja ehkäistä verkkokiusaamista.
Ohjeet uusittiin yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Exit-hankkeen ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.
Tiedotteen mukaan turvallisuusohjeiden uudistamisen tavoitteina ovat olleet erityisesti lasten ja nuorten verkkoturvallisuuden parantaminen, vastuullisen verkkokäyttäytymisen edistäminen sekä Suomi24:n yhteisön hyvinvoinnin ja hyvän hengen ylläpitäminen.
Ohjeita on epäilemättä sorvattu jonkin aikaa, joten ne tuskin ovat vastaus muutama päivä sitten puhjenneeseen pedofiliakohuun verkkoyhteisöissä.
Alaikäiseksi tytöksi tekeytynyt toimittaja kertoi saaneensa avoimia ja suorasukaisiakin seksuaalisia ehdotuksia suomalaisessa Habbo Hotelissa.
Palvelua pyörittävä Sulake on sanonut hakevansa ratkaisua turvallisuusongelmaan, joka mahdollistaa seksuaalisen houkuttelun. Firma toivoo koko alan kattavaa yhtenäistä turvastandardia.
Seksuaalista häirintää kokeneita ohjeistetaan Suomi24:ssä näin:
- Lopeta yhteydenpito ahdistelijan kanssa.
- Tallenna yhteydenpitoon liittyvä aineisto (esimerkiksi viestit, kuvat, videot), julkaisupaikan www-osoite, lähetysajankohdat ja mahdolliset tiedot lähettäjästä tai hänen nimimerkistään.
- Kerro tilanteesta vanhemmillesi tai muulle luotettavalla aikuiselle.
- Ilmoita tapahtuneesta ja tekijästä sivuston ylläpitäjille.
- Jos arvelet, että olet saattanut joutua rikoksen kohteeksi, ilmoita asiasta poliisille tai jätä nettivihje.
- VerkossaTurvallisuusohjeet
Kommentit (1)
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen 11:17
- "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä" 10:33
- Microsoft kiirehti ydinbugin kiinni 15:14
- Epäilty PSN-murtaja vältti vankilan konetuholla 13:34
- Pilvi parantaa tietoturvaa? It-päättäjät kahta mieltä 10:09
- Jenkkikyttä Applen armoilla: IPhonen salat eivät aukea 16:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
IBM viisinkertaistaa aurinkokennon kapasiteetin
19.05.2008 IBM ilmoittaa läpimurrosta aurinkokennoteknologian kehitystyössä. Yhtiön tutkijoiden kehittämän jäähdytysjärjestelmän avulla yhden aurinkokennon energiantuotantokapasiteetti voidaan kasvattaa jopa viisinkertaiseksi.
Kolme vuotta sitten
Google ennustaa häviötä Kuunkuiskaajille
19.05.2010 "Suomi, nolla pistettä" on jälleen totta, mikäli Googlen Euroviisu-ennustus pitää kutinsa.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- » Taloussanomat.fi
-
-413 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-287 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-236 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-236 e
-
-236 e














