Uusi vuoto Suomessa: Tiedot vietiin viime kesänä

Kuva: Matias Mäki
29.6.2012 17:50 Suomalaisen Overdrive.fi -sivuston käyttäjien sähköpostiosoitteet, käyttäjätunnukset ja salasanat on julkaistu kesäkuun aikana verkossa. Sivuston ylläpitäjät kehottavat kaikkia vaihtamaan käyttäjätunnuksensa ja salasanansa.
Osa suomalaisen Overdrive.fi-sivuston käyttäjätunnuksista, salasanoista ja käyttäjien sähköpostiosoitteista on vuodettu nettiin kesäkuussa 2012.
Tietovuotoon johtanut tietomurto on todennäköisesti tapahtunut elokuussa 2011.
Sivusto on tällä hetkellä poissa käytöstä ulkoasu-uudistuksen takia, joten ulkopuoliset eivät pääse palvelun käyttäjätileille.
Tietomurto voi silti aiheuttaa vakavan vaaran Overdrive.fi -sivuston käyttäjille. Verkkorikolliset saattavat kokeilla saamiaan tunnuksia muissa verkkopalveluissa. Jos Overdrive.fi -palvelun käyttäjä on käyttänyt samoja käyttäjätunnuksia ja salasanoja myös muissa palveluissa, ne on syytä vaihtaa mahdollisimman pian, varoittaa palvelua ylläpitävä Whitewall Oy.
Todennäköisesti viime vuoden elokuussa palveluun tehty tietomurto on luultavasti ollut osa laajempaa phpBB-alustaisiin foorumeihin kohdistunutta tietomurtosarjaa. Viime syksynä paljastettiin muun muassa Helistin.fi-, Huoltamo.com-, Pudottajat.fi-, Verkkoklinikka.fi-, Terve Rekry-, Terkkari.fi- ja Kimallus.fi-sivustojen käyttäjien tunnuksia.
Overdrive.fi -palvelun ylläpitäjien mukaan sivuston tekniikka vaihdettiin viime vuoden elo–syyskuun vaihteessa entistä turvallisempaan, joten syyskuun jälkeen palveluun kirjautuneiden tietojen pitäisi olla turvassa.
Ylläpito kehottaa, etteivät Overdrive.fi -käyttäjät vastaa sähköpostilla mahdollisesti saapuviin käyttäjätunnuksia koskeviin kyselyihin, eivätkä syötä niitä muihin www-palveluihin.
Overdrive.fi-sivuston käyttäjien kannattaa kirjoittaa tunnuksensa ja salasanansa seuraavan kerran vasta, kun Overdrive.fi -palvelu on jälleen avautunut, ja vaihtaa salasanansa heti, Whitewall Oy tiedottaa.
Kommentit (3)
Anonyymi
Applen ohjelmistot pettää aina
Melkein 1700 negaa yhdestä negatiivisestä murjaisusta.
Ei voi olla totta - vai voiko, ompunpuolikas?
Anonyymi
Applen ohjelmistot pettää aina
Lisään vielä, että Nokian ohjelmistot eivät kiinosta edos voroja tai bugikorjaajia. ahahahha Mennen talven LUMIA
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen 11:17
- "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä" 10:33
- Microsoft kiirehti ydinbugin kiinni 15:14
- Epäilty PSN-murtaja vältti vankilan konetuholla 13:34
- Pilvi parantaa tietoturvaa? It-päättäjät kahta mieltä 10:09
- Jenkkikyttä Applen armoilla: IPhonen salat eivät aukea 16:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Lapsipornolaki huolestuttaa Yhdysvalloissa
20.05.2008 Korkein oikeus päätti pitää voimassa huolta herättäneen lapsipornolain Yhdysvalloissa. Päätöksen mukaan on rikollista antaa muiden ymmärtää, että itsellään on hallussa lapsipornoa myytäväksi tai vaihdettavaksi.
Kolme vuotta sitten
Bill Gatesin isä vaatii rikkaille kovemmat verot
20.05.2010 Ohjelmistoyhtiö Microsoftin perustajan, miljardööri Bill Gatesin isä Bill Gates vanhempi, vaatii lisää veroja kovatuloisille Washingtonin asukkaille.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- TS: Valtiolta miljoonien piilotukea elintarvikealalle 16:19
- » Taloussanomat.fi












