5-vuotias iPhone vailla viruksia: Onnea vai ei?
3.7.2012 17:06 Sophoksen asiantuntija ei ole valmis kehumaan Applea iPhonen ja iPadin puhtaudesta haittaohjelmilta.
IPhone-älypuhelin ilmestyi viisi vuotta sitten. Sen suunnattomasta suosiosta huolimatta laitteelle ei ole ilmestynyt yhtään "vakavaa" haittaohjelmaa, F-Securen Mikko Hyppönen huomautti Twitterissä. Hänestä Apple ansaitsee onnittelut, koska kyse on muustakin kuin vain onnesta.
Brittiläisen tietoturvayhtiö Sophoksen asiantuntija Joshua Long on eri mieltä.
– Ottaen huomioon, että jokainen iOS-käyttöjärjestelmän versio on murrettu nopeasti jailbreakilla, mikä vaatii haavoittuvuuksien hyväksikäyttöä, Applella on vain ollut uskomattoman hyvä tuuri, Long vastasi Hyppöselle. Näitä samoja aukkoja voitaisiin yhtä hyvin käyttää haittaohjelmien levittämiseen.
Applea voidaan kiittää sovelluskauppa App Storen vartioimisesta ja puhtaana pitämisestä, joskin sekään ei todistetusti ole onnistunut täydellisesti.
Apple on joutunut viime aikoina sovittamaan lusikkaa kauniiseen käteen muun muassa tietoturvakorjausten jakelussa Mac-tietokoneiden käyttäjille. Lukuisat Macit saastuivat aiemmin tänä vuonna haittaohjelmasta, joka käytti Applen pitkään korjaamatta jättämää Java-aukkoa. Sittemmin yhtiö paikkasi pikana tukun uusia Java-aukkoja.
Sophoksen Long toivoo, että iOS-käyttäjät saisivat korjauksia useammin kuin vain monien kuukausien välein.
Kommentit (45)
Anonyymi
Ottaen huomioon, että jokainen iOS-käyttöjärjestelmän versio on murrettu nopeasti jailbreakilla, mikä vaatii haavoittuvuuksien hyväksikäyttöä, Applella on vain ollut uskomattoman hyvä tuuri
Tämä kertoo kaiken oleellisen.
Anonyymi
Toivottavasti kaikki dillet pysyvät myös jatkossa Androidien ja sun muiden Hindowsien kimpussa. Pitäkäämme iPhone sivistyneiden kansalaisten yhteisenä alustana jossa myös kräkkerit saavat mahdollisuuden tienata rahaa työllä jonka tekevät käyttäjien eteen.
Anonyymi
Anonyymi
Kertoo vain, ettei ketään kiinnosta iHomppeleiden hömpät. Windows on se, missä raha virtaa ja aina löytyy joku hönö, joka on asentaa kaiken, mitä Katiska selain tarjoaa.
Windows on se, missä käyttäjät ovat, Applen tuotteet se missä raha.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Windows-trollien mukaan haittasoftat tehdään vain suosituimmille alustoille. Missä siis iPhone-haitakkeet?
Haittasoftat tehdään Windowsille, koska umpireikäiseen Windowsiin on helpoin mennä sisään.
Anonyymi
Windows-trollien mukaan haittasoftat tehdään vain suosituimmille alustoille. Missä siis iPhone-haitakkeet?Eikähän niitä ole jo tullut, koska Apple muutti väitteitään ja lisää tulee koko ajan. Uusi alusta vaatii hakkereiltakin hieman opettelua.. Sekin osoittaa, että pohja on hyvä, mutta ei niin täydellinen linnunkoto, kuin käyttäjät luulevat.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen 11:17
- "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä" 10:33
- Microsoft kiirehti ydinbugin kiinni 15:14
- Epäilty PSN-murtaja vältti vankilan konetuholla 13:34
- Pilvi parantaa tietoturvaa? It-päättäjät kahta mieltä 10:09
- Jenkkikyttä Applen armoilla: IPhonen salat eivät aukea 16:00
- Salasanat joutavat tunkiolle 15:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Puhelinten top-56 koostuu kokonaan nokialaisista
18.05.2008 Nokian markkinaosuus on Suomessa ylivoimainen Teknillisen korkeakoulun selvityksen mukaan se oli viime vuonna 86 prosenttia. Suostituin puhelin on Nokian 3310 jo kolmatta vuotta peräkkäin.
Kolme vuotta sitten
Elcoteq tekee Microsoftin uutuuspuhelimet
18.05.2010 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteq on varmistunut ohjelmistoyhtiö Microsoftin brändillä varustettujen uusien Kin-puhelinten valmistajaksi.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi













