Britanniassa pidätys – toimittaja levitti haittaohjelmia?

Kuva: IBM
19.7.2012 16:27 Lontoon poliisi on ottanut talteen The Sun -lehden toimittajan epäiltynä osallisuudesta kuningaskuntaa ravistelleeseen salakuunteluskandaaliin.
Pohjois-Lontoossa torstaina tehdystä pidätyksestä kertoi Sophos. Sen mukaan pidätys liittyy Operaatio Tuletaan, jossa tutkitaan eri toimittajien osallisuutta tietokoneiden saastuttamiseen haittaohjelmilla. Näin on oletetusti pyritty löytämään mehukkaita uutisaiheita.
Pidätettyä henkilöä ei ole vielä syytetty mistään. Operaatio Tuletassa on tehty useita muitakin pidätyksiä. Niistä ensimmäinen tehtiin viime marraskuussa, kun 52-vuotias mies otettiin kiinni epäiltynä tietokonemurroista.
Lopetettuun News of the World -lehteen liittyvä poliisitutkinta käsittelee sekä puhelinsalakuuntelua että tietokonevakoilua. Skandaalin uhreina oli niin julkkiksia kuin poliitikkojakin. The Sun -lehti oli tähän asti pysytellyt pitkälti kohun ulkopuolella.
- VerkossaSophoksen blogikirjoitus
Kommentit (3)
Anonyymi
Anonyymi
Erään artikkelin mukaan Suomen poliisi selittää ettei nykyisten tietoturvaohjelmien vuoksi homma ole olleskaan helppoa.
Olisi mielenkiintoista nähdä ko. artikkeli. Kohdistetut hyökkäykset ovat aina olleet vaikeita selvitettäviä ja suhteellisen helppoja toteuttaa. Joko kommentoimassa on ollut asiasta tietämätön henkilö, toimittaja ei ole ymmärtänyt asiaa tai artikkelin sisäluku on epäonnistunut.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos 13:56
- Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita 12:34
- NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa 11:22
- Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt 07:00
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen? 11:57
- Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta 10:31
- Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä 11:21
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Facebook-ohjelmilla tahkotaan rahaa
20.06.2008 Facebook-ohjelmakehittäjille on maksettu 8 miljoonaa dollaria jo yksistään SocialMedia-mainostusohjelman läpi.
2010
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestit houkuttavat aikuisiakin ajaessa
20.06.2010 Aikuisiakin kuskeja pitää näemmä valistaa tekstiviestittelyn vaaroista, yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Saksalaispankki vähentää 5 200 työntekijää 21:07
- » Taloussanomat.fi














