Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Puolustusfirmaan yritettiin tuhman hoitsun avulla

Kuva: Sophos

9.8.2012 14:59 Hyökkäys on yksi monista, joissa käytetään hyväksi Windowsin kriittistä aukkoa.

Hyökkääjät kokeilivat onneaan nimeämättömän puolustusalan yrityksen kanssa, tietoturvayhtiö Sophos kertoo.

Firmaan lähetettiin hiljattain sähköpostia, joka sisälsi kuvia japanilaisesta alastonmallista pukeutuneena enemmän tai vähemmän sairaanhoitajan vaatteisiin.

Kuvien seassa oli haitallinen näytönsäästäjä ja doc-tiedosto, joka käyttää hyväkseen Windowsin kriittistä haavoittuvuutta MS12-027.

Kyseinen Windows Common Controlsin aukko mahdollistaa koodin ajamisen etäältä uhrin tietokoneella. Microsoft korjasi sen osana huhtikuun tietoturvapäivitysten pakettia.

Sophoksen mukaan eri organisaatioihin on lähetetty suuri määrä tiedostoja, jotka ratsastavat samalla haavoittuvuudella. Mukana on valtion virastoja, hyväntekeväisyysjärjestöjä ja palkkausyrityksiä.

Epäselväksi jäi, pystyttiinkö kyseiseen puolustusyritykseen tunkeutumaan. Onnistuneita hyökkäyksiä on aikaisemmin tehty alan yrityksiä vastaan. Uhreina ovat olleet esimerkiksi Lockheed Martin ja japanilainen Mitsubishi Heavy Industries.

VerkossaSophoksen blogikirjoitus
Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Törkeää!

Käyttäjä luulee katsovansa viattomia kuvia ja joutuu tietämättään uhriksi.


U mad bro? :D Ihan turha jeesustella. Kasvetaan isoksi ja opitaan suhtautumaan varauksella tommoisiin.

Common sense. So rare its a *n super power.
dodo 9.8.2012 15:02

Anonyymi
Törkeä!

Käyttäjä maksanut käyttöjärjestelmästään ja joutuu tietämättään uhriksi.
Entinen koe-eläin 9.8.2012 15:03

Anonyymi
mutta missä ovat nämä hoitsun kuvat?! :D
pihi 9.8.2012 15:05

Anonyymi
Aplen käyttäjille samaa toimii kun kuvissa miehiä tiukoissa stringeissä.
iVersiossa nahkapöks 9.8.2012 15:20

Anonyymi
Juuri näin!
ihan hirveetä 9.8.2012 15:32

Anonyymi
Törkeä!

Käyttäjä maksanut käyttöjärjestelmästään ja joutuu tietämättään uhriksi.


Näinhän se on, Microsoft käyttää röyhkeästi maksavia asiakkaita koe-eläiminä.
Nimetön 9.8.2012 15:39

Anonyymi
WCC-aukko... Ehheh
FTW! 9.8.2012 15:43

Anonyymi
puolustusala. windows. mitvit?
sju 9.8.2012 16:12

Anonyymi
Lopettakaa niiden hoitsujen jokapäiväinen katteleminen ja hankkikaa nainen, niin ei tartte itkeä tuollasten asioiden perään :DD
Trolo 10.8.2012 19:08
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille

25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.


Kolme vuotta sitten

Missasitko Googlen Pac-Manin? Ei hätää

25.05.2010 Google päätti pitää Pac-Man-pelinsä hengissä. Tämä ilahduttaa niitä, joilta viikonlopun tempaus meni ohitse.

.