Perjantai-illan huumaa: Microsoft julkaisi hätäkorjauksia
21.9.2012 20:04 (päivitetty 20:24) Kannattaa varmistaa, että kriittinen hätäpaikkaus Internet Exploreriin pääsee vaivatta tietokoneeseen. Korjauksia tuli myös IE 10:een Windows 8:ssa.
Microsoft sai lupaamansa Internet Explorer -selaimen hätäkorjauksen jakeluun juuri äsken Windows Updaten kautta.
Kriittinen paikkaus poistaa Microsoftin yllättäneen haavoittuvuuden, jota on käytetty kohdennetuissa hyökkäyksissä. Verkkosivuille ujutetun koodin kautta on ollut mahdollista asentaa uhrikoneelle Poison Ivy -hallintaohjelmisto, jolla koneen saa valjastettua hyökkääjien käyttöön.
Aukko koskee IE:n versioita 9 ja alaspäin, ei Windows 8:n mukana tulevaa versiota 10. Paikkauksen jakelu koskee satoja miljoonia käyttäjiä.
Jos Windows Updaten asetuksiin ei ole tehnyt muutoksia, päivitys asentuu tietokoneelle automaattisesti.
Microsoft ymppäsi pakettiin myös neljä ylimääräistä, mutta edelleen kriittistä, korjausta. Kenties ne olivat sellaisia korjauksia, jotka oli määrä toimittaa vasta osana lokakuun normaalin aikataulun päivityksiä.
Myös Flash-korjaukset
Windows 8:n IE 10:een
Microsoft veti hihastaan samalla hetkellä perjantaina myös korjaukset Adoben Flash Playeriin Windows 8:n Internet Explorer 10:ssä.
Flashin korjaaminen on Microsoftin vastuulla Windows 8:ssa, ja aluksi yhtiö oli vastentahtoinen kiirehtimään Adoben jo julkaisemien korjausten toimituksessa.
Microsoft muutti mielensä.
Korjaukset ovat Adoben luokituksen mukaan kriittisiä. Yksi haavoittuvuuksista on hyökkäysten kohteena.
Microsoft on saanut kritiikkiä siitä, miten se hoitaa Flash-päivitykset Windows 8:ssa. Yhtiö sanoo, että tarpeen vaatiessa Flash-päivityksiä voidaan jakaa Windows 8:aan kesken normaalin päivitysrytmin kuten nyt tehtiin.
Kommentit (36)
Anonyymi
Varmaan ihan kiva tasasumma.
Tervetuloa Espanja, toivottavat Suomen valistuneet vastuunkantajat!
Anonyymi
Rikkoutuneet iPhonet käyvät kalliiksi. Yhdysvaltalaisilla on palanut rahaa hajonneisiin Applen puhelimiin jo lähes kuusi miljardia dollaria, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Elektroniikan suojauspalveluita myyvän SquareTraden selvityksen mukaan viimeisen viiden vuoden aikana hajonneet iPhonet ovat tuottaneet yhteensä 5,9 miljardin dollarin laskun Yhdysvaltalaisille.
Viimeisen vuoden aikana kolmannes iPhonen omistajista vahingoitti puhelintaan jollain tavalla. Hajonneiden laitteiden lisäksi kustannuksia aiheuttavat suojakuoret.
Yleisimmin iPhone hajoaa, kun käyttäjä on vahingossa pudottanut sen. IPhonen etu- ja takakuori on lasia, joka hajoaa suhteellisen helposti pudotessa.
IPhonen hajonnen lasin vaihtaminen maksaa epävirallisessa huollossa toistasataa euroa. Valtuutetussa huollossa näyttövaurio hoidetaan vaihtamalla vioittunut laite takuukorjattuun vastaavanlaiseen. Se maksaa lähes kolmesataa euroa.
Taitaa Apple viedä tämän raasun yöunet, kun täytyy näitä iHate-kommentteja kirjoitella jo Microsoftin tietoturva-aukkojakin koskeviin uutisiin :D
Anonyymi
Eihän se alumiini desing räpellys kestä oikeaa käyttöä ja kulutusta. Naarmuuntuu ja hajoaa mistä milloinkin.
Samsung Galaxy S, se ensimmäinen, täysin virheettömässä kunnossa edelleen. Samaa ei voi sanoa käytetyistä iPhone luureista naarmuineen ja kolhuineen. Surkeita vehkeitä kaikki, surkeille ihmisille.
Anonyymi
Anonyymi
Rikkoutuneet iPhonet käyvät kalliiksi. Yhdysvaltalaisilla on palanut rahaa hajonneisiin Applen puhelimiin jo lähes kuusi miljardia dollaria, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Elektroniikan suojauspalveluita myyvän SquareTraden selvityksen mukaan viimeisen viiden vuoden aikana hajonneet iPhonet ovat tuottaneet yhteensä 5,9 miljardin dollarin laskun Yhdysvaltalaisille.
Viimeisen vuoden aikana kolmannes iPhonen omistajista vahingoitti puhelintaan jollain tavalla. Hajonneiden laitteiden lisäksi kustannuksia aiheuttavat suojakuoret.
Yleisimmin iPhone hajoaa, kun käyttäjä on vahingossa pudottanut sen. IPhonen etu- ja takakuori on lasia, joka hajoaa suhteellisen helposti pudotessa.
IPhonen hajonnen lasin vaihtaminen maksaa epävirallisessa huollossa toistasataa euroa. Valtuutetussa huollossa näyttövaurio hoidetaan vaihtamalla vioittunut laite takuukorjattuun vastaavanlaiseen. Se maksaa lähes kolmesataa euroa.
Se että Apple on ylihintaisuudestaan huolimatta aivan tavis puhelin lastentauteineen ei muuta sitä tosiseikkaa että MS on susi jo kolmattakymmenettä vuotta.
Antero on yllättävän hyvä ja siksi se on menestynyt. Mutta samalla Googlesta on tullut uusi Applen ja MS:n kaltainen maailmankeskus joka tietää meistä kaikista turhan paljon.
Anonyymi
IE10 on ennen ilmestymistään jo jäljessä kehityksestä.
Anonyymi
Kannattisiko olla päivittämättä niin tietokoneeseen pääsee vielä vaivattomammin.
Tämä aukko oli viime- ja toissaviikolla olemassa ja koneellesi oli vapaa pääsy.
Sitten tieto asiasta tuli liian laajaksi, joten MS:n oli pakko tukkia se.
Älä huoli, viimeistään seuraavassa päivityksessä tulee tukku uusia aukoja.
It's all by design, you stupid suckers!
Anonyymi
Entäs milloin softamonopolin IE alkaa tukemaan HTML5:sta?
IE10 on ennen ilmestymistään jo jäljessä kehityksestä.
Jos olet lukenut niin tukee HTML5... Näin olen lukenut viime viikkojen uutisista.
Anonyymi
Entäs milloin softamonopolin IE alkaa tukemaan HTML5:sta?Heh, olikopa trolli! Eiköhän se oe kaikkien tiedossa, että MS on nykyään edelläkävijä HTML5 ja lähes kaikki pivipalvelut toimii jo sillä erinomaisesti. IE10 on mallina mm. Chromen kehityksessä ja Google apinoi sitä edelleen aktiivisesti. Muut jo kaukana nykypäivästä, eikä edes täytä perus tietoturva ominaisuuksia.
IE10 on ennen ilmestymistään jo jäljessä kehityksestä.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen 11:17
- "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä" 10:33
- Microsoft kiirehti ydinbugin kiinni 15:14
- Epäilty PSN-murtaja vältti vankilan konetuholla 13:34
- Pilvi parantaa tietoturvaa? It-päättäjät kahta mieltä 10:09
- Jenkkikyttä Applen armoilla: IPhonen salat eivät aukea 16:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OpusCapitalta sähköistä laskunkäsittelyä Microsoftin erp-järjestelmiin
20.05.2008 OpusCapita laajentaa sähköisen laskunkäsittelyn tuotevalikoimaansa alkamalla myydä Suomessa ExFlow-ohjelmistoa, jonka avulla Microsoft Dynamics NAVia tai AXaa käyttävät yritykset voivat käsitellä ostolaskut sähköisessä muodossa suoraan toiminnanohjausjärjestelmän sisällä.
Kolme vuotta sitten
Marimekon Unikko pukee tyylikännykkää Japanissa
20.05.2010 Japanilainen teleoperaattori NTT Docomo uskoo tyylin purevan myös kännyköissä. Firman Style-sarjan on tarkoitus vedota kännykänomistajiin, jotka haluavat "tuoda esiin viimeisintä lookia". Hipstereille kaupataan myös Marimekon Unikko-kuviolla varustettua Symbian-luuria.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Brittien keskuspankkipomo: Nyt pitäisi tukea talouskasvua 09:19
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Varo, uusi tallennuslevy voi kadottaa tietosi 07:35
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- HS: Suunta vaihtumassa – sähköä pian Suomesta Venäjälle 07:47
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- » Taloussanomat.fi
-
-114 e
Dell XPS 8500 CE (Core i7-3770, 16 GB, 2 TB, W7HP), keskusyksikkö
-
-60 e
HP Workstation Z420 (Xeon E5-1650, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-24 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-21 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-20 e
Asrock CoreHT-S 245 B (Core i5-2450M, 4 GB, 1 TB, Win 8), keskusyksikkö












