Taloussanomat

Nämä tiedot iPhone-, Lumia- ja Android-puhelimet välittävät Yhdysvaltoihin

Kuva: Reuters

15.6.2013 06:03 Puhelut, tekstiviestit, sijaintitiedot – on paljon asioita, joihin yhdysvaltalaiset tiedustelupalvelut pääsevät ilmeisesti käsiksi. Myös suomalaisten älypuhelimien tietoihin todennäköisesti päästään, jos vain halutaan.

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu NSA saattaa päästä käsiksi suosituimpien älypuhelimien tietoihin. Reilu viikko sitten paljastui, että muun muassa Microsoft, Google ja Apple ovat luovuttaneet NSA:lle tietoja palveluidensa käyttäjistä.

Vuotojen perusteella NSA:lla on luja ote älypuhelimista, sillä Apple, Google ja Microsoft jakavat suurimman osan älypuhelinmarkkinoista.

Apple valmistaa iPhone-puhelimia, Google suosittua Android-käyttöjärjestelmää ja Microsoft Windows Phone -käyttöjärjestelmää, jota muun muassa Nokia käyttää Lumia-puhelimissaan.

Ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten tiedustelupalvelut pääsevät käsiksi käyttäjien tietoihin. Yhtiöt ovat kiistäneet, että NSA:lla olisi suora pääsy heidän palvelimilleen. Yhtiöt eivät saa kertoa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä tietopyynnöistä.

Toisten vuotojen mukaan NSA pääsisi käsiksi käyttäjätietoihin verkko-operaattorien välityksellä, jo ennen kuin se saavuttaa yhtiöiden palvelimet.

Harva lukee, mitä
tietoja yhtiöt tallettavat

Yhtiöt kertovat puhelimista kerättävistä tiedoista dokumenteissa, jotka käyttäjät yleensä hyväksyvät lukematta ottaessaan laitteen käyttöön. Google on listannut kerättäviä tietoja tietosuojakäytäntöihin, Applella tietoja löytyy sekä tietosuojakäytännöstä, ohjelmistolisenssisopimuksesta että iCloud-palvelun ehdoista. Microsoft kertoo käyttäjistä kerättävistä tiedoista esimerkiksi Windows Phone 8:n tietosuojatiedoissa ja Bing-palvelun tietosuojalausunnossa.

Yhtiöt lupaavat suojata käyttäjien tiedot, mutta ilmoittavat samalla, että ne voivat joutua paljastamaan tietoja viranomaisille esimerkiksi oikeudenkäyttöön ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Useissa yritysten tietosuojakäytäntöjen kohdissa tiedot luvataan myös käsitellä niin, ettei niitä voida yhdistää yksittäiseen käyttäjään.

Google ottaa yhtiöistä eniten oikeuksia käyttäjien tietoihin. Se myös yhdistää eri palveluiden kautta tunnistetusta käyttäjästä keräämänsä tiedot, joten eri lähteistä kerättyjen tietojen määrä voi olla valtava. EU on valittanut Googlen tiedonkeruusta jo viime vuonna.

Microsoft ja Apple kertovat sivuillaan, että yhtiön verkkopalveluiden keräämiä tietoja voidaan säilyttää ja käsitellä Yhdysvalloissa tai missä tahansa muussa maassa, missä yhtiöillä on toimintaa.

Mitä tietoja sinusta voi sitten irrota kännykästä?

1. Kuka sinulle soittaa ja koska

Google voi tallentaa tiedot Android-puhelimilla soitetuista puheluista. Yhtiö kertoo, että sen palveluja käyttäviltä voidaan tallentaa esimerkiksi puhelulokitietoja. Näitä ovat puhelimen käyttäjän puhelinnumero, siihen soittajan puhelinnumero, puhelujen kellonajat ja päivämäärät, puhelujen kestot sekä soitonsiirtonumerot. 

2. Osoitteesi ja luottokorttisi numero

Jos käyttäjä rekisteröityy Googlen, Applen tai Microsoftin sovelluskauppaan, hänen täytyy ilmoittaa nimensä sekä osoitteensa, puhelimensa ja muut yhteystietonsa sekä luottokorttinsa numero. Näihin tietoihin Google yhdistää käyttäjästä muiden tapojen avulla kokoamiaan tietoja.

3. Ystäviesi yhteystiedot

Yhtiöt tarjoavat myös pilvipalveluja, joille voi varmuuskopioida puhelimien sisällön. Tällöin esimerkiksi puhelimiisi tallennetut yhteystiedot siirtyvät niiden verkkopalveluihin.

4. Tekstiviestisi

Google voi tallentaa Android-käyttäjistä ainakin tekstiviestien reititystietoja. Windows Phone 8 -puhelimen käyttäjät voivat ottaa käyttöön automaattisen varmuuskopioinnin, joka tallentaa puhelimien teksti- ja multimediaviestit päivittäin Microsoftin SkyDrive-verkkopalvelimille.

Apple taas pyrkii korvaamaan tekstiviestit omalla iMessage-palvelullaan. Siinä viestit kahden iPhonen välillä kuljetetaan datayhteyden ja siis Applen Yhdysvalloissa sijaitsevien palvelimien kautta.

Jos iPhonen käyttäjä haluaa varmuuskopioida puhelimensa Applen iCloud-verkkopalveluun, tallentuvat samalla myös teksti- ja multimediaviestit.

5. Missä olet ja liikut

Sekä Google, Apple että Microsoft tallentavat käyttäjän sijainnin esimerkiksi kartta- tai muiden palveluiden kautta. Esimerkiksi Apple kertoo, että se voi käyttää reaaliaikaisia tietoja laitteen sijainnista ja nopeudesta maantiellä. Samat ominaisuudet ovat ilmeisesti mahdollisia myös Googlen, Microsoftin ja Nokian karttasovelluksissa.

6. Valokuvasi

Valokuvat voivat myös sisältää sijaintitietoja, joten niiden mukana voi välittyä myös tieto, missä ne on otettu. Yhtiöt tarjoavat verkkopalveluitaan niiden varmuuskopiointiin.

Sekä Apple, Google ja Microsoft tarjoavat palveluita, joissa puhelimilla otetut kuvat latautuvat automaattisesti niiden verkkopalveluihin mahdollisimman pian kuvien ottamisen jälkeen.

7. Verkkoselailusi ja hakusi

Yhtiöt tallentavat myös verkkosivut, joilla vierailet puhelimen selaimella. Google kertoo tallentavansa myös hakujesi kellonajat. Samoin tekee Microsoftin Bing-hakupalvelu. Microsoft kertoo kuitenkin tallentavansa hakusanat erilleen käyttäjän tilitiedoista, joista hänet  voidaan tunnistaa.

8. Puheesi, lempinimesi ja sukupuusi

Applen iPhonen puhetta tunnistavalle Siri-palvelulle puhutut sanat lähetetään Applelle. Samalla Apple voi tallentaa Sirin käyttäjien etu- ja lempinimet, osoitekirjan yhteystiedot, lempinimet sekä henkilöiden väliset suhteet.

Myös Windows Phonen puheentunnistusta tukevissa palveluissa käyttäjän puhe, sen perusteella kirjoitettu teksti ja sen korjaukset lähetetään automaattisesti Microsoftille. Yhtiö kertoo, että samalla lähetetään myös viimeisimpien käytettyjen yhteystietojen nimet. Microsoft kuitenkin kertoo, ettei se yhdistä puhetietoja palvelun käyttäjään tai puhelimeen.

9. Puhelimesi mallin ja yksilöllisen tunnisteen

Esimerkiksi Google tallentaa sen palvelujen käytettäessä muun muassa laitteiston mallin, laitteen yksilöllisen laitetunnisteen sekä matkapuhelimen numeron.

10. Lähes kaiken muunkin

Jos Applen iPhonen käyttäjä hyväksyy diagnostiikka- ja käyttäjätietojen keräämisen, Apple ja sen edustajat "saattavat kerätä, ylläpitää, käsitellä ja käyttää diagnostista, teknistä, käyttöä koskevaa ja vastaavaa tietoa, mukaan lukien rajoituksetta iOS-laitteeseenne, tietokoneeseenne, järjestelmäänne, ohjelmistoonne ja oheislaitteisiinne liittyvät tiedot".

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (135)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 14
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nyt on puhuttu Applesta, Windowsista ja Androidista. Mitenkäs on Symbianin kanssa? Mihin sen tiedeot joutuvat?
Anonyymi: Tsemppari 15.6.2013 6:43

Anonyymi
"dummy"- puhelinten tuotannosta ei kannattaisi luopua, koska niissä voidaan nähdä uutta nousua, kun ihmiset luopuvat vakoilupuhelimista. Ainakin minun seuraava puhelin on niin tyhmä kuin voi vain olla.
Anonyymi: jeps123 15.6.2013 6:48

Anonyymi
Suomalaisille vahingollisempaa, jos kaikki tiedot valuisivat suoraan rajan taakse itään FSB:n alaisen nykyhallinnon tarpeita varten antaakseen aina "sapiskaa"meille, mikäli emme tanssisi heidän tarpeiden mukaan isovenäläisen perinteen mukaisesti.
Anonyymi: herra_hakaniemestä 15.6.2013 7:18

Anonyymi
Miksi tässä yhteydessä puhutaan vain Microsoftista ja sen järjestelmän turvattomuudesta?

Minä olen ostanut Nokian valmistaman puhelimen. Kyllä se on puhelimen valmistaja, joka ensisijaisesti on vastuussa tuotteensa turvallisuudesta!
Anonyymi: vastuullinen 15.6.2013 7:19

Anonyymi
Juuri tämän takia en ole kovin innostunut käytä kumpakaan aiåess andråid weepee, uteliana tässä nyt odottelen mitäs Jollan Sailfishistä tulee.
Anonyymi: kipparikalle 15.6.2013 7:38

Anonyymi
"Minä olen ostanut Nokian valmistaman puhelimen. Kyllä se on puhelimen valmistaja, joka ensisijaisesti on vastuussa tuotteensa turvallisuudesta" - Aivan ja Nokian pääkonttori on Helsingissä joten Suomen laki pätee kaikilta osin ja puhelimen käyttöehdot ovat pätemättömiä jos ne ovat ristiriidassa Suomen lain kanssa, aivan sama mitä siellä sanotaan.

Jos minulla olisi myt Lumia niin minä tekisin tyynen rauhallisesti Nokiasta tutkintapyynnön suoraan KRP:lle koskien yksityisyydensuojan ja viestintäsalaisuuden loukkausta ja koska kyseessä on tietojen luovutus vieraalle vallalle, niin pyytäisin myös tutkimaan että täyttyykö maanpetoksen tunnusmerkit ...

J-P Laine
Anonyymi: Lets_Deal_With_Them 15.6.2013 7:42

Anonyymi
Onko selvitetty, mitkä organisaatiot todellisuudessa ovat amerikkalaisen Elopin takana?

Mies lähetettiin Nokialle ja ensitöikseen hän päätti muuttaa suomalaisten puhelinten käyttöjärjestelmän sellaiseksi, jota hänen kotimaansa hallitus pystyy vakoilemaan...
Anonyymi: myyrä 15.6.2013 7:44

Anonyymi
Nyt on puhuttu Applesta, Windowsista ja Androidista. Mitenkäs on Symbianin kanssa? Mihin sen tiedeot joutuvat?


Symbian on jo käytännössä kuollut.
Anonyymi: Rautalanka 15.6.2013 7:46

Anonyymi
SWurullisinta tassa on, etta asia ontullut paattajillemme muka taytena yllatyksena.

Itse olen mielestani tiennyt asian jo monta vuotta. Esim Echelon on toiminut jo kymmenia vuosia, ja kylla siita on puhuttu.
Anonyymi: nimimerkki123 15.6.2013 7:48

Anonyymi
Lisätään edelliseen vielä tuotevastuulaki ja todennäköisesti siellä on jotain yrityssalaisuuksia valunut Lumian kera ulos Suomesta joten teollisuusvakoilukin tulee kyseeseen(siitä tässä kaikessa enimmäkseen lienee kyse muutenkin)

J-P Laine
Anonyymi: And_Hang_Them_High 15.6.2013 7:49
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 14
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Verkko-Nokia aloittaa yt-neuvottelut myyntiyksikössä

31.08.2011 Verkkolaitevalmistaja Nokia Siemens aikoo karsia pääkaupunkiseudulta ja Tampereelta 40 työpaikkaa.

.