Taloussanomat

Entinen NSA-pomo vastustaa takaovia – kyllä, luit oikein

Kuva: © Kacper Pempel / Reuters

14.1.2016 21:00 Yksityisviestien salaaminen on hyvä asia, sanoo massaurkinnasta tunnetun tiedustelupalvelu NSA:n entinen johtaja.

CNN kertoo NSA:n entisen johtajan Michael Haydenin kannattavan salausta ja vastustavan yrityksiä painostaa salaussovellusten valmistajia tekemään takaovia tuotteisiinsa.

Takaovella tarkoitetaan pääsyä salatun viestinnän sisälle, ja sen avulla viestejä voi lukea selkokielisinä. Samaa keinoa käyttäen viestinnän voisivat purkaa myös muut verkkorikolliset ja muut urkkijat. Monet tietoturva-asiantuntijat ovat varoittaneet ryhtymästä tähän.

Hayden puhui tällä viikolla kyberturvallisuustapahtumassa Miami Beachissa ja kertoi vahvan salauksen olevan hyväksi Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle.

Väite on suoraan ristiriidassa FBI:n johtaja James Comeyn esittämien väitteiden kanssa. Comeyn viimeaikaisten kommenttien mukaan salausohjelmiin on juuri kansallisen turvallisuuden vuoksi tarve kirjoittaa takaovia.

Hayden on tullut toisenlaiseen tulokseen.

– Tiedän salauksen aiheuttavan erityisiä pulmia FBI:lle, mutta kokonaisuutena koen sen parantavan Yhdysvaltojen turvallisuutta enemmän kuin takaovien, Hayden linjasi tiistaina.

Hayden myös muistutti, että sääntely ei pysäytä kehitystä.

– Milloin viimeksi olette nähneet teknologisen kehityksen estämiseen pyrkivän lainsäädännön onnistuvan? Se ei tule tapahtumaan, Hayden huomioi.

NSA:n nykyinen johtaja Michael Rogers taas on toistuvasti ilmoittanut olevansa asiassa samoilla linjoilla James Comeyn kanssa.

Jutun kirjoitti: Tapio Berschewsky

Tapio Berschewsky

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Tiedän salauksen aiheuttavan erityisiä pulmia FBI:lle, mutta kokonaisuutena koen sen parantavan Yhdysvaltojen turvallisuutta enemmän kuin takaovien ... " - No niin, nyt tästä alkaa olla mielipiteitä puolesta ja vastaan sellaisilta tahoilta joiden voi olettaa ymmärtävän nimenomaan kokonaisuuden päälle.

Hayden on varmaan ymmärtänyt sen tosiseikan, että rikollisten ja terroristien leivistä löytyy jokatapauksessa osaajia jotka kykenevät toteuttamaan vahvan salauksen käytännössä esimerkiksi pgp:llä tai rsa:lla jolloin tekaportteja kaupallisiin ohjelmistoihin vaatimalla oltaisiin lopulta tilanteessa joissa vain rikollisillia ja terroristeilla olisi käytössään oikeasti vahva salaus ...

J-P Laine
Anonyymi: The_Point 14.1.2016 21:39

Anonyymi
Ilmankos se on entinen johtaja...
Anonyymi: nsasucks 15.1.2016 7:35

Anonyymi
Toimivat takaovet ja tehokas salauksen purku ovat välttämättömiä tiedustelupalveluille ja kansalliselle turvallisuudelle kaikissa maissa. Ihmisten ei silti kuulu tietää seurannasta, sillä muuten syntyy turhaa paniikkia ja tiedustelu vaikeutuu.
Anonyymi: Fakfakmies 15.1.2016 8:59

Anonyymi
Kaikkien ihmisten kotien suihkuihin pitäisi asentaa piilokamerat, jotta tiedustelupalvelujen väki saisi vähän kiihoketta työhönsä. Tämäkin on syytä pitää salassa, ettei synny turhaa paniikkia.
Anonyymi: Faktaamies 15.1.2016 15:56

Anonyymi
´
Hölöpön pölöpön. Puhukoon pukille.
Tuollaista tökeröä roskaa ei kukaan ota todesta.
Anonyymi: NSA-KGB 15.1.2016 22:26

Anonyymi
Helppo olla vastustamassa takaovia kun oma organisaatio on onnistunut purkamaan salaukset, eli ei tarvitse enää takaovia.

http://www.digitoday.fi/tietoturva/2015/10/18/yksi-kiperimmista-nsa-mysteereista-saattoi-juuri-ratketa/201513577/66
Anonyymi: eeroppi 16.1.2016 21:18

Anonyymi
Julkisivun kiillotus-hommia =) Eli yhtä uskottavaa, kuin väittäisi windows 10 olevan yksityinen.
Anonyymi: kakkaa 18.1.2016 20:49
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Nokia yllätti tulosvaroituksella

31.05.2011 Nokia alentaa toisen vuosineljänneksen näkymiä laite- ja palveluyksikön osalta ja päivittää koko vuoden näkymiä. Yhtiön osake lähti heti rajuun kahdeksan prosentin laskuun.


2013

Kolme vuotta sitten

Evernotekin tarjoaa kaksivaiheista tunnistusta

31.05.2013 Suosittu internetin muistiinpanopalvelu Evernote parantaa tietoturvaansa. Palvelu hakkeroitiin maaliskuussa ja varmuustoimenpiteenä se nollasi kaikki salasanat.

.