Taloussanomat

Nyt huijataan Finnairilla: Älä lankea lahjakorttiin

Kuva: Sirpa Raiha / HS

19.1.2016 12:01 Valtiollinen lentoyhtiö Finnair kertoo saaneensa vihiä huijausviesteistä. Pahaa-aavistamattomia ilmailun ystäviä houkutellaan viesteissä lahjakorttipuheilla.

Suomen valtion omistama lentoyhtiö Finnair varoittaa huijausviesteistä.

Finnair kertoo, että yhtiön asiakkaita on lähestytty viime aikoina tällaisilla viesteillä. Lentoyhtiön mukaan viesteissä puhutaan kilpailusta, jossa voi voittaa lahjakortin Finnairille.

– Emme ole aloittaneet tätä kampanjaa, Finnair kuitenkin tyrmää mikrobloggauspalvelu Twitterissä.

Finnairin kehottaa asiakkaittaan pidättäytymään viestiin vastaamisesta tai sen lähettämisestä eteenpäin.

– Olemme pahoillamme, mikäli asiakkaillemme on koitunut haittaa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun suomalaisen pörssiyhtiön nimissä lupaillaan olemattomia lahjakortteja.

Taloussanomat kertoi marraskuussa tavarataloketju Stockmannin nimeä hyväksikäyttäneestä huijauksesta, jossa asiakkaille lupailtiin 500 euron arvoista lahjakorttia.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Sony: Puheet PlayStation 4:stä ennenaikaisia

31.05.2011 Sonyn talousjohtaja korjasi puheistaan syntyneen väärinkäsityksen Wall Street Journalin haastattelussa.


2013

Kolme vuotta sitten

Microsoft oikaisee kohuvirheen, lupaa Käynnistä-napin

31.05.2013 Ohjelmistoyhtiö Microsoft vahvisti keskiviikkona huhut, joiden mukaan käynnistä-nappi tekee paluun seuraavaan Windows -käyttöjärjestelmään.

.