Taloussanomat

Amazonissa myydään hyvin kyseenalaista vimpainta

22.1.2016 10:29 Amazonissa on myynnissä näppäimenpainallukset nauhoittavia usb-tikkuja.

Keyloggerit eli näppäimistö- tai näppäinnauhurit ovat valitettavan yleisiä vakoiluvimpaimia, jotka nauhoittavat kaikki tietokoneen näppäimenpainallukset.

Sellaisen voi toteuttaa joko ohjelmisto- tai laitteistopohjaisesti. Jälkimmäiset ovat usein usb-lisälaitteita, jotka kytketään huomaamatta tietokoneeseen.

Näppäinnauhurit ovat saaneet hyvin kyseenalaista mainetta, sillä niitä on käytetty muun muassa nykyisten tai entisten puolisoiden ja kumppaneiden vakoiluun. Onkin hieman yllättävää huomata, että maailman suurimmassa verkkokaupassa Amazonissa on sellaisia myynnissä. Myyjiä on useampia, mutta Amazon toimittaa kaikki tilaukset "Fulfilled by Amazon" -lupauksen mukaisesti.

Tarjolla on muun muassa Windowsissa ja Linuxissa ilman ajureita toimivaa Keyllaman 4 megatavun budjettimallia sekä 8 megan premier-mallia.

Molemmista tikuista on esitetty paljon kysymyksiä, mutta yksikään niistä ei koske laitteen laillisuutta. Kysymykset ovat teknisiä, ja vastauksista selviää, että laite toimii myös Macissa.

Myös asiakkaat vaikuttavat olevan tyytyväisiä, sillä halpamallilla on 4 tähden käyttäjäarviot.

Yleensä näppäimistönauhureita myydään netin hämärämmissä kaupoissa, ei niinkään suurten brändien alla. Niiden myynti Amazon-verkkokaupuassa tarkoittaa sitä, että niiden näkyvyys ja saatavuus on aiempaa suurempaa. Tämä ei tiedä välttämättä hyvää esimerkiksi vainottujen asemassa.

Suomessa toisten yksityisviestien lukeminen ilman lupaa on kiellettyä. Sellaisen asentaminen esimerkiksi entisen kumppanin tietokoneelle on kiellettyä, huomautti nettipoliisi Marko Forss Ilta-Sanomissa.

Vakoiluvimpainten muistimäärä korjattu.


Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (27)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Asennat Windows 10:n niin tuollainen on käyttikseen sisäänrakennettuna.
Anonyymi: fuubar 22.1.2016 10:46

Anonyymi
Nyt taisi megat ja gigat mennä toimittajaparalta sekaisin.
Anonyymi: TikidodiinTuimitaja 22.1.2016 10:46

Anonyymi
Muistit näyttävät kyllä olevan 4 Mt ja 8 Mt, eikä suinkaan gigatavuja niinkuin jutussa kirjoitetaan.
Anonyymi: fXavwKJ4gczJ5BwaFG8a 22.1.2016 10:50

Anonyymi
Miten tuollaisen saa piilotettua esim läppärissä. Täytyy olla aika tollo jos ei kiinnitä huomiota koneeseen ilmestyneeseen usb-tikkuun.
Anonyymi: Triax 22.1.2016 11:15

Anonyymi
Asennat Windows 10:n niin tuollainen on käyttikseen sisäänrakennettuna.


Softana, kyllä. Ja vaikka täpppejä klikkailisikin asetuksista, vaikutusta ei ole suuntaan eikä toiseen. Vrt. kytkin jossa johdot ovat kyllä toisesta päästä kiinni mutta...
Anonyymi: SoftaLoggeri 22.1.2016 11:22

Anonyymi
Olisiko windows 10:llä osuutta asiaan, kun kyseinen ominaisuus on rakennettu windows 10:een jota ei pysty blokkaamaan millään. Windows 10 lähettää muistaakseni kaiken infon kerran 30minuutissa.

Hieman oli hälyyttävää kun microsoft julkaisi kuinka monta valokuvaa oli katsottu windowsin kuvankatseluohjelmalla... että v***** kun tuokin on mennyt jo ihan sikamaiseksi...
Anonyymi: niimpäniin 22.1.2016 11:23

Anonyymi
Asennat Windows 10:n niin tuollainen on käyttikseen sisäänrakennettuna.


Ei nyt sentäs, w10 vaan käyttää kameraasi ja mikkiä ja lähettää dataa Gatesin servereille, sentakia nokian käyttäjäystävällisestä nopeasta läppäkamerasta luovuttiin, koska se esti kameran käytön salaa, nyt sitä kamera ikonia voi tökkiä ruudulta, jos muistaa missä se on, läppää ei ole ja Gates saa enemmän materiaalia, minkä parissa voi tumputtaa kotonaan.
Anonyymi: Naurulokki 22.1.2016 11:25

Anonyymi
Kiitos uutisesta, tilaukseen lähti useampi. En olisi ehkä muuten tiennyt tuollaisia olevankaan!
Anonyymi: VaimoPettää 22.1.2016 11:25

Anonyymi
Eipä ole tarvetta, mutta jos olisi niin tuskin tuota Amazonista saa edes ostettua. Yrittäkääpä tilata jotain vähänkin erikoisempaa niin aina tulee vanha tuttu "There's slight problem" ja tuotetta ei voidakaan toimittaa suomeen.

Onneksi samat rojut saa yleenä eBaysta halvemmalla ja lisäksi ne VOIDAAN toimittaa suomeen, usein myös toimitus on ilmainen.

Palveluissa on vaan melkoisia eroja.

Terveisin entinen Amazonin asiakas, koska se ainainen "slight problem"...
Anonyymi: Pieni_ongelma 22.1.2016 11:46

Anonyymi
Onko Microsoft nyt pahoittanut mielensä, kun Windows 10:n vakoiluominaisuuksille on tullut kilpailija? Tuohan näyttää olevan jopa halvempi kuin W10 lisenssi, joten ehkä se koetaan uhkaksi Redmondin data monetizing osastolla.
Anonyymi: w10jääväliin 22.1.2016 11:50
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2013

Kolme vuotta sitten

Kirjastokortilla voi pian katsoa leffoja kotonaan

27.08.2013 Pääkaupunkiseudun kirjastot tuovat asiakkailleen verkossa toimivan elokuvapalvelun 1. syyskuuta alkaen. Katselu on maksutonta, ja siihen tarvitaan kirjastokortti ja verkkoyhteys.

.