Taloussanomat

Televisio, nettikamera ja Barbie-nukke voivat päästää vakoojan kotiin

Kuva: © Mike Blake / Reuters

2.2.2016 12:44 Sähköpostin salaaminen ei ehkä tuo turvaa, jos kotona on nettiin kytketty televisio, pohtivat tietoturvan ammattilaiset.

Viranomaisten ei tarvitse olla liian huolissaan sähköpostin tai muun verkkoviestinnän salaamisesta, sillä uuden tekniikan ansiosta he pääsevät seuraamaan ihmisiä näiden kodeissaan, todetaan tuoreessa Harvardin yliopiston alaisen työryhmän raportissa (pdf).

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa viranomaisten pelkona on ollut, että rikolliset käyttävät yhä enemmän salattua viestintää, jota ei voida purkaa. Viranomaiset ovatkin usein vaatineet, että salausmenetelmiin pitäisi ohjelmoida niin sanottu takaovi eli jonkinlainen virkavallan tiedossa oleva keino, jolla salatut viestit voi avata.

Harvardin yliopistoon kuuluva Berkman Center for Internet & Society kokosi asiaa pohtimaan työryhmän, johon kuului muun muassa tietoturvan ja vakoilun ammattilaisia.

Raportissa mainitaan esimerkiksi Samsungin puheella ohjattavat älytelevisiot, jotka voivat tallentaa ja siirtää ympäristönsä puhetta. Myös Googlen Chrome -selaimessa on puheohjaustoiminto, jossa varsinainen puheen tulkinta tehdään Googlen palvelimilla.

Myös lasten leluissa on nykyään tiedusteluun sopivia ominaisuuksia. Leluvalmistaja Mattel esitteli huhtikuussa Hello Barbie -nuken, joka reagoi puheeseen. Myös nukke on kytketty verkkoon, ja siirtää puheen ulkopuoliselle palvelimelle puheen tunnistamiseksi.

Ryhmän mukaan viranomaiset saattavat määrätä esimerkiksi Samsungia, Googlea, Mattelia tai muita laitevalmistajia jakamaan laitteisiinsa ohjelmistopäivityksen, jonka jälkeen niillä voi seurata ympäristöä.

Vastaavia internetiin kytkettyjä kodin laitteita, kuten kodin turvakameroita, lamppuja, kelloja jne. on myös monilla muilla valmistajilla, ja yhdessä ne voivat antaa tiedustelijoille hyvät työkalut vakoiluun, raportissa todetaan. Kameroiden ja mikrofonien lisäksi myös erilaiset liikesensorit ja paikannuslaitteet voivat välittää tietonsa verkkoon.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Älytelevisiota, itkuhälytintä, Barbie-nukkea ym. ääntä kuuntelevaa nettiin kytkettyä laitetta kuuntelemalla pystyy kuulemaan huoneessa tai viereisessä käytetyn tietokoneen näppäimistön äänet, ja sopivalla analysointiohjelmalla näppäinäänet muutetaan merkeiksi, josta saa vaikkapa näppäillyt salasanat helposti. Tietenkin tietokoneen omaa mikrofonia kuuntelemalla saadaan samat tiedot.
Anonyymi: KaikkiLäks 2.2.2016 16:15

Anonyymi
Myös mobiililaitteiden anturit voidaan valjastaa kuuntelemaan puhetta tai vaikkapa näppäinääniä. Useat anturit keräävät värähdyksiin perustuvaa dataa. Kaiken lisäksi anturien datankeruuta ei voi älypuhelimista ym. laitteista edes sulkea.
Anonyymi: värähtelyanturat 2.2.2016 16:19

Anonyymi
Samsung ja Google, eli edustettuna Korea ja NSA
Anonyymi: sdfghjkl 2.2.2016 16:26

Anonyymi
OIKEA, REALISTINEN OTSIKKO OLISI:

Älypuhelin, tabletti, televisio, nettikamera ja mm. Barbie-nukke päästävät vakoojan katselemaan ja kuuntelemaan kotia
Anonyymi: asdfgfghh 2.2.2016 18:59

Anonyymi
Google ilmoitti jo vuonna 2005 symbianin GMAPS-ohjelman käyttöehdoissa kuuntelevansa puhelimen mikrofonin signaalia (GMAPS-appsin kautta).

Perustelu on se vanha: "voidakseen paremmin kohdistaa mainontaa". Jokainen uskokoon mitä tahtoo ja olkoon uskossaan niin autuas kuin parhaaksi näkee. Totuus voi silti olla aika paljon Carunampi.
Anonyymi: asdfgh 2.2.2016 19:03

Anonyymi
Mitä tekee kansalliset tietosuoja ja eu tietosuoja viranomaiset kaiken tämän verkoitetun vakoilu välineistön tungulle ihmisten kotiin? No ei sitten yhtään mitään. Aivan totaalisen saamatonta toimintaa.

Laitteisiin, joihin se niiden fyysisen koon puolesta järkevästi mahtuu, pitäisi velvoittaa laittamaan fyysiset kytkimet joilla kamerat ja mikrofonit saa pois päältä tavalla, jota ei voi ohjelmistollisesti ohittaa.
Anonyymi: ruususen-uni 3.2.2016 7:08

Anonyymi
Mitä tekee kansalliset tietosuoja ja eu tietosuoja viranomaiset kaiken tämän verkoitetun vakoilu välineistön tungulle ihmisten kotiin? No ei sitten yhtään mitään. Aivan totaalisen saamatonta toimintaa.

Laitteisiin, joihin se niiden fyysisen koon puolesta järkevästi mahtuu, pitäisi velvoittaa laittamaan fyysiset kytkimet joilla kamerat ja mikrofonit saa pois päältä tavalla, jota ei voi ohjelmistollisesti ohittaa.

"Googlen omistaman Nest-yhtiön turvakamera pysyy aina käynnissä, vaikka käyttäjä luulee sammuttavansa sen".
http://www.itviikko.fi/uutiset/2015/11/27/googlen-turvakamera-pysyy-paalla-vaikka-valon-sammuttaa/201515719/7
Tällaisia uutisia tulee jatkuvalla syötöllä. Ja nyt EU sopii taas jenkkien kanssa tiedon turvasatamasääntöjä, ettei muka enää massavakoilla ja analysoida kaikkien dataa.
Anonyymi: DatanIsoveli 3.2.2016 9:48

Anonyymi
Valvontakameroista tirkistellään jo – tässä seuraavat mahdolliset kohteet
http://www.digitoday.fi/tietoturva/2014/11/15/valvontakameroista-tirkistellaan-jo--tassa-seuraavat-mahdolliset-kohteet/201415879/66
Isoveli valvoo rapakon takaa.
Anonyymi: kansallinen-etuasema 3.2.2016 9:50

Anonyymi
Samsung ja Google, eli edustettuna Korea ja NSA


No Apelle ja MS on kyllä NSA:n ykköspartnerit ja niiden luurit on tehty kiinassa :D
Anonyymi: hyvä_trolli 4.2.2016 10:24
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Tietoturvaajat saavat potkut

27.09.2011 Tietoturvayhtiö Tectia irtisanoo seitsemän työntekijää, potkut jäävät pelättyä pienemmiksi.


2013

Kolme vuotta sitten

Grand Theft Auto V:llä huikeat myyntiluvut Suomessa – varastot tyhjänä

27.09.2013 Peliä myytiin 88 000 kappaletta alle viikossa. Määrä on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen.

.