Taloussanomat

Ole varovainen: Tämä vihulainen ei kadonnut mihinkään ja tekee kipeää

Kuva: © Kacper Pempel / Reuters

3.2.2016 16:40 Viestintävirasto saa yhä ilmoituksia Dridex-haittaohjelmasta Suomessa.

Viime syksynä ilmaantunut Dridex-haittaohjelma on edelleen ongelma myös Suomessa. Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan sitä levitetään vieläkin sähköpostin liitetiedostoissa.

Maailmalla paljon levitetty haittaohjelma on Kyberturvallisuuskeskuksen havaintojen mukaan yleistynyt myös Suomessa. Suomalaisia kohteita havaittiin runsaasti jo viime vuoden aikana.

Viime viikkoina Suomessa on havaittu useita kopiokoneen tai skannerin lähettämäksi tekaistuja haittaposteja, joiden lähettäjänimenä on "copier@[organisaatio].fi" tai "KONICA_MINOLTA@[organisaatio].fi". Se ei silti tarkoita, että organisaatiosi kopiokone tai tietokone olisi viruksen saastuttama, vaan viesti on voitu lähettää mistä vain väärennetyllä nimellä, tiedotteessa sanotaan.

Dridex tarttuu haitallisista Office-tiedostoista ja himoitsee etenkin rahaliikenteeseen liittyviä tietoja. Sellaisiksi kelpaavat esimerkiksi luottokorttinumerot.

Tuntemattomia sähköpostin liitteitä ei koskaan pidä avata, ja Dridexin tapauksessa Officessa kannattaa estää makrojen suorittaminen verkosta ladatuilta tiedostoilta. Useimmat tietoturvaohjelmistot tunnistavat haitalliset Office-tiedostot.

Dridex uhkaa sekä kuluttajia että yrityksiä ja pystyy myös vakoilemaan uhrejaan laajemminkin. Se voi myös hakea uhrin tietokoneelle muita haittaohjelmia. Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan Dridex voi muodostaa "merkittävän uhkan".

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Myös Googlen Android-kauppa on täynnä viruksia. Asiasta uutisoi DrWeb. Drwebiltä löytyy monta ilmaisohjelmaa, joilla poistaa viruksia Androidista, Linuxista tai Windowseista.
Anonyymi: DoctorWeb 3.2.2016 21:03

Anonyymi
Myös Googlen Android-kauppa on täynnä viruksia. Asiasta uutisoi DrWeb. Drwebiltä löytyy monta ilmaisohjelmaa, joilla poistaa viruksia Androidista, Linuxista tai Windowseista.


Dr.Web Security Space
for Windows, OS X, Linux
Anonyymi: iSecurityHole 3.2.2016 21:21

Anonyymi
Virusbulletin(vbullet) suorittaa noita virusohjelmien testejä, onko muita?

Vbulletista löytyy monta uutta ohjelmaa kokeiltavaksi. Mm Bitdefender on pärjännyt erikoisen hyvin. Kotimaista F-sököä ei testeissä juuri mainita. Saksalainen Kasperski ei ole pärjännyt odotusten mukaisesti. Sehän on Formula maailman luotetuin brändi.
Anonyymi: Vbulletin100 3.2.2016 21:49

Anonyymi
Kannattaa kokeilla useampaa virusskanneria. Tulokset noissa erilaisissa testeissä eivät ole rohkaisevia.

Tietoturvaguru P Järvinen ei käytä omien sanojensa mukaan mitään virusohjelmaa??

Kuulostaa kummalliselta, ehkä hällä on Linux käytössä.
Anonyymi: Tottavaitarua 4.2.2016 0:10

Anonyymi
Vanhoja tiedostoja skannaillessa löytyi yllättäen viruksia virallisista bios-päivityksistä. Nappaavat näemmä bioksen salasanat. Ehdottomasti kannattaa kokeilla useita skannereita. Avast ei ole koskaan noista huomauttanut!
Anonyymi: Tottavaitarua 4.2.2016 0:20

Anonyymi
Ole varovainen: Tämä vihulainen ei kadonnut mihinkään ja tekee kipeää

Voisiko tätä otsikkoa soveltaa myös Kataiseen?
Anonyymi: IkuinenLuuseri 4.2.2016 5:11

Anonyymi
Ei näitä ongelmia ole ratkottu skannerilla enää vuosiin.

Kunnon turvaohjelma kunten F-Secure saa dridexit ja muut kiinni käyttäytymisen perusteella.

Skannerit oli kova juttu joskus 2006
Anonyymi: Tlkvbhh 4.2.2016 6:05

Anonyymi
Myös Googlen Android-kauppa on täynnä viruksia. Asiasta uutisoi DrWeb. Drwebiltä löytyy monta ilmaisohjelmaa, joilla poistaa viruksia Androidista, Linuxista tai Windowseista.


Jaha joku markkinoi.
"Doctor Web is a Russian IT-security solutions vendor developing Dr.Web anti-virus for businesses and personal use"

Noin, uskottavuus on kyseenalainen. Menes tohtori muualle mainostamaan tuotteitasi, itse luotan eniten kotimaiseen tuotteeseen.
Anonyymi: doctorwebscam 4.2.2016 8:36

Anonyymi
Vanhoja tiedostoja skannaillessa löytyi yllättäen viruksia virallisista bios-päivityksistä. Nappaavat näemmä bioksen salasanat. Ehdottomasti kannattaa kokeilla useita skannereita. Avast ei ole koskaan noista huomauttanut!


Windows 8 ja sitä uudemmissa käytetään paljon turvallisempaa UEFI-boottia.
Miksei Viestintävirasto valista kansaa upgreidaamisen tärkeydestä?
Anonyymi: Windows_10_käyttäjä 4.2.2016 9:24

Anonyymi
Myös Googlen Android-kauppa on täynnä viruksia. Asiasta uutisoi DrWeb. Drwebiltä löytyy monta ilmaisohjelmaa, joilla poistaa viruksia Androidista, Linuxista tai Windowseista.


"Täynnä" viruksia :D

Olikohan haittaohjelmia ollut noin 60 softassa, lienee promillen tuhannesosassa koko softavalikoimasta.

Lisäksi ko softat on sellaisia, että tuskin esim. DT:n lukijat (pääasiassa aikusia) niitä edes käyttäisi.
Anonyymi: juu_täynnä_on 4.2.2016 9:54
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Digia aloittaa uuden potkukierroksen

29.09.2011 Nokialla ohjelmointialihankintaa tekevä Digia päätti yt-kierroksen ja ilmoitti samalla aloittavansa uudet yt-neuvottelut. Digia aikoo sulauttaa ohjelmointiyksikön muuhun organisaatioon.


2013

Kolme vuotta sitten

Softapulmasta selvittiin: Cygnus saapui avaruusasemalle

29.09.2013 Yksityinen ja miehittämätön Cygnus-rahtialus kiinnittyi kansainväliseen avaruusasemaan sen jälkeen, kun ohjelmisto-ongelma saatiin ratkaistua.

.