Taloussanomat

Vain tänään: Google jakaa ilmaista tallennustilaa

Lisätallennustilan saa hankittua pienellä vaivalla.

9.2.2016 14:46 Nettijätti juhlistaa turvallisempi internet -päivää antamalla 2 gigatavua Google Drive -tilaa tietoturvatarkistuksen tekijöille.

Tietoturvan lisäämiseen tähtääviä teemapäiviä alkaa olla niin monenlaisia, että niistä on vaikea pitää kirjaa. Yksi niistä, turvallisempi internet -päivä (safer internet day), on kuitenkin tänään.

Päivän kunniaksi Google jakaa Drive-pilveensä kaksi gigatavua ylimääräistä tallennustilaa kaikille, jotka tekevät nopean tietoturvatarkistuksen.

Nelivaiheisessa tietoturvatarkistuksessa käydään läpi palautustiedot (puhelinnumero, toinen sähköpostiosoite, palautuskysymys), tiliin kytketyt laitteet, "vähemmän turvalliset sovellukset", sekä laitteet ja palvelut, joille on annettu tilin käyttöoikeudet (esimerkiksi muut kuin Android-puhelimet).

Näistä ongelmallisin on kohta "vähemmän turvalliset sovellukset", jonka klikkaaminen suositeltuun "estä" -asentoon on Digitodayn aikaisempien havaintojen mukaan hankaloittanut Thunderbirdin käyttöä.

Käytöstä poistetut laitteet on puolestaan helpoin kirjata ulos Googlen palveluista täältä, mikä ei välttämättä käy tarkistuksessa selvästi ilmi.

Muuten listan läpi katsastaminen on yksinkertaista. Ja naps, lisägigat ilmestyvät tilille.

Googlen tietosuojatarkistuksen pääset tekemään tästä.

Tarkennettu "vähemmän turvalliset sovellukset" -kohtaa.


Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Google siis palkitsee ne jotka antavat sen käyttöön lisää henkiläkohtaisia tietojansa jotka Google voi sitten myydä eteenpäin.
Anonyymi: jarru 9.2.2016 14:56

Anonyymi
Ilmaisia lounaita ei ole. Jotkut tykkää antaa tietojaan maksuttomasta palvelusta, jotkut eivät. Valitse itse.

Paljonko olet valmis maksamaan Googlen kaltaisesta, mutta turvallisesta ja vakoiluvapaasta sähköpostista? Tämä on se olennainen kysymys.
Anonyymi: ItseValinta 9.2.2016 15:02

Anonyymi
Näin ajattelin itsekin heti.
Ei paljon kiinnosta 2GB !!!
Anonyymi: ch053n 9.2.2016 15:05

Anonyymi
NSA kiittää ilmaisesta datatasta lampaitaan antamalla lisää ilmaista levytilaa.
Anonyymi: EiTarvetta 9.2.2016 15:06

Anonyymi
Näin ajattelin itsekin heti.
Ei paljon kiinnosta 2GB !!!


Siis entisen lisäksi eli mulla on tuolla 15 gigatavua yhteensä. Ja kun se ei riitä niin toisella käyttäjätunnuksella vielä 15 gigatavua. Ja tilan vie VHS:ltä muunnetut kotivideot.
Anonyymi: pemmi 9.2.2016 17:33

Anonyymi
Juu, lähettäkää toki tiedostonne jonkun toisen kiintolevylle. Sitä on pilvipalvelu oikeimmin kuvailtuna.

Yksi aikamme vedätyksiä. Tieto kansalaisista on nykyään arvokkaampaa kuin mikään muu markkinatalousjärjestelmässä.
Anonyymi: onksulsinisetsilmät 9.2.2016 18:55

Anonyymi
Digitodayn lukijoiden foliopipot ovat kyllä ihan omaa luokkaansa.
Anonyymi: sasaccs 9.2.2016 19:46

Anonyymi
Digitodayn lukijoiden foliopipot ovat kyllä ihan omaa luokkaansa.


Ja sitten on yksi ryhmä ihmisiä jotka todellakintodellakin luottavat siihen että kun kuukkeli sanoo että se ei ole evil niin sen on kyllä oltava totuuden sana ettei luovuta mitään kenellekään.

Nii, siksi koska NSA ei kyllä vaklaa ketään eikä GCHQ eikä muut, ne on ihan voliopipojen salaliittoteorioita että vaklais, nii!
Anonyymi: VolioPipooooooooYyyh 9.2.2016 23:43

Rekisteröitynyt käyttäjä
Digitodayn lukijoiden foliopipot ovat kyllä ihan omaa luokkaansa.

Ja sitten on yksi ryhmä ihmisiä jotka todellakintodellakin luottavat siihen että kun kuukkeli sanoo että se ei ole evil niin sen on kyllä oltava totuuden sana ettei luovuta mitään kenellekään.

Nii, siksi koska NSA ei kyllä vaklaa ketään eikä GCHQ eikä muut, ne on ihan voliopipojen salaliittoteorioita että vaklais, nii!

Niin mutta katsos kun osa meistä myös luottaa USA:han ja NSA:han. Ja kyseinen ryhmä kokee kaikenlaiset "NSA hui-hui" jutut foliohattupelleilynä.

Ja yleisestikin NSA alkaa olla jo aika loppuun rutistettu juttu, mistä ei kyllä paljoa tarvitsisi enää puhua.

Ainakaan jos ei ole mitään muuta sanottavaa kuin NSA:sta jankuttaminen, niin voisi ihan suosiolla jättää kommenttipalstat ihan kokonaan ja asustella omassa "vakoiluvapaassa" kuplassaan.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Faktamies 10.2.2016 0:48

Anonyymi
Niin mutta katsos kun osa meistä myös luottaa USA:han ja NSA:han. Ja kyseinen ryhmä kokee kaikenlaiset "NSA hui-hui" jutut foliohattupelleilynä.

Ja yleisestikin NSA alkaa olla jo aika loppuun rutistettu juttu, mistä ei kyllä paljoa tarvitsisi enää puhua.


Niin niin, ei tarvitsisi eikä saisi. Koska muuten tulee paha susi ja syö.

No, "hyödyllisiä hölmöjä" on ollut kautta aikain ja kautta aikain ja tulee aina olemaan. "Faktamies" toden totta kuuluu tuohon joukkoon. Kukaan edes alkeellista järjen valoa ja itsesuojeluvaistoa omaava ei luota USA:han ja ei todellakaan NSA:han...onneksi EU:ssa on herätty siihen että evil on todellakin evil, sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mutta jatka desantti toki trollailuasi, ehdotan muuttoa sinne henkiseen kotimaahasi, mikä ei todellakaan ole Suomi.
Anonyymi: FaktamiesOnDesantti 10.2.2016 2:13
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2013

Kolme vuotta sitten

Google lohkaisee valtavan siivun verkkoliikenteestä

24.07.2013 Google suorastaan dominoi Pohjois-Amerikan verkkoliikennettä neljänneksen osuudellaan.

.