Taloussanomat

Snapchat nöyränä: "Toivottavasti meidän ei enää koskaan tarvitse tehdä tätä"

Kuva: REUTERS/Eric Thayer

1.3.2016 11:55 Kuvaviestipalvelu kertoo yhden työntekijän haksahtaneen vanhanaikaiseen. Kalasteluviesti meni täydestä.

Snapchat pyytää työntekijöiltään anteeksi blogikirjoituksessaan. Palvelun mukaan yksi sen työntekijä erehtyi uskomaan huijaussähköpostia, joka oli lähetetty toimitusjohtajan nimissä.

Perjantainen huijausviesti pyysi luovuttamaan työntekijöiden palkkatietoja. Eräs palkkaosaston työntekijä teki työtä käskettyä ja luovutti hyökkääjälle useiden nykyisten ja entisten työntekijöiden palkkatiedot.

Snapchat korostaa olevansa todella katuvainen ja hyvin häpeissään.

– Olemme mahdottoman pahoillamme.

Palvelu ei kuitenkaan kärsinyt tietomurtoa, ja käyttäjien tiedot ovat turvassa, blogissa tähdennetään. Tietoja menettäneisiin työntekijöihin on oltu yhteydessä, ja FBI on pantu asialle.

– Kun jotain tällaista tapahtuu, ainoa mitä voi tehdä on tunnustaa virheensä, pitää huolta asianomaisista ihmisistä ja oppia siitä, mikä meni pieleen, Snapchat sanoo ja lupaa tuplata työntekijöidensä tietosuojakoulutuksen.

– Toiveemme on, ettei meidän enää koskaan tarvitse kirjoittaa tällaista blogiviestiä.

Snapchat on kärsinyt vakavan tietomurron kerran aikaisemmin. Vuoden 2013 lopussa palvelusta vietiin miljoonien käyttäjien nimet ja puhelinnumerot.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eiköhän ne nimet ja puhelinnummerot olisi saanut myös puhelinluettelosta?
Anonyymi: mietinvaan 1.3.2016 17:21

Anonyymi
Eiköhän ne nimet ja puhelinnummerot olisi saanut myös puhelinluettelosta?


Kaikissa valtioissa ei ole puhelinluetteloita.
Kuvittele millainen olisi yhdysvaltain puhelinluettelo, kun 330 miljoonan ihmisen tiedot olisi luettelossa. Tai 1500 miljoonan firman nimet olisi "keltaisilla sivuilla"

Voisi monin paikoin huonetila loppua ensin.
Anonyymi: Realismia-peliin 2.3.2016 0:49
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Kännykkämuisteja pidetään luotettavina – vaikka ei pitäisi

24.08.2011 Kuluttajat pitävät nopeita ssd-ja flash-muisteja luotettavina, mutta silti yli puolella kyselytutkimukseen vastanneista oli kadonnut tietoja ssd- ja flash-muistilaitteilta.

.