Taloussanomat

Hakkeroi Googlen kannettava: Voit tienata mahtavasti

Kuva: © Michael Dalder / Reuters

15.3.2016 21:01 Google kaksinkertaistaa palkintonsa Chromebook-kannettavan murtamisesta peräti 100 000 dollariin.

Google tuplaa palkintosumman, jonka se lupaa maksaa Chromebook-kannettavansa onnistuneesta murtamisesta.

Google lupasi viime vuonna maksaa 50 000 dollaria sille, joka onnistuneesti pystyy hakkeroimaan yhtiön Chromebook-kannettavan. Yhtiön blogin mukaan kampanja ei kuitenkaan ole tuottanut yhtään toimivaa murtomenetelmää, joten yhtiö tuplaa palkinnon. Tänä vuonna Google lupaa murtautujalle 100 000 dollarin palkinnon.

Chromebook-kannettavissa on Googlen oma Chrome-käyttöjärjestelmä. Niissä on suhteellisen pieni kiintolevy, sillä ideana on tallentaa tiedot verkkopalveluihin sekä yleensäkin käyttää verkkopalveluita.

Sovellusten asentaminen on lähtökohtaisesti sallittu vain Googlen omasta sovelluskaupasta.

Googlen tempaus on tyypillinen niin sanottu bug bounty -kampanja, joiden avulla yritykset ovat viime aikoina pyrkineet etsimään ja paikkaamaan tietoturva-aukkoja tuotteistaan. Aukon löytänyt tutkija kertoo tietonsa vain yhtiölle, ja yksityiskohdat saatetaan julkistaa vasta, kun yhtiö on ehtinyt paikata tuotteensa.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mitä järkeä tommosessa mainoskäyttiksessä on. Kuka tunnustaa omistavansa tommosen rimpulan?
Anonyymi: GoogleSucksNSA 15.3.2016 22:50

Anonyymi
Jos joku ton Googlen vakoilukoneen murtaa niin siitä saa muilla markkinoilla paljon paremmat hillot.

"Uutinen" on Kyylän vastaus Applen iPhonen murtomainokseen. Aika väsynyttä kuten Googlelle sopiikin.
Anonyymi: EkpVmp 16.3.2016 0:14

Anonyymi
MS:n ei ehkä ihan kannata tehdä samaa Winholen kanssa :D
Anonyymi: Winhole 16.3.2016 2:07

Anonyymi
Öö, lupaan 200 000$ joka murtautuu sähköseen hammastahnanpuristajaani. On nimittäin yhtä monipuolinen, kuin Googlen OS.

OpenSuse sensijaan..
Anonyymi: Evili 16.3.2016 2:13

Anonyymi
Eli siis kyseistä laitteesta ei saa millään käyttökelpoista, on oikein tieten tahtoen estetty roottaaminen yms. Silloinpa moiseen ei kannata koskea pitkällä tikullakaan. Saa jäädä kaupan hyllylle tai jos jossain on tuollainen ostettuna, on sen oikea paikka SER-kierrätyksessä.
Anonyymi: Oksettava_romu_siis 16.3.2016 16:28
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Urkkija pääsee käsiksi iPhonen liikenteeseen

27.07.2011 Ulkopuolinen tunkeutuja voi päästä urkkimaan iPhonen, iPodin ja iPadin salattua liikennettä.


2013

Kolme vuotta sitten

Erittäin laaja Android-aukko: Nyt siihen hyökätään

27.07.2013 Tutkijat ovat löytäneet ensimmäiset hyökkäykset, joissa käytetään hyväksi jopa satoja miljoonia Android-laitteita koskevaa haavoittuvuutta. Aukon hyödyntämisellä on kuitenkin rajoitteensa.

.