Taloussanomat

Tietomurto Donald Trumpia vastaan olikin kaikkea muuta

Kuva: © Karen Pulfer Focht / Reuters

20.3.2016 19:50 Anonymous näytti aloittaneen lupaamansa kybersodan Donal Trumpia vastaan, mutta toistaiseksi tulokset ovat todella laihoja, BBC kirjoittaa.

Haktivistiryhmä Anonymous väitti murtaneensa yhdysvaltalaisen presidenttiehdokkaan Donald Trumpin henkilötiedot julkisuuteen, mutta BBC:n mukaan todellisuudessa ryhmä onnistui vain nolaamaan itsensä.

Anonymous on vastikään julistanut "totaalisen sodan" Trumpia vastaan ja tällä viikolla se alkoi levittää verkossa hänen henkilökohtaisia tietojaan, kuten puhelinnumeroa, sosiaaliturvatunnusta, syntymäaikaa ja kotiosoitetta.

BBC etsi samat tiedot Googlella ja onnistui löytämään niistä suuren osan yksinkertaisilla hakusanoilla. Trumpin Wikipedia-sivu kertoo osan Anonymousin levittämistä "salaisuuksista", ja toiset tiedot löytyivät Trumpin bisnesimperiumin verkkosivuilta. Trump on itse avoimesti jakanut sitä puhelinnumeroa, joka nyt muka murrettiin.

Ainoa kysymysmerkki oli sosiaaliturvatunnus. Mutta sen kohdalla kävi ilmi, että kyseessä on sama tunnus, jonka Hydra Hacking Team julkaisi marraskuussa. Ei ole edes varmuutta, onko kyseessä Trumpin oikea sosiaaliturvatunnus.

Anonymous saattoi siis aloittaa sotansa Trumpia vastaan ontuen, mutta yksi todellinen testi odottaa huhtikuun alussa. Anonymous on vannonut kaatavansa silloin Trumpin Chicagon kampanjasivut.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Oy vey! Maksaako Soros bittikolikkoina näille libtardeille?
Anonyymi: Shalom 20.3.2016 20:40

Anonyymi
Idiootti toimintaa näiltä kommari nörteiltä.
Anonyymi: FUObama 21.3.2016 1:49

Anonyymi
Trump johtaa yli 22 000 työntekijän yritystä, joten kyllä hän tietää miten tiedot suojataan.
Anonyymi: lightweights 21.3.2016 8:58

Anonyymi
Trump johtaa yli 22 000 työntekijän yritystä, joten kyllä hän tietää miten tiedot suojataan.

Trump väittää että yksityisten henkilöiden tiedon salaukset pitäisi purkaa, joten hän ei todellakaan tiedä miten tiedot suojataan. Tyypin ala-aste tasoisten puheiden perusteella Trump tuskin osaa käyttää edes älypuhelinta, tietokoneista puhumattakaan. Kunnon redneck.
Anonyymi: heavyweights 21.3.2016 10:36

Anonyymi
Trump johtaa yli 22 000 työntekijän yritystä, joten kyllä hän tietää miten tiedot suojataan.

Jaa-a, Applellakin on aika monta alaista, mutta Applekaan ei näytä osaavan suojata tietoja.
Anonyymi: icloud_leaks 21.3.2016 11:21

Anonyymi
Uber haxxorit vauhdissa googlen ja wikipedian voimin.
Anonyymi: uberhaxxor 21.3.2016 11:21

Anonyymi
Trump johtaa yli 22 000 työntekijän yritystä, joten kyllä hän tietää miten tiedot suojataan.
Trump väittää että yksityisten henkilöiden tiedon salaukset pitäisi purkaa, joten hän ei todellakaan tiedä miten tiedot suojataan. Tyypin ala-aste tasoisten puheiden perusteella Trump tuskin osaa käyttää edes älypuhelinta, tietokoneista puhumattakaan. Kunnon redneck.

Trump on twiitannut ahkerasti jo vuodesta 2009, joten hyvin on uusi media äijällä hanskassa.
Anonyymi: lightweights 21.3.2016 13:01

Lukaiskaapa vaikka Antti Heikkilän blogista, niin voitte ymmärtää miksi media puhuu niin paljon potaskaa Trumpista.
http://www.anttiheikkila.com/blogi/vale-missa-elamme/
Anonyymi: HullutVielaUskoo 21.3.2016 16:59

Anonyymi
Haloo, koko IDEA oli näyttää miten fasistiseksi meno on mennyt.

http://anonhq.com/anonymous-just-fooled-donald-trump-secret-service-fbi/?utm_campaign=shareaholic&utm_medium=reddit&utm_source=news
Anonyymi: TohtoriSykerö 21.3.2016 17:57
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

IE-selaimen haavoittuvuus vaarantaa Facebook-tunnukset

27.05.2011 Italialainen tietoturvatutkija on löytänyt Microsoftin Internet Explorer -selaimesta tietoturvahaavoittuvuuden, jonka avulla hyökkääjä voi varastaa esimerkiksi uhrin Facebook- ja Twitter-tunnukset.

2013

Kolme vuotta sitten

Samsungin Espoon-keskus avautuu ensi kuussa – isokenkäiset avajaiset

27.05.2013 Applen pahin vastustaja älypuhelimissa avaa tutkimuskeskuksen Espooseen kesäkuussa.

.