EFFI palkitsi Soneran urkkimisesta
4.6.2003 15:34 Electronic Frontier Finland (EFFI) ry:n Yrityssarjan Big Brother-palkinnon sai keskiviikkona Sonera teletunnistetietojen laajamittaisesta luvattomasta käytöstä, jolla pyrittiin selvittämään yrityksen kannalta kiusallinen vuotaja.
Palkinnot jaettiin tänä vuonna toista kertaa. EFFIn mukaan tapahtumalla pyritään turhaa ryppyotsaisuutta välttäen kiinnittämään huomiota kansalaisten yksityisyyteen kohdistuviin uhkiin "palkitsemalla" vuoden pahimmat yksityisyyden loukkaukset niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla Big Brother-palkinnoilla ja lisäksi vielä pienemmistä rikkeistä mahdollisilla kunniamaininnoilla. Tämän lisäksi tapahtumassa palkittiin vuoden aikana eniten yksityisyyttä puolustanut taho.
Palkintojen saajat päättää kansalaisilta tulevien ehdotusten pohjalta vuosittain vaihtuva asiantuntijapaneeli. Tänä vuonna paneelin puheenjohtajana toimi kansanedustaja Jyrki JJ Kasvi ja muina jäseninä Johan Helsingius, Jukka Korpela, Tuomas Ojanen (professori, oikeustiede, Helsingin yliopisto), Tere Vadén (professori, hypermedialaboratorio, Tampereen yliopisto) ja Vuokko Lantz (tekniikan tohtori, Nokia Research Center).
- Voittajasta ei ollut tänä vuonna epäselvyyttä. Soneran teletunnistetietojen väärinkäyttö yritykselle kiusallisten vuotojen paljastamiseksi oli suoritus, jolle on vaikea löytää edes maailmanlaajuisesti vertailukohdetta. Väärinkäyttö vei kansalaisten luottamuksen viestinnän luottamuksellisuuteen pitkäksi aikaa, huomautti ´paneelin puheenjohtaja JKasvi.
Satamedialle kunniamaininta
Soneran dominointi näkyi muiden ehdotuksien vähäisyytenä. Kunniamaininta päätettiin kuitenkin myöntää pitkän keskustelun jälkeen Satamedia Oy:lle yrityksen "verotiedot tekstiviestillä" -palvelun luomisesta ja erityisesti yrityksen vaivannäöstä ympäri maata verotoimistoihin hajaantuneen tiedon kokoamisessa yhteen tietokantaan.
Julkishallintosarjan voitti tänä vuonna YTV matkakorttihankkeellaan. YTV sai jo viime vuonna kunniamaininnan samasta aiheesta, mutta vuoden aikana saatu lisäinformaatio muodosti tarpeeksi painavan perusteen asiaan palaamiseen.
Julkishallintosarjassa kunniamaininta myönnettiin Yhdysvalloille. Perusteluna oli maan pyrkimykset ulottaa valvontatoimenpiteet myös muihin maihin
Yksilösarjassa ei palkintoa tänä vuonna myönnetty sopivien ehdokkaiden puuttuessa.
Positiivisen palkinnon saivat tänä vuonna suomalaiset internet-operaattorit, jotka ovat aktiivisesti toimineet eri lainsäädäntöhankkeissa internetin liiallista valvontaa vastaan. Tämän seurauksena Suomessa ei tällä hetkellä tallenneta Internetin liikennetietoja vain varmuuden vuoksi vaan vasta tuomioistuimen luvalla perustellusta syystä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste
11.02.2009 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













