Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Arvot arkikäyttöön!

Arvoauto ohjaa enirolaisten työtä

Henkilöstöjohtaja Ghita Jansson-Kiuru

12.9.2003 08:12 Oletko tavannut arvojen maastouttajia? Enirolaisille käsite on tuttu, niin kuin yrityksen arvotkin. Henkilöstöjohtaja Ghita Jansson-Kiurun mukaan arvoilla on paljonkin arkikäyttöä.

Kaapin päällä espoolaisessa toimistohuoneessa komeilee pieni maastoauto, jossa – kuten tavallista - on neljä rengasta. Se ei kuitenkaan ole mikä tahansa leikkiauto vaan "?arvoauto"?, jonka renkailla on omat nimet: Desire to Win, Customers close – users closer, Share & care ja Commercial Creativity. Nämä ovat Eniron neljä arvoa.

- Varmasti, jos eivät ihan kaikki noita englanniksi muista, ainakin niihin liittyvät värit osaa jokainen enirolainen luetella, henkilöstöjohtaja Ghita Jansson-Kiuru sanoo. Arvot eivät hänen mukaansa ole konsernissa vain koristeita tai korulauseita vaan niistä on haluttu tehdä aitoja työkaluja yrityksen arkeen. Prosessia kutsutaan arvojen maastouttamiseksi. Se oikeastaan alkoi jo ennen kuin arvot olivat saaneet lopullisen asunsa:

- Monesti arvoista tulee mieleen jotain ylhäältä annettua, mutta Enirossa ne syntyivät niin, että sata työntekijää organisaation eri tasoilta eri maissa pääsi pohtimaan vastauksia monenlaisiin kysymyksiin, ja siltä pohjalta sitten muotoiltiin nämä neljä arvoa.

Jansson-Kiurun mukaan se, että arvot on esitetty konsernikielellä eli englanniksi, ei kuitenkaan ole arvo sinänsä. Käytännössä niitä käsitellään Enirossa aina kunkin maan omalla kielellä.

Maastouttajat työssä

Suomessa arvot nostettiin ensi kerran esiin henkilöstölle järjestetyillä festareilla vuosi sitten kesäkuussa. Lomien jälkeen alkoi maaperän määrätietoisempi muokkaus, johon valittiin ja koulutettiin 16 arvojen maastouttajaa organisaation eri osista.

- Maastouttajan kanssa kukin yrityksen tiimi istui neljä tuntia ja mietti, mitä arvot tarkoittavat omalla ja tiimin kohdalla, miten ne näkyvät työssä nyt ja mitä voitaisiin tehdä, jotta ne näkyisivät entistä enemmän. Tulokset koottiin, ja niitä otettiin käyttöön eri tavoin eri tiimeissä. Sitten pidettiin taukoa, kunnes nyt keväällä lähdettiin uudelleen liikkeelle, kerättiin maastouttajat ja puitiin arvoja taas kerran käytännössä uuden, keskustelua tukevan työkalun avulla Jansson-Kiuru kuvailee.

Esimies- ja asiantuntijatehtävissä toimivilla arvot olivat lisäksi esillä omassa kokoontumisessa, jossa puhuttiin muun muassa esimerkkinä olemisesta.

- Sillä, mitä joku sanoo yleisön edessä jossain tilaisuudessa, on totta kai merkityksellistä, mutta se, miten käyttäydyt arjessa, on vielä ratkaisevampaa, hän kuvailee arvojen ja arkisen työn suhdetta. Askel arvoista puhumiseen vaatii siis väistämättä seurakseen toista: käytännön tekoja. Muuten arvot eivät maastoudu vaan maatuvat, ja tästä seuraa omanlaisensa haaste: arvotyöskentelyn on oltava jatkuvaa.

Arvotyöskentely on jatkuva prosessi

Syksyllä arvot jatkavat Enirossa esiinmarssiaan, yksi kerrallaan.

- Tämä näkyy myös siinä, että kullakin kuukaudella on teemavärinsä, joka näkyy eri yhteyksissä. Esimerkiksi joulukuu on punainen, henkilöstöjohtaja paljastaa. Silloin on siis Desire to win –arvon puhutteluvuoro.

Mutta mikä sitten on arvo itsessään? Mitä annettavaa arvoilla on, sillä onhan arvotyöskentelystäkin seurattava tulosta?

- Arvo on tapa ajatella ja tehdä asioita. Arvojen kautta johtaminen luo myös vapauden tehdä työtä kohti tavoitteita, tiettyjen rajojen sisällä. Jos vain saneltaisiin toimintatavat, ajattelemiselle ei olisi tilaa, ja se ei ainakaan ole kovin toivottu olotila.

- Käytännön hyötyä arvoista on myös ihan arjen päätöksenteossa. Kun jotain pohtii, kysymyksen purkamisessa on avuksi, kun voi asiaa peilata arvojen kautta, Jansson-Kiuru sanoo ja kehuu hyvin muokattua arvopohjaa käyttökelpoiseksi myös muutostilanteissa, joissa liiketoiminta- tai yrityskaupan myötä taloon tulee uusia työntekijöitä ja erilaiset yrityskulttuurit on hitsattava yhteen.

Miten syvästi itse kukin työntekijä talon lukuisissa eri tehtävissä käyttää arvoja apunaan päivittäin, luonnollisesti vaihtelee Enirossakin. Muuta henkilöstöjohtaja ei halua edes uskotella:

- Uskon, että kaikille ne ovat tukena, ja jokainen niitä on pohtinut jo useamman kerran, mutta varmasti saisit erilaisia vastauksia, kun kysyisit, miten niitä itse kukin niitä tulee miettineeksi tavallisen työpäivänsä aikana.

Arvokas enirolaisuus

Eniro pitää arvojaan esillä näkyvästi myös yrityksen ulkoisessa viestinnässä. Verkkosivuilla ne ovat Rekrytointi –otsikon alla, joten jo työnhakija näkee, millaiseen yhteisöön on pyrkimässä. Entä sitten arvonsa tuntevan työantajan rekrytointiperusteet, näkyvätkö arvot niissäkin?

- Hyvin tärkeä valintaperuste on tietenkin ammattitaito, mutta henkilön pitää ennen muuta olla enirolainen, sopia meidän yrityksemme kulttuuriin, henkilöstöjohtaja Ghita Jansson-Kiuru myöntää. Itse valintaprosessi hoidetaan yrityksessä omin voimin alusta loppuun. Vuokratyövoiman käytöllekään tällainen lähestymistapa ei juuri anna sijaa.

Mitä työnantaja hakijoissa sitten arvostaa?

- Jos yksi asia pitäisi sanoa, se on juuri henkilökohtaiset ominaisuudet, se persoona, henkilöstöjohtaja tuumii. Kokemus ei hänen mukaansa ole ainut valintaperuste:

- Pitkä kokemuskaan ei välttämättä kerro, onko ihminen esimerkiksi palveluhenkinen tai tavoitteellinen. Vähempikin kokemus, kun asenne on oikea, voi johtaa hyvään lopputulokseen jos asiaan panostetaan perehdyttämisellä ja henkilöstökoulutuksella. Henkilökohtaiset ominaisuudet taas ovat asia, josta syntyy myös yrityksen ilmapiiri, se jossa työtä tehdään. Siksi juuri ne ovat niin arvokkaita.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.