Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työssä kiusataan tuntuvasti

Moni ekonomi on kiusaajan uhri

3.11.2003 07:16 Työssä kiusattujen joukko on kirjava. Myös motiivit huonoon kohteluun ovat monet, eivätkä tittelit tai oppiarvotkaan tunnu siltä suojaavan. Esimerkiksi ekonomeista lähes yhdeksän prosenttia kertoo tulleensa kiusatuksi viimeisen vuoden aikana.

Työpaikkakiusaaminen on titteleistä ja toimenkuvista riippumaton ilmiö. Esimerkiksi suomalaisista ekonomeista 8,8 prosenttia kokee tulleensa kiusatuksi työpaikallaan viimeisen vuoden aikana, kertoo Denise Salinin tuore väitöskirja Workplace Bullying among Business Professionals: Prevalence, Organisational Antecedents and Gender Differences. Salin väitteli aiheesta perjantaina Helsingissä, Svenska Handelshögskolanissa.

Salinin tutkimuksen mukaan etenekin naispuolisia ekonomeja kiusattiin - tai ainakin naisista 11,6 prosenttia kertoi tulleensa kiusatuksi, kun taas miehistä vain viisi prosenttia piti itseään kiusaamisen uhrina.

Aineiston lähemmän tarkastelun mukaan sukupuolierossa on kyse osin siitä, että naisia todella kohdellaan työpaikalla miehiä huonommin ja osin siitä, että naiset tällaisissa tilanteissa kokevat itsensä miehiä useammin puolustuskyvyttömiksi ja ovat myös halukkaampia puhumaan huonosta kohtelusta kiusaamisena.

Kova kilpailu tuntuu

Kiusattua henkinen väkivalta koettelee monin tavoin. Tyypillisiä ongelmia ovat stressioireet, masennus ja psykosomaattiset oireet samoin kuin työtyytyväisyyden lasku.

Työpaikkakiusaaminen koskettaa ilmiönä tosin muitakin kuin uhria ja kiusaajaa. Kiusaamisen salliva ja mahdollistava ilmapiiri johtaa työpaikalla usein myös sairauspoissaolojen kasvuun, henkilöstön vaihtuvuuteen ja tuottavuuden alenemiseen.

Vastaavasti selvä yhteys kiusaamiseen näyttäisi olevan ainakin työilmapiirillä, jossa korostuu kova sisäinen kilpailu. Kiusaamista käytetään paikoin myös keinona omaa urakehitystä uhkaavista työtovereista eroon hankkiutumiseksi, Salin toteaa väitöskirjassaan.

Tutkimuksessa tarkastelemansa ekonomit Salin tavoitti Suomen Ekonomiliiton (SEFE) avulla.

Kiusattu voi olla kuka vain

Kiusaamisen koko kuvaa on vaikea piirtää yksittäisten tutkimusten avulla. Tilastokeskuksen vuoden 1997 työolotutkimuksessa jopa kaksi viidesosaa vastaajista kertoi työpaikallaan esiintyvän henkistä väkivaltaa ja joka kuudennella vastaajalla oli kokemuksia kiusattuna olemisesta.

Kokemusten tasolla kiusaamisella ei ole yhtä, yleispätevää määritelmää: kaikki työyhteisöissä esiintyvät ristiriidat eivät ole kiusaamista vaan esimerkiksi vuorovaikutusongelmia ja erimielisyyksiä. Toisaalta pitkäänkin jatkunut kiusaaminen on asia, josta monet uhrit sinnikkäästi vaikenevat. Niinpä eri tutkimuksissa työssäkiusaamista kokeneiden suomalaisten määräkin on vaihdellut muutamasta prosentista noin kymmeneen.

Yleisiä kiusaamisen syitä ovat asiantuntijoiden mukaan muun muassa kateus ja vallanhalu. Kiusatuksi voi havaintojen mukaan joutua kuka vain ja missä tahansa työyhteisössä.

Työnantaja vastaa

Kiusaamista kokevan kannattaa puhua kokemuksistaan, sillä vain silloin huono kohtelu on mahdollista katkaista.

Lähin apu kiusaamistapauksissa on oma esimies, sillä vastuu huonoon kohteluun puuttumisesta on työnantajalla. Työnantajan tietoon asian voivat saattaa kiusatun tai kiusaajan työtoveritkin. Uhri puolestaan voi kääntyä myös työterveyshuollon puoleen kokiessaan terveytensä vaarantuvan huonon kohtelun seurauksena.

Ellei kiusaaminen työpaikan omin neuvoin ratkea, avuksi kiusaamistapauksissa ovat myös työsuojelupiirit. Tänä vuonna yksin Uudenmaan työsuojelupiiriin olikin jo syyskuun alkuun mennessä tehty noin 350 valitusta työssä koetusta huonosta kohtelusta. Valtaosin näissäkin tapauksissa avuksi ovat riittäneet piiristä annetut ohjeet, mutta piirin arvion mukaan joka viides valitus on johtanut myös muihin toimiin.

Ellei työnantaja puutu tietoonsa tulleeseen kiusaamistapaukseen, jatkuva ja uhrin sairastuttava henkinen väkivalta voi poikia hänelle syytteen työturvallisuuden laiminlyönnistä tai työturvallisuusrikoksesta.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.