Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Taksiruuhka kertoo bilekaudesta

Pikkujoulujen riehakkuus pelottaa brittipomoja

Brittipomot ovat pohtineet, tarjotako keppiä vai porkkanoita pikkujoulun viettäjille.

14.11.2003 11:57 Joulu on vain kerran vuodessa, pikkujoulu monta kertaa. Mikäli britit toimivat tiennäyttäjinä, joutuvat pikkujoulutkin juustohöylän alle - tosin lähinnä kurinpidollisista syistä.

Pikkujoulut eivät ole juhlista jaloimpia, paljastaa laaja gallup, johon on haastateltu kahtatuhatta brittityönantajaa. Heistä 73 prosenttia on järjestänyt työntekijöilleen joulujuhlia. Miltei yhtä moni on nyt kuitenkin kyllästynyt maksumiehen rooliin.

Maksuhaluttomista työnantajista vain noin joka toinen vetoaa juhlien kalleuteen. Eniten brittipomoja kuuluu kuitenkin painavan huoli riehakkaasta menosta. Jos juhlat ovat työpaikan järjestämät ja kenties vielä sen omissa tiloissa, työnantajalla on tietty vastuunsa alaistensa hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

Pääsyy juhlajärjestelyistä luopumiseen löytyykin juuri juhlien lieveilmiöistä eli lähinnä niiden lietsomasta huonosta käytöksestä. Moisen menon vuoksi kolme neljäsosaa työnantajista sanoo joutuneensa antamaan myös jonkinlaista kurinpalautusta työntekijöilleen, Personnel Today -lehti kertoo verkkosivuillaan.

Taksit kertovat kauden alkaneen

Suomessa pikkujoulukausi alkaa olla jo vilkkaimmillaan. Sen voi huomata varsinkin taksiliikenteessä. Tänä ja neljänä seuraavana viikonloppuna takseilla on vuoden ruuhkaisin aika, Taksiliitosta kerrotaan.

Asiakkaiden toivotaan varautuvan etenkin aamuyön tunteina klo 2.00 ja 5.00 välillä tavallista pidempään odotteluun. Myös alkuillasta, kun ihmiset menevät ravintolaan, esiintyy ajoit­tais­ta ruuhkaa. Juhliin menijöitä kehotetaan lähtemään matkaan tavanomaista aikaisemmin.

Vaikka itse juhliin pukeutuisikin kevyesti, kannattaa kassiin varata myös lämmintä vaatetta kotimatkaa varten. Taksikyydin odotusaika saattaa venähtää etenkin aamuyön tunteina. Taksiliiton mukaan koko vuonna taksien kysyntä nousee samalle tasolle ainoastaan uuden­vuoden ja vapun aattoina.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

.