Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensi vuoden alusta lähtien

TTL:n Ruissalo Euroopan kattojärjestön puheenjohtajaksi

18.11.2003 09:54 Tietotekniikan liitto ry:n toiminnanjohtaja Jouko Ruissalo on nimitetty Euroopan tietotekniikkaliittojen kattojärjestön CEPIS:in (Council of European Professional Informatics Societies) puheenjohtajaksi. Hän jatkaa edelleen myös TTL:n johdossa.

Ruissalo valittiin viime viikonloppuna järjestön kokouksessa Budapestissa. Puheenjohtajuus alkaa ensi vuoden alussa.

Ruissalo on toiminut tämän vuoden alusta lähtien järjestön hallituksen jäsenenä ja varapresidenttinä. CEPIS:in hallitukseen kuuluvat jäsenet Italiasta, Norjasta, Saksasta, Englannista, Irlannista ja Virosta.

- CEPIS:in johtajuus on merkittävä näköalapaikka Euroopan laajuiseen tietotekniikka-alan kehittämiseen. CEPIS:in ajamista asioita ovat ajankohtaisimpia EUCIP-ohjelma, joka tähtää yhtenäisten tutkintovaatimusten aikaansaamiseksi tietotekniikan koulutuksessa Euroopassa, sekä eurooppalainen tietokoneen ajokortti ECDL, Ruissalo arvioi.

CEPIS:iin kuuluu 35 kansallista liittoa 30 eri maasta. Järjestön tavoitteena on muun muassa parantaa tietotekniikan ammattilaisten osaamista, alan työllisyyttä ja työvoiman saatavuutta, edistää tietotekniikan kehittämistä, alan kilpailukykyä ja tietotekniikan käyttöä kaikilla elämänaloilla.


Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.