Ruotsin it-pomoilla alanvaihtoajatuksia
28.11.2003 07:00 Ruotsissa jopa neljä kymmenesosaa tietotekniikka- ja telealan pomoista pitää mahdollisena, että kun on aika ottaa seuraava askel uralla, se vie heidät uudelle alalle.
Moni tietotekniikka- ja telealan esimies näkee aidan takana vihreämpää ruohoa, kertoo ruotsalaisen ammattijärjestö Sif:n kyselytutkimus. Sen mukaan 41 prosenttia pomoista ei halua uraputkensa seuraavaa tehtävää mainituilta aloilta tai vastaa, ettei tiedä, haluaisiko jatkaa alalla. Ja uraputkea näyttäisi yhä riittävän: tutkimukseen vastanneista enin osa eli lähes joka toinen sijoittui 31 ja 40 ikävuoden välille.
Varsin monia haastateltuja tuntuu tympivän jonkinlainen pysähtyneisyys omassa työelämässä. Peräti 75 prosenttia kyselyyn vastanneista sanoo päässeensä kehityskeskusteluun viimeksi kuluneen vuoden aikana, mutta edes puolet ei koe sen johtaneen sovittuihin toimenpiteisiin.
Perusasioissa parantamista
Tutkimus kertoo usean it- ja telepomon paiskivan ylitöitä yli halujensa. Runsas kolmannes kyselyyn vastanneista tekeekin keskimäärin vähintään 46-tuntista työviikkoa.
Kyselyssä johtajat kaipaavatkin kohennusta aivan perusasioihin. Tilannetta työssä parannettaisiin heidän mielestään muun muassa vaikutusmahdollisuuksia kohentamalla, lyhentämällä työaikaa ja parantamalla palkkapolitiikkaa.
Pikainen joukkopako it- ja telealan yrityksiä ei kuitenkaan odota. Vaikka ruoho toisella alalla tuntuisikin vihertävän siinä määrin, että alan vaihto käy monella mielessä, nykyisessä työpaikassaan sanoo viihtyvänsä oikein tai melko hyvin lähes koko johtajien joukko. Lähes kaikilla on oli niin ikään vakituinen työsuhde.
Tutkimuksen otos muodostui niistä Sif:n jäsenistä, jotka toimivat it- tai telealan esimiestehtävissä. Kaikkiaan vastaajia oli puhelimitse tehdyssä haastattelussa runsas kaksisataa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi











