Kevennetty työ pitkien sairauslomien vastalääkkeeksi?
1.12.2003 10:35 Voisiko paluuta sairauslomalta työhön helpottaa esimerkiksi kevennetyn työn keinoin tai osasairauspäivärahan avulla? Tätä ehdottaa Tules-liiga.
Tuki- ja liikuntaelinsairaiden asialla toimivien yhteisöjen muodostaman Tules-liigan mukaan joustavat sairauslomakäytännöt voisivat ehkäistä ennenaikaista työelämästä poistumista.
Kaivattuja joustoja olisivat Tules-liigan mukaan esimerkiksi kevennetty työ tai osa-aikasairauspäivärahat. Nykyjärjestelmässä sairauslomaa määriteltäessä ovat vaihtoehtoina vain täysi työkyky tai työkyvyttömyys. Väliaikaista vapautusta jostain tehtävästä tai kevennettyä työtä ei juuri tunneta.
Liigan mukaan työnantajan, henkilöstön ja työterveyshuollon kannattaisi yhdessä miettiä, miten toimitaan, kun työyhteisön jäsen ei sairauden vuoksi näytä selviävän työstään. Sairauslomalta saatettaisiin välttyä jopa kokonaan, kun yhdessä vaikutettaisiin työn sisältöön tai työympäristöön.
Pitkä työkyvyttömyys vaikeuttaa paluuta
Sairauslomiinkin liittyy sosiaalisia paineita: jotkut palaavat työhön ennenaikaisesti helpottaakseen työtovereidensa taakkaa, turvatakseen yrityksensä tai säilyttääkseen taitonsa, Tules-liiga muistuttaa. Samoin se näkee monen pysyvän töissä lojaalisuussyistä, kun sijaisjärjestelyissä on vaikeuksia.
Toisaalta pitkä poissaolo on omiaan lisäämään työntekijän epäilyksiä omasta työssä jaksamisesta. Esimerkiksi alaselän käypä hoito -suosituksissa on todettu, että jo yli kuuden viikon työkyvyttömyys ennustaa vaikeutunutta työhön paluuta. Entiseen työhön palaa puolen vuoden sairausloman jälkeen 50 prosenttia ja vuoden sairausloman jälkeen enää 10-20 prosenttia sairastuneista.
Kuntoutussäätiön tuoreen selvityksen mukaan vähintään kolme viikkoa kestäneeltä sairauslomalta töihin palanneista kolmannes olisi halunnut tehdä kevennettyä työtä, mutta vain kolme prosenttia palaajista onnistui saamaan sitä työpaikaltaan.
Juuri tuki- ja liikuntaelinvaivat edustivat vuonna 2002 Kelan korvaamista sairauspäivärahoista noin kolmasosaa. Myönnetyistä työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeistä niiden osuus oli 31 prosenttia.
Tules-liiga on tuki- ja liikuntaelinsairaiden asialla toimivien yhteisöjen yhteistyöelin, johon kuuluvat Invalidisäätiö/Orton, Reumasäätiö, Societes Physicalis et Rehabilitationis Fenniae, Suomen Fysioterapeuttiliitto, Suomen Ortopediyhdistys, Suomen Reumaliitto, Suomen Reumatologinen Yhdistys, Suomen Teollisuuslääketieteen Yhdistys ja Työterveyslaitos.
Tules-liigan toiminnassa on tällä hetkellä keskeisintä maailmanlaajuisesti vietettävän Kansainvälisen tules-vuosikymmenen (Bone and Joint Decade 2000 - 2010) ohjaus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi











