Ylityöt lisääntyvät, sairastaminen venyy
12.12.2003 07:14 Työn henkinen rasittavuus kasvu on taas saamassa vauhtia, samoin ylityöt. Suomalaisten työpaikoilleen antama arvosana ei kuitenkaan ole huono: keskiarvo on 7,9 ja huonoja arvosanoja antavat vain harvat, kertovat ennakkotiedot vuoden 2003 työolobarometrista. Potkujen saamista vuoden mittaan pitää mahdollisena kahdeksan prosenttia, varmana pari prosenttia palkansaajista.
Työpaikat saavat suomalaisilta palkansaajilta kouluarvosanaksi 7,9. Huomattavaa on myös, että huonojen arvosanojen osuus on pieni. Ylityöt ovat samaan aikaan lisääntymässä ja sairauspoissaolot ovat pidentyneet. Tyky-toiminta ja työpaikkakoulutus ovat lisääntyneet, mutta muu työpaikkojen kehittäminen vähentynyt.
Näin kuvataan työelämän tilaa tuoreissa vuoden 2003 työolobarometrin ennakkotiedoissa. Barometria varten haastateltiin kaikkiaan 1 254 työssä olevaa palkansaajaa syys-lokakuun aikana.
Lähes joka toinen varma työpaikastaan
Tutkimuksessa naisten työpaikoilleen antamien kouluarvosanojen keskiarvo jäi hieman alhaisemmaksi kuin miesten. Toimihenkilöiden arvosanoista laskettu keskiarvo taas oli selvästi korkeampi kuin työntekijöiden. Lääneistä alhaisimman keskiarvon saavat Oulun ja Lapin läänit sekä pääkaupunkiseutu.
Palkansaajista 45 prosenttia piti työpaikkaansa sekä varmana, kannustavana että sopivana omille voimavaroilleen. Epävarmaa, huonosti motivoivaa ja voimavarat ylittävää työtä tekeviä oli kolme prosenttia. Vaikka puhuttaisiin vain epävarmuudesta ja kannustuksen puutteesta osuus nousee vain viiteen prosenttiin työssä olevista palkansaajista, ennakkotiedot kertovat.
Rasittavuus kasvaa taas
Työn henkisen rasittavuuden kasvu on hidastunut useiden vuosien ajan, mutta tuoreen barometrin mukaan se on tänä vuonna kääntynyt jälleen nousuun. Sama trendi on nähtävissä ylitöiden kohdalla.
Ylitöitä tehdään eniten kunnissa ja yksityisellä palvelusektorilla. Yli puolet on sitä mieltä, että heidän työpaikallaan on työtehtäviin nähden liian vähän työntekijöitä. Näin ajattelevia on hieman enemmän kuin vuosi sitten.
Sairauslomistakin on ehkä lukea viitteitä työhyvinvoinnin heikentymisestä. Sairauspoissaolot ovat pidentyneet. Keskimääräinen pituus kuluvan vuoden aikana oli 14 päivää. Edelliseen vuoteen verrattuna kasvua on keskimäärin yksi päivä. Kaikista palkansaajista 41 prosenttia ei kuitenkaan ole ollut vuoden aikana päivääkään poissa oman sairauden takia.
Irtisanomisuhka vain vähäisessä kasvussa
Työntekijöiden kokemat irtisanomis- ja lomautusuhat ovat lisääntyneet, mutta hyvin vähän. Kaksi prosenttia kaikista työssä olevista palkansaajista pitää varmana, että hänet irtisanotaan tulevan vuoden aikana. Potkuja pitää mahdollisena kahdeksan prosenttia.
Irtisanomisuhkaa kokevista pääosa työskentelee yksityisellä sektorilla. Viime vuosikymmenestä poiketen irtisanomisuhkia on eniten pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomen läänin alueella.
Barometri punnitsee puheita
Työministeriön työolobarometrin avulla on seurattu työelämän laadun muutoksia vuodesta 1992 lähtien. Vuoden 2003 työolobarometrissa pyritään aikaisempaa kokonaisvaltaisemmin arvioimaan suomalaisen työelämän tilaa ja selvittämään, onko tila todella niin huono kuin viimeaikaisten uutisten perusteella voisi ajatella.
Arvio työelämän tilasta pohjautuu neljään työhön ja työpaikkaan olennaisesti liittyvään ulottuvuuteen. Ne ovat tasapuolinen kohtelu, työpaikan varmuus, henkilöstön voimavarat suhteessa vaatimustasoon sekä henkilöstön keskinäinen luottamus, kannustus ja innovatiivisuus työpaikalla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












