Tekevälle voisi sattua nykyistä vähemmän
5.3.2004 13:24 Miksi suomalaisenkin työnantajan kannattaisi lainata henkilöstölleen vaikkapa hyviä remonttityökaluja? Valtakunnallinen Työtapaturmaohjelma muistuttaa, että vapaa-ajalla sattuneet tapaturmat tuntuvat kustannuksina työelämässäkin. Suomalaisten haluttaisiin luopuvan myös "tekevälle sattuu" -asenteestaan.
Jos kustannuksia työpaikoilla jostain pitää karsia, katseen voi huoletta kääntää ainakin tapaturmien aiheuttamiin kustannuksiin. Valtakunnalliseen Työtapaturmaohjelmaan liittyen Suomeen kampanjoidaankin nyt asennemuutosta. Uutta asiassa on pyrkimys soveltaa suomalaisilla työpaikoilla tehtyä ansiokasta työturvallisuustyötä ihmisten vapaa-ajan turvallisuuden edistämiseen.
Toistaiseksi suomalaisilla työpaikoilla tehdään vähemmän toimenpiteitä henkilöstön vapaa-ajan turvallisuuden hyväksi kuin monissa muissa maissa. Vapaa-ajan tapaturmat sattuvat usein kodin töissä tai liikunnassa ja ne aiheuttavat pitkiä poissaoloja. Kun henkilöstöresurssit ovat ohuet, aiheuttavat turhat tapaturmat ylimääräistä työtä muulle henkilökunnalle.
Jotkut ulkomaiset yritykset lainaavatkin jo esimerkiksi hyviä turvallisia työkaluja henkilökunnalleen, jotta kodin remonttia ei tehtäisi huterilla välineillä.
Suomessa sattuu ja tapahtuu
Työterveyslaitoksen professori Jorma Saaren mukaan Suomessa sattuu tapaturmia enemmän kuin muussa läntisessä maailmassa. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattaessa suomalaisilla on kaksinkertainen mahdollisuus kuolla tapaturmassa. Tämä pätee kaikkiin tapaturmatyyppeihin, kuten liikenteeseen, työhön ja vapaa-aikaan.
Suomalaisista joka toinen uskoo, että sattuma aiheuttaa tapaturmat eli että "tekevälle sattuu". Sattumaa tai huonoa tuuria ei voi muuttaa ja sen vuoksi kaikkia turvallisuustoimia ei tehdä, professori Saari muistuttaa puheenvuorossaan.
Tilaa nolla tapaturmaa -ajattelulle
Monissa kansainvälisissä yrityksissä on omaksuttu nolla tapaturmaa -ajattelu, jossa uskotaan kaikkien tapaturmien olevan torjuttavissa. Vaikka keinoa ei vielä tänään tiedettäisi, niin ehkä se keksitään jo huomenna.
Professori Saaren mukaan maailman parhaat yritykset ovat saavuttaneet tapaturmamäärän, joka on murto-osa suomalaisesta tasosta. Niin ikään viime vuosina yrityskauppojen yhteydessä on tehty useita havaintoja siitä, että uusi ulkomainen isäntä vähentää työtapaturmat pieneen osaan entisestä.
- Takana ei ole mitään erityisiä keinoja tai parempaa tietoa. Kysymys on tahtotilasta, uusi omistaja on asettanut tavoitteen korkealle ja se on pystytty saavuttamaan, Jorma Saari uskoo.
Foorumi turvallisuuden kohentajaksi
Osana Kansallista työtapaturmaohjelmaa Suomessakin käynnistyy Nolla tapaturmaa -foorumi. Siihen voivat liittyä yksityisen ja julkisen sektorin organisaatiot, jotka ovat valmiita sitoutumaan korkean työturvallisuuden tavoitteluun.
Foorumin tavoitteena on nostaa Suomi työturvallisuudessa maailman kärkimaaksi. Foorumin jäsenet pyrkivät vastaamaan yritysten yhteiskuntavastuuhaasteisiin parantamalla työturvallisuuttaan nolla tapaturmaa -ajattelun mukaisesti. Foorumin on jo liittynyt kuusikymmentä yksityisen ja julkisen sektorin työpaikkaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa
27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












