Tietotyökin kasvattaa ympäristökuormaa
8.3.2004 12:11 Tietotekniikasta on yhä laajemmin hyötyä työssä, mutta ympäristön kannalta tekniikan nopea kehitys ei ole ongelmatonta. Pöydällä komeilevan tietokoneen valmistamiseen kuluu fossiilisia polttoaineita ja kemikaaleja kymmenen kertaa koneen painon verran, huomauttaa United Nations University (UNU) tuoreessa tutkimuksessaan.
Vaikka päätteen ääressä tehtävän työn ei äkkiä ajatellen mieltäisi kuormittavan ympäristöä esimerkiksi teollisuustuotannon tapaan, tietotyöhön liittyy merkittävää ympäristön kuormittumista. YK kannustaakin nyt pidentämään tietotekniikan käyttöikää. Eräs avainkysymys tutkijoiden mukaan on, ostaako tarpeiden kasvaessa uusi tietokone vai päivittääkö vanhempaa. Myös tietotekniikan kierrätystä tulisi tehostaa.
United Nations Universityn (UNU) sunnuntaina julkistaman tutkimuksen mukaan tietokoneen valmistaminen kuluttaa tiettyjä luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi auton tai jääkaapin valmistaminen.
Tietokone on syntyessään energiasyöppö
Vaikka itse tietokoneen käyttö päivittäisessä työssä syö suhteellisen vähän energiaa, yhden pöytätietokoneen valmistamiseen lasketaan teollisuudessa kuluvan fossiilisia polttoaineita ja kemikaaleja jopa kymmenkertaisesti koneen painoon nähden. Vettä puolestaan kuluu 1500 litraa.
Ympäristökuorman kasvusta antaa viitteitä myös tietokonekaupan vilkkaus. Vuosittain maailmassa myydään noin 130 miljoonaa uutta tietokonetta. Miljardin pc:n raja ylitettiin YK:n mukaan myyntitilastoissa jo vuonna 2002.
Säästöä myös sammuttamalla kone
Energiaa tietotekniikan käyttäjä voi toki säästää myös jokapäiväisillä valinnoillaan. Yksi niistä on tietokoneen sulkeminen tilanteissa, joissa se jäisi odottamaan käyttäjäänsä pitkiksi ajoiksi.
Esimerkiksi helsinkiläiskodissa viisi tuntia vuorokaudessa virtaa syövä tietokone tuo sähkölaskuun vuodessa lisää noin 35 euroa. Koko ajan auki pidetty kone kasvattaa vuodessa laskua jo noin 151 eurolla, Helsingin Energia laski asiakaslehdessään (3/2003). Vertailun vuoksi uusien jääkaappi-pakastimien kerrotiin kuluttavan vuodessa sähköä noin 38 euron edestä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Otto-automaatit pysyvät Tiedon valvonnassa
27.05.2009 Tietotekniikkatalo Tieto on saanut viiden vuoden jatkosopimuksen Otto-käteisautomaattiverkon tietojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












