Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sanomien Ailasmaa uutena

Nokian Veli Sundbäck heiluttaa Huhtamäen nuijaa

Nokian Veli Sundbäck jatkaa Huhtamäen nuijanvarressa.

22.3.2004 15:59 Nokia Oyj:n yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Veli Sundbäck on valittu uudelleen Huhtamäki Oyj:n hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen uudeksi jäseneksi yhtiökokous valitsi Sanoma Magazines B.V:n toimitusjohtajan, Eija Ailasmaan.

Ennen Sanomien Hollannin yhtiön toimitusjohtajuutta Ailasmaa toimi Sanoma Magazines Finland Oy:n toimitusjohtajana.

Huhtamäen hallitukseen toisena uutena jäsenenä valittiin Robert van Gestel, ja vanhoina jäseninä jatkavat George V. Bayly, Paavo Hohti, Timo Peltola, Anthony J.B. Simon ja Jukka Viinanen.

Hohdin hallitus valitsi varapuheenjohtajakseen.

Sundbäckille Huhtamäki maksaa palkkioina vuodessa 80 000 euroa, Hohdille 50 000 euroa ja hallituksen jäsenille 40 000 euroa. Lisäksi hallitukseen kuuluvat saavat kokoontumispalkkiona 500 euroa kokoukselta.

Aiemmin maanantaina Huhtamäkeä 16 vuotta toimitusjohtanut ja yhtiön palveluksessa 33 vuotta työskennellyt vuorineuvos Timo Peltola ilmoitti luopuvansa toimitusjohtajuudesta tänä vuonna, mutta olevansa käytettävissä hallituksen jäsenenä.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin

27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.

.