Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Norjalaisia ärsyttää

Tietokone turhan ahne telemarkkinoijaksi

8.4.2004 08:01 Ihmisen korvaaminen tietokoneella ei välttämättä ole täysosuma ysinkertaisissakaan työtehtävissä. Norjalaiset ovat närkästyneet telemarkkinayritysten automaattisiin puhelinsoittajiin.

Jonottaminen puhelimitse asiakaspalveluväen pakeille on jo arkea samoin automaattiset puhelinvastaajat, jotka kertovat tavoitellun työmuurahaisen kiireistä. Mutta miten selviävät työstään automaattiset puhelinsoittajat? Ainakin norjalaisten kokemukset kuulostavat ikäviltä.

Norjan kuluttaja-asiamies haluaa tehdä lopun telemarkkinointia vauhdittavista järjestelmistä, joissa tietokone valitsee puhelinnumeroita niin ahkerasti, etteivät myyntityön tekijät ehdi tervehtiä kaikkia asiakkaita linjan avautuessa.

Automatiikan tultua pari vuotta sitten osaksi telemarkkinoinnin työprosessia häiriösoitot ovat yleistyneet, norjalaislehti Nettavisen kertoi tiistaina.

Lehden haastatteleman kuluttaja-asiamiehen mukaan tietokoneiden avaamat puhelut ovat kiusanneet samoja henkilöitä jopa 4-5 kertaa parituntisen soittorupeaman aikana. Soitoista on tehty ilmoituksia myös poliisipiireihin.

Mikäli ilmoituksia häiriösoitoista yhä tehdään, Norjan kuluttaja-asiamies aikoo ryhtyä asiassa toimenpiteisiin, lehti kertoo.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin

27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.

.