Yhä useampi nauttii työsuhde-eduista
19.4.2004 12:16 Työntekijöistä tykätään - ainakin luontoisetujen loppusummasta päätellen. Esimerkiksi työsuhdepuhelimesta nautti vuonna 2002 jo noin 281 000 suomalaista. Mutta voi työntekijöiden hyvästä mielestä huolehtia toisinkin. Viidettä kertaa vietettävällä Henkisen hyvinvoinnin viikolla yrityselämää haastetaan mukaan vapaaehtoiseen mielenterveystyöhön.
Matkapuhelin on yhä yleisempi työsuhde-etu: vuonna 2002 siitä nautti jo noin 281 000 suomalaista, kun viittä vuotta aiemmin määrä jäi vielä 150 000:een.
Yleisin työntekijän saamista eduista on asiaa selvittäneen Hufvudstadsbladetin mukaan ateriaetu, josta nauttii noin 314 000 suomalaista.
Autoilukin on yhä useammin työnantajan tukemaa: työsuhdeautolla ajoi vuonna 2002 jo lähes 58 000 palkansaajaa. Viidessä vuodessa autoilijoiden määrä oli kasvanut noin seitsemällätuhannella.
Luontoisetujen loppusumma kasvanut
Erilaisten työnantajan tarjoamien luontoisetujen rahallinen arvo on vuoden 2002 tilastoissa jo ähes 760 miljoonaa euroa. Mikäli summa kertoisi työelämästä koko totuuden, viime vuosina työnantajat olisivat tosissaan panostaneet työntekijöidensä viihtyvyyteen: vuodesta 1998 vuoteen 2002 luontoisetujen loppusumma on lehden mukaan kasvanut lähes 50 miljoonalla eurolla. Verovapaiden etuuksien kokonaismäärästä ei vastaavaa tilastotietoa ole.
Hufvudstadsbladetin mukaan hemmottelun kirjo on laaja: työnantajat ovat keksineet tarjota henkilöstöetuina kaikenlaista ponin ja vesisängyn väliltä. Tasan eivät tosin jakaudu hemmottelutkaan: esimerkiksi Akavan yksityisellä sektorilla työskentelevistä jäsenistä 60 prosenttia nauttii eduista, jollaisia julkinen sektori tarjoaa vain 40 prosentille. Summissakin ero tuntuu, sillä yksityisellä sektorilla etujen keskiarvo yltää kuukaudessa kahteensataan euroon, kun taas julkisella sektorilla työskentelevän on tyytyminen kuuteenkymmeneen euroon.
Huomiota henkiseen hyvinvointiin
Alkaneella viikolla työpaikoilla toivotaan puhuttavan hyvän mielen merkeissä muustakin kuin rahasta ja eduista. Viidettä kertaa vietettävällä Henkisen hyvinvoinnin viikolla yrityselämää halutaan haastaa mukaan vapaaehtoiseen mielenterveystyöhön.
Viikkoa koordinoivan Mielenterveyden Keskusliiton mukaan työpaikoilla henkistä kuormitusta aiheuttavat muun muassa kiire, rauhaton työympäristö ja tulehtuneet henkilöstösuhteet. Työnantajien ja työsuojeluvaltuutettujen olisikin liiton mukaan entistä enemmän kiinnitettävä huomiota työpaikan henkiseen ilmapiiriin.
Myös niiden ihmisten tukeminen, joilla on psyykkisiä oireita, on tänä päivänä yhä ajankohtaisempaa. Samoin tukea tarvitsevat työntekijät, jotka palaavat töihin pitkältä sairauslomalta, liitosta muistutetaan. Viikon suojelijana toimii rouva Tellervo Koivisto.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin
27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












