Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jaksamiseen panostetaan, mutta...

Lähiesimiesten taakka painaa mieltä

26.4.2004 12:08 Henkilöstöhallinnon ammattilaiset uumoilevat, etteivät työhyvinvoinnin tukitoimetkaan katkaise uupumiskehitystä: henkiseen jaksamiseen liittyvien ongelmien uskotaan yhä kasvattavan sairauspoissaoloja. Mielenterveyden keskusliiton kyselyssä kannetaan huolta etenkin lähiesimiesten jaksamisesta.

Etenkin lähiesimiesten jaksaminen huolestuttaa yritysten henkilöstöhallinnon ammattilaisia, kertoo Mielenterveyden keskusliiton tuore kysely. Puhelimitse lähestyttyjen yritysten joukossa oli sekä isoja että pieniä työnantajia eri toimialoilta.

Nimettöminä kyselyssä esiintyvät yritykset kertovat, että taloudellista panostusta jaksamisen kohentamiseksi on niissä joko lisätty tai lisätään lähiaikoina. Keinovalikoimaakin kysely kuvaa laajaksi. Mukana on muun muassa jaksamiseen liityvää koulutusta, yhteistyötä työterveyshuollon kanssa ja vapaa-ajan toimintaa. Useissa yrityksissä on otettu käyttöön myös erityisiä ohjelmia henkisen hyvinvoinnin kehittämiseksi.

Sinnittelyä uupumisen uhalla

Monista toimista huolimatta henkilöstöhallinnon ammattilaiset vaikuttavat epäröiviltä tulevaisuuden suhteen: henkisen jaksamisen ongelmiin liittyvien poissaolojen uskotaan edelleen lisääntyvän.

Mielenterveyden keskusliiton mukaan henkisen jaksamisen ongelmat näyttäytyvät työpaikkojen arjessa poissaoloina, huonona ilmapiirinä sekä yleisenä tyytymättömyytenä. Työntekijät eivät kuitenkaan vaihda työpaikkaa, vaan sinnittelevät tehtävissään.

Henkilöstöhallinnon edustajat puolestaan eivät ainakaan kyselyssä nähneet työnhakijan aiemmin kohtaamia mielenterveyden ongelmia, kuten uupumuksen aiheuttamaa sairauslomaa, rekrytoinnin todennäköisenä esteenä.

Mielenterveyden keskusliitto toteutti työyhteisöjen henkistä hyvinvointia luotaavan barometrin nyt kolmatta kertaa. Barometrin julkistaminen oli osa viime viikolla vietettyä Henkisen hyvinvoinnin viikkoa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin

27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.

.