Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tukemaan laajentumista Eurooppaan

Radionet haali hallitukseensa langattoman teknologian vaikuttajia

7.6.2004 16:29 Langattoman laajakaistateknologian kehittäjä Radionet uudistaa hallitustaan kokeneilla kansainvälisillä nimillä. Uuden hallituksen puheenjohtajaksi tulee Proximin lan-divisioonan ja Ageren Orinoco-yksikön johtajana toiminut Angela Champness.

Muita hallituksen uusia jäseniä ovat Tomas Smitt, joka on toiminut muun muassa 3Comin Euroopan kanavajohtajana, Timo Kotilainen, joka on toiminut muun muassa Nokia Networksin myyntijohtajana Euroopassa sekä FöretagsByggarna-sijoitusyhtiön toimitusjohtaja Lars Lindgren.

Concordia Capitalin toimitusjohtaja Ulf Rosenlöf jatkaa hallituksessa. Uudistuneen hallituksen tuella Radionet kertoo laajentavansa Pohjoismaista Euroopan markkinoille ja rakentavansa jälleenmyyjä-, järjestelmäintegraattori- ja oem-kumppanikanavaa Eurooppaan.

Radionetin hallituksen uusi puheenjohtaja Angela Champness on ollut vaikuttamassa langattoman Wi-Fi-teknologian kehitykseen 14 vuoden ajan. Uransa aikana hän on toiminut johtotehtävissä muun muassa Proximilla, Agerella ja Lucentilla. Champness oli myös yksi Wi-Fi Alliancen perustajista.

- Radionet on ulkokäyttöön suunnatulla Wi-Fi Hotzone -ratkaisullaan ainutlaatuisessa asemassa markkinoilla. Yhtiö on toimittanut kansainvälisestikin erittäin laajoja wlan-kaupunkiverkkoja sekä useita wlan-ratkaisuja satamakäyttöön, jossa kuuluvuusvaatimukset ovat erittäin tiukkoja. Tavoitteemme on rakentaa Suomessa saavutetun menestyksen varaan, ja laajentaa myös muihin Euroopan maihin, joissa tarpeet ovat samankaltaisia, kertoo Radionetin hallituksen puheenjohtaja Angela Champness.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.