Etätyötä tehdään usein vain haaveissa
Etätyö on työtä kelloon katsomatta, joskus myös vastoin tarkoitustaan. Työn suunnittelu ja pelisäännöistä sopiminen ovat siis paikallaan.
14.6.2004 12:03 Tuntuuko siltä, että etenkin kesäkeleillä työ sujuisi mukavammin jossain muualla kuin oman työpöydän ääressä? Et ole yksin ajatuksinesi! Noin puolet korkeasti koulutetuista tekee osittaista etätyötä - haaveissaan. Arkea se on 14 prosentille, kun taas kokoaikaisen etätyön tekijöitä on korkeasti koulutetuissa vain yksi prosentti. Syy moiseen ei ehkä ole etätyössä vaan epätietoisuudessa.
Etätyö on monin tavoin sopimuskysymys. Eräs asiakirjoista on vuoden 2002 kesällä solmittu etätyön eurooppalainen puitesopimus. Suomessa sopimuksen voimaansaattamista koskevat neuvottelut ovat kuitenkin vielä kesken.
– Syy ei ole etätyössä, vaan neuvotteluja ovat viivyttäneet EU-sopimusten voimaansaattamistapaan liittyvät erilaiset näkemykset. Puitesopimus olisi saatettava pikaisesti voimaan, jotta epätietoisuus työpaikoilla saadaan päättymään, vaatii Akavan lakimies Minna Helle.
Helle puhuu etätyöstä paitsi lakimiehenä myös tietokirjailijana. Tuoreessa Etätyö-kirjassaan hän paneutuu muun muassa työntekijän asemaan lainsäädännössä, etätyöntekijän työehtoihin sekä niihin seikkoihin, joista työnantajan ja työntekijän on sovittava ennen etätyöhön siirtymistä.
Pelisääntöjä kaivataan
Helteen mukaan etätyötä käyttäville työpaikoille tulisi luoda selkeät pelisäännöt. Kun etätyön tekeminen perustuu läpinäkyviin periaatteisiin, vältetään monia hankaluuksia, kuten etätyöntekijän tarkoitusperien kyseenalaistaminen tai työyhteisön tuen puuttuminen. Pelisääntökeskustelujen myötä saattaisi päivittyä myös kuva etätyöstä itsestään:
– Etätyö on ilmiönä kokenut muodonmuutoksen. Tulevaisuuden etätyö on joustavaa ja sen määrä, ajankohta ja paikka vaihtelevat työtilanteen mukaan. Etätyön kasvunäkymät liittyvätkin osittaiseen etätyöhön. Osittaisessa etätyössä etätyön parhaat puolet korostuvat: työn tehokkuus kasvaa, mutta sosiaalisia kontakteja ja hiljaista tietoa ei menetetä. Kokoaikainen etätyö sen sijaan sopii vain harvoihin töihin, Helle sanoo.
Hyvin suunniteltu, hyvin tehty
Etätyön onnistuminen edellyttää hyvää suunnittelua ja asioista sopimista. Näin voidaan torjua myös etätyöhön liittyviä riskejä.
Etätyöstä puhuttaessa työntekijä voi esimerkiksi kokea vapaa-ajan ja työajan sekoittumisen hankalaksi sekä ajankäytön ja työjärjestelyjen hallinnan ongelmalliseksi. Työnantajien kannalta riskejä voi liittyä esimerkiksi tietoturvallisuuteen ja työjärjestelyjen hallinnassa pitämiseen.
Työntekijän ja työnantajan on Helteen mukaan hyvä sopia etenkin etätyön peruuttamisehdoista, työajasta, kustannusten korvaamisesta ja raportointijärjestelyistä. Esimerkiksi työajan osalta työntekijällä on lähtökohtaisesti oikeus itse päättää työnsä alkamis- ja päättymisajankohdista, eikä työajan seurantaa perinteisessä mielessä ole.
– Olennaista on suhteuttaa työn määrä vastaamaan sovittua työaikaa. Lähtökohdaksi kannattaa ottaa työn määrän mitoittaminen siten, ettei ylityötä synny. Etätyösopimuksessa voidaan lisäksi sopia esimerkiksi siitä, että etätyöntekijä ottaa yhteyttä esimieheensä, kun ylityötarvetta ilmenee, Helle suosittelee.
Harvojen arkea
Ainakaan työntekijöiden haluttomuuden ei pitäisi etätyön yleistymistä jarruttaa. Noin puolet korkeasti koulutetuista haaveilee osittaisesta etätyöstä ja 14 prosenttia tekee osittaista etätyötä. Kokoaikaisen etätyön tekijöitä on korkeasti koulutetuissa vain yksi prosentti.
– Kun otetaan huomioon pitkät ja usein ruuhkaiset työmatkat sekä työelämän yksityiselämälle, etenkin perhe-elämälle asettamat kovat vaatimukset, on suorastaan yllättävää, kuinka vähän etätyötä tehdään, Helle toteaa.
Etätyön tekeminen perustuu toistaiseksi lähinnä siihen, että yksittäiset työntekijät ovat sopineet etätyön tekemisestä. Entistä systemaattisempi ote etätyöhön onkin ajan kehittämishaaste: etätyöntekijän työsuorituksen arviointi voi perustua vain työn tuloksen arviointiin, mikä luonnollisesti tulee tuntua niin työn organisoinnin kuin johtamisen tavoissakin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi












