Lihavilla miehillä painavat palkkapussit
21.6.2004 07:13 Mitä painavampi mies, sitä parempi palkka? Aivan näin suoraviivaisesti asia ei toki ole, mutta tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan lihavat miehet tienaavat laihoja paremmin. Naisten ansioita tarkasteltaessa taas hoikkuus on eduksi.
Jo yli puolet suomalaisista on vähintään lievästi ylipainoisia ja joka viides selvästi lihava. Lihavuus jakautuu väestössä kuitenkin hyvin epätasaisesti, kuten vaurauskin.
Suomalaisista laihat miehet ovat eniten pelkän peruskoulutuksen varassa, työttömiä, naimattomia ja pienituloisia, paljastaa dosentti Sirpa Sarlio-Lähteenkorvan tutkimus, joka äskettäin valmistui osana Suomen Akatemian rahoittamaa Terve- eli Terveyden edistämisen tutkimusohjelmaa.
Tutkimuksessa oli mukana useita aineistoja, muun muassa 28 000 henkilöä käsittävä Suomen WHO Monica -tutkimus, jonka aineisto on kerätty yli 10 vuoden aikana. Lisäksi Tilastokeskuksen kuolleisuustilastoja seurattiin tutkittavilta vuoden 2001 loppuun.
Hoikat naiset porskuttavat
Lihaville miehille näyttäisi siis kertyvän paitsi kiloja myös vaurautta. Toisin on kuitenkin naisten laita: hoikat ovat muita paremmin koulutettuja ja ansaitsevat noin 30 prosenttia enemmän kuin lihavat. Samoin naisilla sosioekonomiset ongemat näyttäisivät olevan yhteydessä lihavuuteen.
Jos hyvinvoinnin mittapuuksi otetaan palkkalaskelmien sijaan terveydentilaa kuvaavat terveysindikaattorit, laihat miehet ja naiset menestyvät paremmin kuin painavat. Laihojen kuolleisuus näytti kuitenkin seurannassa kohonneen:
- Erityisesti laihoilla naisilla syynä saattaa olla terveyden kannalta epäedullinen käyttäytyminen kuten tupakointi, alkoholin käyttö ja vähäinen liikunta. Laihduttaminen onnistuu vain harvoin ja lihavuuden ehkäisyyn tulisi panostaa nykyistä enemmän. Lihavuuden ehkäisytyössä tulisi painoasioiden rinnalla korostaa terveyskäyttäytymisen merkitystä ja varoa kritiikitöntä hoikkuuden ihannointia, Sirpa Sarlio-Lähteenkorva varoittaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies 07:00
- Tieto irtisanoo Ruotsissa 14:05
- Google paljastaa: Suomalaiset eivät ole älypuhelinkansaa 21:00
- Joka toinen saa potkut Tiedon tytäryhtiössä 15:36
- Uusi maajohtaja aloiti EMC:llä 13:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä
27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)