Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Amerikkalaistutkijat:

Miesvaltaisella it-alalla on neljänlaisia naisia

11.8.2004 10:17 Miesvaltaiselle it-alalle pyrkivä nainen joutuu miettimään suhdettaan sosiaalisiin verkostoihin, joissa korostuvat tyypillisesti miehisinä pidetyt harrastukset. Sukupuolten kuiluun ei kuitenkaan kannata upota: yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan alan naisia riittää moneen junaan - tai ainakin neljään.

Naisten vähäinen määrä it-alalla ei selity esimerkiksi sukupuolten biologisilla eroilla, vakuuttavat yhdysvaltalaisen Penn State -yliopiston tutkijat.

Äskettäin esiteltyjen tutkimustulosten mukaan miehiä on it-alalla paljon jo siitä syystä, että ala on miesvaltaisuutensa vuoksi naiselle vaikeakulkuista maastoa. Haasteelliseksi sen tekevät muun muassa "velikultien" keskinäiset verkostot, jotka miehisten harrastusten ja puheenaiheiden lomassa tarjoavat mahdollisuuksia työtilaisuuksien löytämiseen ja kontaktien solmimiseen.

Kaikki naiset tosin eivät suhtaudu samoin väitteeseen tai uskomukseen, jonka mukaan "tietotekniikka-ala on vain miehille", huomautetaan informaatiotieteiden ja -teknologian professori Eileen Trauthin johdolla äskettäin valmistuneessa tutkimuksessa Exploring the Importance of Social Networks In the IT Workforce: Experiences with the 'Boys Club'.

Neljänlaisia naisia?

Tutkijoiden mukaan it-alan naiset jakautuivat lähinnä neljään leiriin, kun puheeksi otettiin heidän suhteensa miehien muodostamiin sosiaalisiin verkostoihin.

Osa naisista suuntasi tarkoituksella mielenkiintoaan aiheisiin, josta alan miehet keskenään puhuivat. Tutkimus kertoo esimerkiksi naisesta, joka vuoropuhelua helpottaakseen opiskeli ilmailua.

Naisten toinen ryhmä puolestaan pyrki muodostamaan vaihtoehtoisia työn jälkeen kokoontuvia porukoita, kun taas osa naisista jätti sosiaaliset riennot kokonaan väliin vedoten esimerkiksi perhesyihin tai aikapulaan ja kiinnostusten erilaisuuteen.

Tutkimuksen neljänteen naisryhmään kuuluivat puolestaan ne, jotka luontaisesti asettivat etusijalle vuorovaikutuksen miesten kanssa ja nauttivat siitä enemmän kuin naisten keskinäisestä seurasta.

Tue verkostoitumista, työnantaja!

Sukupuolten välisen kuilun kaventamiseksi tutkijat kaipaavat it-alan työnantajilta entistä monipuolisempia mahdollisuuksia työntekijöiden sosiaaliseen vuorovaikutukseen, golf- ja pesäpallokerho eivät välttämättä houkuttele naisia osallistumaan.

Työnantaja voisi tutkijoiden mukaan myös tukea henkilöstönsä verkostoitumista vahvistamalla siinä tarvittavia henkilökohtaisia taitoja.

National Science Foundationin tukemassa monivuotisessa tutkimuksessa haastateltiin kymmeniä taustaltaan erilaisia naisia. Iältään he olivat 23-57 -vuotiaita.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.