Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viimeistään helmikuussa

Kivelästä Iltalehden toimitusjohtaja ja vastaava päätoimittaja

12.8.2004 15:02 Sanoma Osakeyhtiöön kuuluvan Startel Oy:n toimitusjohtaja Kari Kivelä (44) siirtyy kustantajaksi Alma Media -konserniin kuuluvaan Iltalehteen.

Kustantajana Kivelä toimii sekä kustannusosakeyhtiö Iltalehden toimitusjohtajana että Iltalehden vastaavana päätoimittajana. Kivelä aloittaa Iltalehdessä viimeistään ensi helmikuun alussa.

Kivelä on aiemmin toiminut toimitusjohtajana Uutislehti 100:ssa ja ennen sitä eri tehtävissä viestintäkonserni Jantonissa. Hän oli muun muassa perustamassa City-lehteä ja toimi sen päätoimittajana 10 vuotta.

Iltalehden nykyinen vastaava päätoimittaja Petri Hakala keskittyy jatkossa päätoimittajana toimituksen johtamiseen ja lehden sisällön kehittämiseen. Kustannusosakeyhtiö Iltalehden toimitusjohtajana oman toimensa ohella toiminut Veli-Matti Asikainen jatkaa työtään Alma Median sanomalehdistä vastaavan Alpress-divisioonan varatoimitusjohtajana.

Iltalehdellä on jatkossa kolme päätoimittajaa, sillä Pauli Aalto-Setälä jatkaa päätoimittajana myös uudessa johtamismallissa.

Alma Median mukaan yhtiö hakee johdon vahvistamisella vauhtia Iltalehden markkinaosuuden kasvattamiseen. Iltalehden tavoitteena on saavuttaa alan markkinajohtajuus. Lehden osuus iltapäivälehtimarkkinoista nousi heinäkuussa yli 40 prosentin.


Jutun kirjoitti: Antero Paavonen

Antero Paavonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.