Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansallista uniremonttia kaivataan

Vaativa työ ja lyhyt yö ovat riitaisa pari

13.8.2004 11:43 Jotta päivän aikana opitut asiat järjestyisivät oivaltamista helpottavaan muotoon, aivot kaipaavat kunnon yöunta. Työ- ja kansanterveyttä ajatellen Suomi puolestaan saattaisi kaivata kansallista uniremonttia, tutkijat tuumivat.

Kun työ vaatii uuden oppimista, paljon muistamista ja oivaltamista, uni on korvaamaton. Työterveyslaitoksella torstaina julkistetun Hyvä uni – hyvä työ –kirjan mukaan "?useimmissa vaativaa tiedonkäsittelyä edellyttävissä töissä virkeä ihminen saa enemmän aikaiseksi kahdeksassa tunnissa kuin väsynyt ihminen kahdessatoista"?.

Kirjan julkistamistilaisuudessa puhuneen tutkimusprofessori Mikko Härmän mukaan jatkuva osittainen univaje on myös terveysriski. Nukkumattomuus lisää esimerkiksi stressihormonien erittymistä, nostaa systolista verenpainetta ja vaikuttaa epäedullisesti elimistön kykyyn vastustaa erilaisia taudinaiheuttajia. Samoin univaje on riskitekijä yleisiä kuolinsyitä, kuten sepelvaltimotautia tai rintasyöpää ajatellen.

Kansallinen uniremontti tai ainakin nokoset?

Univajeen yleisiä syitä suomalaisilla ovat työhön liittyvät tekijät, kuten stressi, työaikojen epäsäännöllisyys, kiire ja vaikutusmahdollisuuksien puute. Työelämään ja yhteiskuntaan toki voitaisiin vaikuttaa. Työterveyslaitoksella kaipaillaankin tuoreen kirjan myötä "?kansallista uniremonttia"?.

Erikoistutkija Mikael Sallisen mukaan valppautta varsinkin yötyössä edistäisivät monesti myös 15-30 minuutin nokoset. Iltapäiväväsymykseenkin ne saattaisivat purra, mutta mitä sanoisi luterilainen työmoraali työpaikalla torkkumisesta?

- Toisaalta, jos ajatellaan työpaikkojen kahvi- ja tupakkataukoja, ovatko ne sitten jotenkin ylevämpiä, Sallinen tuumii.

Toisaalta voimakkaan uneliaisuuden esiintyminen 12 tunnin työvuoron aikana, keskellä päivääkin, ei ole kytköksissä yksin uneen, Sallinen muistuttaa ja viittaa lähiaikoina Journal of Sleep Research –lehdessä ilmestyvään suomalaistutkimukseen: - Työn yksitoikkoisuus väsyttää havaintojen mukaan yhtä paljon kuin 50 prosentin univaje.

Yön yli nukkuminen kannattaa

Mikäli taas työ on haasteellista ja elinikäinen oppiminen olennaista, työnantajien kannattaa todella toivottaa alaisilleen hyvää yötä.

Jo vuodelta 1924 peräisin olevan tutkimustiedon mukaan uni edistää uuden oppimista. Tuoreimpien tutkimusten valossa puolestaan nähdään yöunen esimerkiksi vahvistavan uudelleen päivällä heikentyneitä uusia muistijälkiä ihmisen aivoissa. Samoin riittävä yöuni auttaa aivoja järjestämään päivällä opittuja asioita oivaltamista helpottavaan muotoon.

Tutkimuksissa on todettu myös nukkuma-ajankohdan vaikuttavan oppimiseen: alkuyön uni edistää tietojen ja loppuyön uni taitojen oppimista. Ja jotta oppiminen alkuunkaan edistyisi, nukuttava on vähintään kuusi tuntia yössä.

Työterveyslaitoksen tietojen mukaan suomalaisista 10-20 prosenttia elää jatkuvassa univajeessa.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.