Kansanedustaja Jyrki Kasvi suosittelee infopaastoa
Jyrki Kasvi neuvoo ottamaan rennommin.
17.9.2004 11:09 Kansanedustaja Jyrki Kasvi on huolestunut tietotyöläisten hyvinvoinnista. Infoähky voi kostautua kalliisti liian tunnolliselle työntekijälle.
Kansanedustaja ja tekniikan tohtori Jyrki Kasvi kehottaa infoähkystä kärsiviä työntekijöitä pitämään reilua infopaastoa.
- Liiallinen tiedon määrä korreloi kaikkien työuupumuksen eri oireiden kanssa. Niin henkisen väsymyksen, ammatillisen pätevyyden tunteen puutteen kuin kyynisyydenkin kanssa.
Kasvin infopaasto koostuu muutamista konkreettisista toimenpiteistä. Kännykkä kannattaa sulkea joksikin aikaa. Sähköpostin voi lukea vain kerran päivässä. Sähköpostien lajittelu eri kansioihin kannattaa automatisoida ja hankkia roskapostisuodatin.
Johtajat puhkeavat tietotulvasta
Reutersin "Dying for information" -tutkimuksen mukaan 62 prosenttia johtajista kertoo ihmissuhteidensa kärsivän tietotulvan takia. Melkein puolet johtajista kärsii infostressin aiheuttamista terveysongelmista. Masentavaa luettavaa on, että 94 prosenttia johtajista ei usko tilanteen paranemiseen.
- Masennus on kasvanut vakavasti kaikkialla maailmassa. Mielenterveysongelmat kuluttavat merkittävästi ihmisten työkykyä. Uskon, että globaalissa kilpailussa pärjäävät ne kansakunnat, jotka selviävät näiden ongelmien kanssa, Kasvi rauhoittelee Aasian energiaa puhkuvaa työvoimaa pelkääviä länsimaalaisia.
Relaaminen kannattaa
Kaikkia infoähkyn kourissa taistelevia henkisen työn tekijöitä Kasvi neuvoo ottamaan rennommin.
- Kaikkea ei tarvitse tietää. Riittää, kun tietää, mistä tiedon saa. Ja työtahtia kannattaa hellittää. Sairastuminen se vasta työtehoa syökin, muistuttaa mies, joka on ehtinyt elämässään hengästyttävän paljon.
Kasvi on kansanedustajan roolin lisäksi muun muassa tutkija, kirjailija, kolumnisti ja kymmenvuotiaan pojan isä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan 12:50
- Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen 22:39
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Sony vaihtaa pääjohtajaa 09:42
- Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään 07:54
- Kuuluisa krakkeri jäi nalkkiin Romaniassa 00:06
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvapäivänä rokataan ja tuetaan vanhempia
10.02.2009 Tänään tiistaina pidettävä Kansallinen tietoturvapäivä keskittyy tällä kertaa vanhempien valistamiseen mediakasvatuksessa. Nuorille järjestetään ilmaiskonsertti Helsingissä.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö













