Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kansainvälinen nettikysely vihjaa:

Urallaan jumittunut kertoo harvoin lähtöaikeistaan

20.9.2004 07:18 Kun ura ei tunnu etenevän, läheskään kaikki eivät ota asiaa puheeksi esimiehensä kanssa vaan käynnistävät reippaasti uuden työpaikan etsinnän. Näin väittää rekrytointiyritys Robert Walters kansainvälisen nettikyselynsä pohjalta.

Niin sanottuun lasikattoon törmänneet eli uraputkessaan paikalleen juuttuneet työntekijät eivät suinkaan kiirehdi pomonsa tai henkilöstöosaston puheille perätäkseen uusia haasteita vaan käynnistävät uuden työn etsinnän.

Havainnon on tehnyt kansainvälisessä nettikyselyssään rekrytoinnin konsulttiyritys Robert Walters. Sen mukaan kyselyn viidestätuhannesta vastaajasta peräti 75 prosenttia ilmoitti ryhtyvänsä ensisijaisesti uuden työn etsintään, mikäli eteneminen uralla nykyisessä työpaikassa tuntuu saavuttaneen huippunsa. Näin toimivista tosin kaksi viideosaa arveli työnhaun ohessa ottavansa asian puheeksi myös esimiehensä kanssa.

Ensisijaisesti omalla työpaikallaan lähtisi uraansa edistämään esimiesten tai henkilöstöosaston kanssa keskustellen vain joka viides vastaaja.

Kulttuurieroja vastaajien kesken kuitenkin ilmeni: kärkkäimmin uutta työtä etsivät kyselyyn vastanneista Luxemburgissa ja Hong Kongissa työskentelevät. Keskustelujen voimaan luotettiin eniten - joskin melko vaisusti - Irlannissa ja Uudessa Seelannissa.

Työnhaku kaikessa hiljaisuudessa voi olla työntekijän valinta monesta syystä. Robert Waltersin tulkinnan mukaan esimerkiksi Hong Kongissa syy on yhtiötä kohtaan odotettu uskollisuus: jos työnantaja saa vihiä alaisensa halusta hankkiutua tilaisuuden tullen jonkun toisen palvelukseen, uralla eteneminen oman talon sisällä vaarantuu.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.