Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pohjola: Selkeyttä hallintomalliin

BasWare järjesteli johtonsa uusiksi

Hannu Vaajoensuu siirtyy BasWaren hallituksen puheenjohtajaksi.

11.10.2004 11:26 BasWare Oyj:n hallitus on nimittänyt päätoimisena puheenjohtajana toimineen Ilkka Sihvon yhtiön toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta lähtien. Sihvo on ollut yhtiön taloustoimintojen operatiivisessa johdossa ja vastannut myös Skandinavian liiketoiminnoista.

- Basware on kansainvälistyessään panostanut merkittävästi uusien tuotteiden sekä yhtiön toimintatapojen ja rakenteiden kehittämiseen. Nyt painopiste siirtyy yhtiön strategian mukaisesti myynnin ja kanavatoiminnan kehittämiseen.

- Tällä alueella Sihvolla on erinomaiset valmiudet. Samalla tehdyt muutokset selkiyttävät BasWaren hallinnointimallia, sanoo nimitysvaliokunnan puheenjohtaja Ossi Pohjola.

Hallituksen puheenjohtajaksi siirtyy nykyinen toimitusjohtaja Hannu Vaajoensuu. Hänen tehtäviinsä kuuluvat strategiset hankkeet, kuten yritysostot, strategiset yhteistyökumppanuudet sekä uudet liiketoiminnot.

Panoksia strategisiin hankkeisiin

- Vastaavasti yhtiön hallitus haluaa lisätä panostuksia strategisiin hankkeisiin, mikä tarkoittaa yritysostotoiminnan aktivoimista, verkostoitumista kansainvälisten toimijoiden kanssa ja uusien liiketoimintamallien kartoittamista. Tässä tehtävässä Vaajoensuun kokemus ja kansainväliset yhteydet saadaan yhtiön kannalta parhaiten hyödynnetyksi, Pohjola korostaa.

Ilkka Sihvo on toiminut Baswaren konsultointi- ja johtotehtävissä vuodesta 1989 lähtien ja ollut yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 1990 alkaen. Hallituksen puheenjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1999.

Hannu Vaajoensuu aloitti Baswaren palveluksessa vuonna 1987 asiantuntijatehtävissä. Toimitusjohtajan paikalla hän on ollut syyskuusta 1999 lähtien.


Jutun kirjoitti: Sami Noponen

Sami Noponen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.