Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Itsenäisyys ei takaa onnea

Vapaus työssä voi kasvaa taakaksi asti

13.10.2004 07:19 Moni suorastaan unelmoi työstä, jossa voisi olla "oman itsensä herra". Mahdollisuus itse päättää ja itse vastata työn tekemisen tavoista ja ajoista houkuttelee. Kaikkien kokemukset ja kyvyt oman itsen johtamisessa eivät kuitenkaan riitä vaan vapaus voi kasvaa taakaksi asti, tuore tutkimus varoittaa.

Työhyvinvoinnista puhuttaessa tärkeäksi tukipilariksi mainitaan usein vaikuttamisen mahdollisuus. Omaan työhön liittyvä vapaus voi kuitenkin johtaa myös riittämättömyyden tunteeseen, varoittaa tuore ruotsalaistutkimus.

Mahdollisuus oman työn rajaamiseen ja rakentamiseen oman mielen mukaiseksi kiehtoo monia. Vapauden ja vastuun kasvattamisessa pitäisi kuitenkin muistaa yksilölliset erot: kaikki eivät kykene tai edes halua itsenäiseen rooliin ja päättäjän paikalle. Oman itsen johtaminen vaatii taitoa siinä kuin toistenkin esimiehenä toimiminen.

Omaa itseä on osattava johtaa

Äskettäin Tukolman yliopistossa tarkastettu Maria Hansonin väitöskirja Det flexibla arbetets villkor – om självförvaltandets kompetens muistuttaa, että työn vapauden tulisi yhdistyä ihmisen omakohtaiseen "itsensä hallitsemisen taitoon".

– Kyse on kyvystä nähdä kokonaisuus ja mitoittaa oma toiminta suhteessa siihen. Ihmisten pitää nykyään ottaa koko ajan kantaa erilaisiin asioihin niin työssä kuin yksityiselämässäkin. Se on suuri vastuu, jonka kantamiseen kaikilla ei ole kokemusta tai kykyä, Hanson sanoo.

Freelancetoimittajien ja etätyötä tekevien virkamiesten työhön tutkimuksessaan paneutuneen Hansonin mukaan osa ihmisistä ajautuu itsenäisessä työssä helposti ikään kuin suorittamisen kierteeseen, jossa seurana on jatkuva riittämättömyyden tunne. Syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteiden alkuperää saattaa hänen mukaansa olla myös vaikeampi jäljittää tilanteissa, joissa työ on luonteeltaan itsenäistä vaan ei enää niinkään itsenäinen, rajattu osa elämää.

Suomalaisten töissä vaikuttamismahdollisuudet kasvaneet

Suomessa ihmisten kokemusta omista vaikutusmahdollisuuksistaan työssä on mitattu säännöllisesti osana Tilastokeskuksen työolotutkimusta.

Koska "omaan työhön vaikuttaminen" on käsitteenä laaja, vaikutusmahdollisuuksia mitattaessa on työolotutkimuksessa käsitelty erikseen vaikuttamista muun muassa työjärjestykseen ja -menetelmiin, työtehtävien sisältöön, työtahtiin, työnjakoon ja siihen, keiden kanssa työskentelee.

Yleisellä tasolla tarkasteltuna vuodesta 1984 vaikuttamisen mahdollisuudet näyttäisivät kasvaneen muilta kuin työtahdin ja työjärjestyksen osalta. Kaikilla palkansaajilla selvintä kasvua näkyy työtehtävien sisältöön vaikuttamisessa. Naiset puolestaan voivat vaikuttaa lähes kaikkiin osa-alueisiin miehiä vähemmän.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.