Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Älypuhelinten ohjelmistosuunnittelua

Yomi tarpoo Tampereelle

Pasi Majakangas

19.10.2004 15:45 Yomi perustaa uuden toimipisteen Tampereelle älypuhelinten ohjelmistosuunnitteluun. Toimipiste palvelee myös alueen operaattoreita ja yrityksiä.

- Älypuhelinohjelmistot ovat olleet keskeisin toiminta-alueemme operaattori- ja yritysratkaisujen rinnalla jo pitkään. Tampere taas on yksi Suomen johtavista paikkakunnista, jossa suunnitellaan älypuhelinohjelmistoja. Laajentumisemme Tampereelle tukee ja vahvistaa asemaamme tällä nimenomaisella liiketoiminta-alueella, luottaa toimitusjohtaja Jukka Lassila.

Yomilla on toimipisteitä Jyväskylässä, Porissa, Oulussa Espoossa ja Tallinnassa.

Pasi Majakangas on nimitetty johtajaksi Telecom Solutions -liiketoiminta-alueella. Hän toimii myös Tampereen toimipisteen vastaavana. Lassila uskoo Majakankaan tuovan tärkeää paikallistuntemusta sekä ohjelmisto-osaamista Yomille.

- Yomilla on hyvä maine ja asema, joiden lisäksi yhtiön tulevaisuuden visio on mielestäni uskottava. Uskon, että pystyn hyödyntämään omaa osaamistani sekä vaikuttamaan siihen, mitä yrityksessä tehdään ja mihin suuntaan mennään, Pasi Majakangas< sanoo.

Aikaisemmin Majakangas on työskennellyt muun muassa Nokialla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.