Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusi sosiaalinen luokka

Tietotyöläiset omassa kastissaan

28.10.2004 17:14 Tietotyöläiset eroavat monin tavoin muista palkkatyöläisryhmistä. Eroja on muun muassa palkkauksessa, työn autonomiassa, työn vaativuudessa ja henkisessä kuormittavuudessa sekä auktoriteettiasemien hallinnassa.

Vaikka erot ryhmien välillä näyttävätkin olevan pienenemässä, on kyseessä silti uudenlainen sosiaalinen jako, toteaa professori Harri Melin.

Tietotyön lisääntyminen on Melinin mukaan aiheuttanut muutoksia myös organisaatioiden toimintaan, sillä tietotyön järjestäminen poikkeaa monin tavoin perinteisempien organisaatioiden kuten tehtaan toiminnan järjestämisestä. Etenkin talouselämässä organisaatiot ovat siirtyneet hierarkkisista byrokratioista kohti horisontaalisia verkostoja.

- Organisaatiotasolla työn muutokset ovat aiheuttaneet vaatimuksia hierarkioiden purkamisesta, tiedonvälityksen parantamisesta sekä uutta vallan ja vastuun jakoa. Organisatorinen eriytyminen on tapahtunut kuitenkin monin eri tavoin, eikä ole kehittynyt yhtä tietoyhteiskunnalle ominaista organisaatiotyyppiä, Melin sanoo. Toimialojen perinteet ja työpaikkakulttuuri vaikuttavat hänen mukaansa edelleen organisaation työn järjestämiseen.

Tietotyötä tekevien henkilöiden määrä on viimeisen viidentoista vuoden aikana yli kolminkertaistunut. Tietotyö on työtä, jossa hyödynnetään tietotekniikkaa, ja joka edellyttää tekijältään työn ideointia ja suunnittelua. Lisäksi tietotyöläiset ovat hyvin koulutettuja.

Melinin vetämä tutkimushanke Sosiaalinen pääoma, verkostot ja organisatorinen muutos on osa Suomen Akatemian Sosiaalinen pääoma ja luottamusverkostot (SoCa) -tutkimusohjelmaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla

10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.

.